Valtuustoaloite: Psykoterapeuttiosaamisen vahvistaminen kunnan perustason sosiaali- ja terveyspalveluissa

Mielenterveyspalveluiden resurssien riittämättömyys ja hoidonsaantia koskeva eriarvoisuus on herättänyt keskustelua Suomessa jo vuosia. Korona-aika on kärjistänyt tilanteita entisestään. Muun muassa nuorisopsykiatrian osastoilla nuoria on jouduttu sijoittamaan patjoille sairaalan lattioille, kun osastopaikat eivät ole riittäneet edes kaikkein vaikeimmin oireileville potilaille.  

Mielenterveyspalveluiden parantaminen ja yhdenvertaistaminen vaatii lisää resursseja ja ennen kaikkea julkisten perustason mielenterveyspalveluiden vahvistamista. Psykososiaalista hoitoa ja tukea, kuten esimerkiksi psykoterapiaa, on saatava riittävän helposti ja se on oltava jokaisen saavutettavissa ikään, maksukykyyn tai esimerkiksi työmarkkina-asemaan katsomatta. Esimerkiksi Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian tavoitteena on yksilön työkyvyn ylläpito tai palauttaminen, ja kriteerit jättävät jo lähtökohtaisesti monet ihmiset ko. kuntoutuksen ulkopuolelle. 

Julkisuudessa on keskusteltu psykoterapeuttien riittävyydestä ja terapiaa tarvitsevien ihmisten kohtaamista haasteista löytää sopiva terapeutti. Kyse ei ole vain siitä, etteikö koulutettuja psykoterapeutteja olisi riittävästi, vaan myös siitä, että ihmisten mahdollisuudet saada psykoterapiaa ovat hyvin eriarvoiset. Maksukykyisellä, lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivän ihmisen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää itselleen sopiva terapeutti, kuin ihmisen, jonka terveydentila ei riitä monivaiheisiin yhteydenottoihin potentiaalisten terapeuttien suuntaan, tai jolla ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa mielenterveytensä hoitamisesta.

Nähdäkseni kuntien perustason palveluiden psykoterapeuttiosaamisen vahvistamisella voidaan parantaa ihmisten mahdollisuuksia saada terapiaa aidosti matalalla kynnyksellä. HUS tarjoaa psykiatriaan erikoistuville lääkäreille mahdollisuuden opiskella työajalla psykoterapeutiksi. Työnantaja maksaa opinnot ja niitä saa tehdä työajalla. Nuorisopsykiatrian linjajohtaja Laura Häkkisen mukaan opintojen kustantaminen lääkäreille toimii rekrytointivalttina ja tuo lisää psykoterapiaosaamista julkiseen terveydenhuoltoon. (Lääkärilehti 12.4.2021) 

HUS:n psykiatrialla erikoistuville lääkäreille tarjoamaa mahdollisuutta kouluttautua psykoterapeutiksi työn ohessa kannattaa Turussa kokeilla myös muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamisen kehittämiseksi sekä mielenterveyttä tukevien palveluiden parantamiseksi. Mahdollisuus kouluttautua psykoterapeutiksi työn ohessa olisi myös merkittävä rekrytointivaltti, jolla voidaan sitouttaa työntekijöitä perustason julkisten mielenterveyspalveluiden kehittämiseen.

19.4.2021 jätin Turun kaupunginvaltuustossa aloitteen, jossa esitin, että (1) sosiaali- ja terveyslautakunnalle valmistellaan esitys palveluista, joiden parissa psykoterapiaosaamista vahvistetaan. (2) Tämän pohjalta muodostetaan kriteerit, joiden perusteella työntekijöille tarjotaan mahdollisuutta psykoterapiaopintoihin työajalla työnantajan kustannuksella. (3) Koulutukseen osallistuvien työntekijöiden kanssa tehdään koulutussopimus, johon sisältyy suunnitelma siitä, kuinka koulutuksessa saatavaa psykoterapiaosaamista hyödynnetään kaupungissa sekä koulutuksen aikana että sen jälkeen.

Kunnallisissa palveluissa ei valita asiakkaita, ei harjoiteta kermankuorintaa vaan kaikkia tuetaan ja hoidetaan. Monella kunnissa työskentelevällä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisella on kokemusta vaativasta mielenterveystyöstä ja hyvät edellytykset psykoterapeutiksi kouluttautumiseen. Soveltamalla HUS:n psykiatrialla lääkäreille tarjottua mahdollisuutta kouluttautua työajalla, voidaan parantaa perustason mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja saada kentälle julkisten ja yhdenvertaisten mielenterveyspalveluiden kehittämiseen sitoutuneita osaavia ja kokeneita psykoterapeutteja.

Advertisement

Potilaat heitteillä?

Kulunut koronavuosi on tehnyt entistä näkyvämmäksi julkisten terveyspalveluiden resurssien rajallisuuden. Kevättalvella Turussa tapetilla on ollut muun muassa nuorisopsykiatrian kriisi. Vakavasti oireilevia nuoria sijoitettiin patjoille sairaalan lattialle, kun vuodepaikkoja ei enää riittänyt edes kaikkein vaikeimmin oireileville. Hyvin samantyyppisistä vaikeuksista uutisoitiin myös Tampereen nuorisopsykiatrian osalta huhtikuun puolivälissä.

Psykiatrisen hoidon riittämättömät resurssit ei kuitenkaan ole pelkästään koronasta johtuva asia. Nuorten lisäksi se koskettaa myös muita ikäryhmiä. Vaikka koronatoimien sosiaaliset vaikutukset ovat kärjistäneet tilannetta entisestään, psykiatrisen hoidon resursseista ja hoitoon pääsyn pitkittymisestä on keskusteltu Turussa ja laajemminkin Suomessa jo vuosia.  

Erityisesti lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon puutteisiin tarjotaan herkästi ratkaisuksi epämääräistä puhetta ennaltaehkäisystä. Ennaltaehkäisy on kiva sana, jota on vaikea olla kannattamatta, mutta kun mieli on jo sairastunut, tarvitaan psykiatriaan erikoistuneiden terveydenhuoltoalan ammattilaisten osaamista ja vahvaa tukea arjen kannatteluun.

Liian usein puhe ennaltaehkäisystä yhdistyy politiikkaan, jossa korjaavia palveluita pyritään yksiviivaisesti korvaamaan halvemmilla ja kevyemmillä ratkaisuilla. ”Kevyemmät” palvelut eivät kuitenkaan ole kaikkien ihmisten tarpeisiin riittäviä, eikä avohoidon kehittäminen poista tarvetta psykiatriselle sairaalahoidolle. Sairaansijoja on oltava riittävästi, jotta vakavasti oireileville potilaille voidaan varmistaa turvallinen hoitoympäristö. Hyvä hoito vaatii aikaa, pitkäjänteisyyttä ja monipuolisia resursseja: lääkäreiden, psykologien ja terapeuttien erikoisosaamista sekä konkreettista tukea, apua ja ohjausta ihmisten arkeen, kunkin ihmisen yksilölliset tarpeet huomioiden. 

Psykiatristen sairaalapaikkojen alasajo liittyy laajempaan kansalliseen ja kansainväliseen kehitykseen, jossa laitoshoitoa on pitkän ajan kuluessa ajettu alas niin palveluiden tehostamisen, keventämisen kuin potilaiden oikeuksienkin nimissä. Vaikka kevyempien palveluiden lisääminen on parantanut lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien ihmisten hoidonsaantia ja laajentanut hoitoon hakeutuvien ihmisten joukkoa, vahvasti avohoitoa painottaneella politiikalla on käytännössä jätetty osa kaikkein raskainta hoitoa tarvitsevista ihmisistä heitteille.  

Nähdäkseni sekä valtakunnallisesti että paikallisesti psykiatrisen hoidon kehittämistä ja mielenterveyspolitiikkaa on ohjannut liian voimakkaasti julkisten palveluiden sopeuttaminen. Julkisten palveluiden sopeuttaminen on vaikeuttanut ja vaikeuttaa erityisesti sosioekonomisesti huonossa asemassa olevien ihmisten hoitoon pääsyä, hoidon saantia ja hoidon riittävyyttä. Sopeuttamisen sijaan lähtökohtana on oltava riittävän laadukkaan hoidon takaaminen kaikille, myös kaikkein eniten hoitoa tarvitseville ihmisille. 

Julkisen sektorin mielenterveyspalveluilla on varmistettava, että sekä lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivät että vakavammin oireilevat ihmiset saavat tarvittavan hoidon ja arjen tuen. Hyvä hoito kuuluu jokaiselle ihmiselle – ikään, maksukykyyn tai työmarkkina-asemaan katsomatta.