Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2021 muutoksen varhaiskasvatuslakiin (HE 148/2021). Lakimuutos säätää varhaiskasvatukseen kolmitasoisen tuen rakenteen ja jatkossa tehostetusta ja erityisestä tuesta, sekä lapsen tarvitsemista tukipalveluista varhaiskasvatuksessa tehdään hallintopäätös järjestämisvastuussa oleva kunnassa. 1.8.2022 voimaan astuvalla lakimuutoksella luodaan tuen jatkuvuutta varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen, sekä vahvistetaan lapsen oikeusturvaa varhaiskasvatuksen tukea koskien.
Lakimuutos tarkentaa varhaiskasvatuksen tavoitteita lisäämällä inklusiivisten periaatteiden toteuttamisen varhaiskasvatuksen tavoitteiksi lain kolmanteen pykälään. Tavoite on hyvä, mutta tuoko lakimuutos varhaiskasvatuksen arkeen keinoja ja resursseja, joilla inkluusiota, kaikkien lasten yhtäläisiä oikeuksia, yhdenvertaisuutta ja sosiaalista osallisuutta edistetään?
Budjettilakina hyväksytystä 15 miljoonasta eurosta menee merkittävä osa lisääntyviin hallintokuluihin, joita tehostetun ja erityisen tuen hallintopäätösten valmistelu ja teko edellyttävät. Rahamäärä, joka rahoituksesta jää konkreettiseen lapsiryhmissä annettavan tukeen, on vaatimaton. Riittämättömän budjetin vuoksi varhaiskasvatuksen tuen parantaminen uhkaa jäädä lainkirjausten tasolle. Erityisesti resurssivaje vaikuttaa inkluusion edistämiseen.
Tuen tarve on aina riippuvainen ympäristöstä, jossa lapsi toimii. Melu, hälinä sekä jatkuvat muutokset ryhmässä ja henkilöstössä lisäävät lasten tuen tarvetta jo itsessään. Mitä suurempia lapsiryhmät ovat, sitä useampi lapsi ei näissä pärjää ja henkilöstön kuormitus kasvaa. Näissä tilanteissa yleistyy myös tukea tarvitsevien lasten leimaantuminen ja puhe siitä, että jonkin lapsen ”paikka ei ole täällä”. Tilannetta ei paranna alan henkilöstöpula, joka näkyy päiväkodeissa työntekijöiden puuttumisena, vaihtuvuutena ja uupumisena. Yhä useammalla työntekijällä ei ole koulutusta tehtävään, jota hoitaa.
Inkluusion toteutumisen kannalta keskeistä on, että toiminnan perusrakenteet ovat kunnossa. Kun ryhmien koko on kohtuullinen, henkilöstö pätevää ja ryhmien kokoonpanot riittävän pysyvät, tuen tarpeisiin pystytään usein vastaamaan jo osana varhaiskasvatuksen laadukasta pedagogista toimintaa. Lisäksi tarvitaan riittävästi erityisosaamista, resursseja ja toimivaa monialaista yhteistyötä, joilla vastataan vaativaa tukea tarvitsevien lasten hoitoon, kasvatukseen ja opetukseen.
Yli 3-vuotiaiden lasten suhdeluku 1 työntekijä/7 lasta on inkluusion kannalta kestämätön. Epäkohta on myös alle viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevien yli 3-vuotiaiden tätäkin väljempi suhdelukumitoitus. Alle 3-vuotiaiden lasten suhdelukumitoitus 1 työntekijä/4 lasta tulisi pitää voimassa aina sen toimintakauden loppuun, jolloin lapsi täyttää kolme vuotta. Näin vähennettäisiin kesken toimintakauden tapahtuvia muutoksia ryhmien kokoonpanoissa, jotka ovat nyt yleisiä etenkin pienten lasten ryhmissä.
Päiväkodeissa on myös oltava riittävä määrä varhaiskasvatuksen erityisopettajia, jotka vastaavat erityisopetuksesta ja konsultoivat varhaiskasvatuksen muuta henkilöstöä tuen toteuttamisessa. Tämä tulisi varmistaa säätämällä sitova mitoitus varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrästä suhteessa lapsimäärään.
Mikäli 1.8.2022 voimaan astuvan lakimuutoksen hyviin tavoitteisiin halutaan aidosti päästä, edellyttää se sekä valtiolta että kunnilta huomattavia taloudellisia lisäpanostuksia varhaiskasvatukseen. Ratkaisu ei ole määräaikaiset hankerahoitukset, vaan pysyvä resurssien lisäys ja ryhmäkokojen pienennys, joka tehdään muuttamalla valtioneuvoston asetusta varhaiskasvatuksen suhdeluvuista (753/2018). Pienentämällä ryhmäkokoja edistetään inkluusiota, tuen oikea-aikaisuutta sekä vähennetään tukea tarvitsevien lasten siirtoja päiväkodista tai päiväkotiryhmästä toiseen. Näin luodaan perusta laadukkaalle varhaiskasvatukselle, jossa jokaisella lapsella on oikeus saada riittävää tukea heti kun tuen tarve ilmenee.
Kirjoitus on alunperin julkaistu Turun Sanomien Alio-palstalla 21.3.2022. https://www.ts.fi/puheenvuorot/5602470
