”Sen olen 75 vuodessa oppinut, että olemalla kiltti ja hiljenemällä ei heikompien asemaa paranneta. Tasa-arvon puolesta on kamppailtava!”, totesi itseäni lähes 50 vuotta vanhempi nainen Turun uimahallin saunanlauteilla.
Toteamus, joka kiteyttää jotain varsin paikkansapitävää, on jäänyt mieleeni. Oli kyse sitten maksuttomasta koulutuksesta, apartheid-järjestelmän purkamisesta tai feministien taistelusta naisten äänioikeuden puolesta, yhteiskunnallisen tasa-arvon luominen on aina vaatinut kamppailua: uskallusta sanoa ääneen asioita, joiden kuuleminen tai näkeminen ei miellytä kaikkia, uskallusta tuoda esille näkemyksiä, joista kaikki eivät ole samaa mieltä.
Vaikka haluaisimme uskoa kaikkien kannalta hyvien poliittisten ratkaisujen olemassaoloon, eri asemissa olevien ihmisten välisiä eturistiriitoja on mahdoton pyyhkiä pois pelkällä ”yhteistä hyvää” korostavalla ajattelulla. On tosiasia, että työnantajan etu on usein ristiriidassa työntekijän edun kanssa, tai kaivosbisneksen etu luonnonsuojelijan intressien kanssa, eikä mitään itsestään selvää ”yhteistä etua” ole olemassa kuin poliittissa juhlapuheissa.
Demokratian toteutumisen vuoksi on tärkeää, että kaikki ihmisryhmät käyttävät oikeuttaan vaikuttaa tuomalla oman äänensä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ääntä tuodaan esille muun muassa opiskelijakuntien kautta ja nuoret voivat osallistua vaikuttamiseen esimerkiksi poliittisten nuorisojärjestöjen kautta. Vaikutuskanavat eivät toki rajoitu näihin vaan ovat periaatteessa täysin samat kuin kaikkien muidenkin täysi-ikäisten kansalaisten.
Jos vaikutuskanavat ovat samat, nuoren näkökulma yhteiskuntaan saattaa jossain kohdin olla hyvinkin erilainen kuin vanhan. Vanhempien sukupolvien on usein haasteellista hahmottaa olosuhteita, joissa opiskelijat elävät. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana erityisesti työelämä on dramaattisesti muuttunut. Edes korkeakoulutus ei ole tae vakituisen työpaikan saamisesta, mutta silti opiskelijat edelleen ainoana ihmisryhmä velvoitetaan ottavan lainaa perustoimeentulonsa turvaamiseksi, jos esimerkiksi jää kesällä vaille kesätöitä.
Nuorten ei tule antaa suurten ikäluokkien [miesten] hallitseman ammattiyhdistysliikkeen, saati esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton, sanella sitä kuinka heitä koskevat asiat järjestetään. Ammattiliitoilla on merkittävää valtaa esimerkiksi kamppailussa, jossa sosiaali- ja terveysaloille vaaditaan työtehtävien vaativuuden ja arvon tunnustavat palkkaratkaisut. Liittojen ei kuitenkaan tarvitse olla pelkkiin sopimusneuvotteluihin keskittyviä instituutioita. Opiskelija- ja nuorisojärjestöjen haltuun oton lisäksi ammattikorkeaopiskelijoiden kannattaa ottaa haltuun myös ay-liike.
Lähtemällä liittojen toimintaan mukaan jo opiskeluaikana on mahdollista kehittää liitoista kansalaisjärjestöjä, jotka vastaavat työelämän muutoksen tuomiin haasteisiin ja epävarmoihin olosuhteisiin, joissa erityisesti opiskelijat elävät.
***
Teksti on julkaistu alun perin Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUOn jäsenlehdessä (Kesä- Tuokio 2012).
Kaupunki asukkaiden ja ympäristön ehdoilla! 