Konserttitalohanke vaatii perusteellista harkintaa

Tiistaina 17.11.2020 kaupunkiympäristölautakunnan kokouksen esityslistan asioista kolme liittyi konserttitaloon: listalla oli (1) Itsenäisyydenaukiolle esitetyn uuden konserttitalon asemakaavaluonnos, (2) nykyisen Aninkaistenmäen konserttitalon ja ammatti-instituutin asemakaavaluonnos, sekä (3) uuden konserttitalon hankintaprosessista päättäminen. Kaikki kolme asiaa liittyvät toisiinsa, mutta samanaikaisesti jokainen niistä sisältää oman laajahkon problematiikkansa, joista mitään ei tulisi sivuuttaa ennen kuin toisista päätetään. Ikävä kyllä tämä ei käynyt toteen, vaan hankintaprosessista päätettiin poikkeuksellisella kiireellä, kaava-asioiden jäädessä vielä lautakunnan pöydälle lisäpohdintoja ja keskusteluja varten. 

Aninkaistenmäen konserttitalo ja kiinteistönjalostusbisneksen ongelmat 

Kaupungissa on jo pitkään tiedostettu nykyisen konserttitalon puutteet. Vastatakseen orkesterin nykyisiin, ja tuleviin tarpeisiin vanha konserttitalo tarvitsisi mittavan peruskorjauksen ja laajennuksen. Konserttitalon kaavaluonnoksessa ajatuksesta peruskorjata rakennus on kuitenkin luovuttu. Kaavan tavoitteena on uuden käyttötarkoituksen osoittaminen konserttitalolle ja Aninkaistenmäen ammatti-instituutin oppilaitokselle sekä täydennysrakentaminen kaava-alueelle. Kaupungin tavoitteena on siis kaavoittaa alue uudelleen, jotta se voidaan myydä, ja korvata myyty konserttitalo Itsenäisyydenaukiolle sijoitettavalla uudella konserttitalolla. 

Konserttitalon kiinteistön kehittäminen muuhun kuin orkesterin toiminnan käyttöön ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Turun konserttitalo on kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas. Vuonna 2004 vahvistetussa Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa rakennus on suojeltu. Konserttitalon ja ammatti-instituutin rakennusten rakennusprojektit aloitettiin sotien jälkeen 1940-luvun lopulla Parkinmäen kallioiden louhinnalla. Rakennukset saatiin valmiiksi 1950-luvun alussa mm. Göteborgin ystävyyskaupungilta saaduin lahjoitusvaroin. Teija Mustosen tekemän rakennusselvityksen mukaan ”puhdaslinjaisen, 1950-luvun modernismia edustavan kokonaistaideteoksen jokainen osa ja yksityiskohta on huolella viimeistelty, ja alusta saakka sen pääkäyttö on ollut toimia musiikkitilaisuuksien ja konserttien esityspaikkana”. Rakennuksessa on yhä useita alkuperäisestä säilyneitä elementtejä, materiaaleja ja sisustusta. (Mustonen 2011.)  

Mikäli rakennuksen kulttuurihistoriallisia arvoja halutaan vaalia, rakennus tulisi jatkossakin pitää konserttikäytössä. Uuden musiikkitalon ja kulttuurin puolesta puhuvien puhe sivuuttaa nykyiseen rakennuksen kiistattomat kulttuurihistorialliset ja rakennustaiteelliset arvot.  

Konserttitalon kiinteistökehittämiseen liittyy huomattavia taloudellisia riskejä: suojeluarvot ja niiden vaatimat suojelumerkinnät asettavat kiinteistön kehittämiselle huomattavia rajoitteita. Ei ole lainkaan varmaa, että rakennus herättää potentiaalisissa ostajissa niin merkittävää kiinnostuksen kohdetta kuin kaupungin toiveissa on. Havitellut voitot saattavat jäädä paljon toivottua pienemmiksi. Mikäli kaupunki samaan aikaan rakentaa omaa uutta suurta konserttitaloa, onko jollakin yksityisellä taholla samanaikaisesti intressi sijoittaa merkittäviä summia kiinteistöön, johon kuuluu suojeltu vanha konserttitalo? Ehkä ei, mutta tähän kaupunki näyttää vahvasti luottavan. Liiketaloudellisesti on epätodennäköistä, että Turun kokoisessa kaupungissa olisi tarvetta kahdelle suurelle konserttitalolle.  

Toki voidaan myös pohtia, onko kaavoitusprosessi, joka lähtee liikkeelle hyvin vahvasti rakennuksen kiinteistönjalostamisesta ja voitontavoittelusta, ylipäänsä yhdistettävissä kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti näin arvokkaan rakennuskohteeseen. 

Kaavoittaminen Itsenäisyydenaukiolle asettaa koko hankkeen riskialttiiksi  

Mielestäni vanhan konserttitalon peruskorjaus ja laajennus olisi realistisin ja taloudellisesti kestävin ratkaisu orkesterin tilakysymykseen. Mikäli tämä ratkaisu olisi saanut aiemmin laajempaa kannatusta päättäjien keskuudessa, konserttitaloasiassa oltaisiin nyt huomattavasti nykyistä pidemmällä. Orkesterin näkökulmasta ratkaisu ei toki ole täydellinen. Ratkaisussa jouduttaisiin tekemään kompromisseja orkesterin toiveiden ja tavoitteiden suhteen, mutta sillä varmistettaisiin se, että orkesterin työskentelyolosuhteiden parannukset eivät venähdä mahdollisesti jopa seuraavalle vuosikymmenelle. 

Mikäli vanhaa konserttitaloa ei peruskorjata ja tilalle rakennetaan uusi, vähintä mitä hankkeelta on vaadittava, on sopiva paikka. Nyt valittu uudisrakennusvaihtoehto on päätetty sijoittaa Itsenäisyydenaukiolle jokirantaan, jo valmiiksi liian pienelle rakennuspaikalle. Paikanvalinnan taustalla on kaupunginhallituksessa keväällä 2020 tehty päätös. On kuitenkin tärkeää käsittää, että kaupunginhallituksen päätöksellä ei voida määrätä ennalta maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen asemakaavoitusprosessin lopputulemia. Näin ollen mediassa esitetyt väitteet siitä, että ”päätökset on jo tehty” perustuvat puutteelliseen ymmärrykseen siitä minkälaiset valmistelu-, kuulemis- ja vuorovaikutusprosessit tällainen vaikutuksiltaan merkittävä kaavaa jo lain mukaan vaatii.   

Kaupunginhallituksen keväällä 2020 linjaama paikka on asemakaavoituksen näkökulmasta täysin absurdi. Aukio on osa kansallista kaupunkipuistoa. Toteutuessaan uusi konserttitalo täyttäisi puiston lähes kauttaaltaan. Itsenäisyydenaukion ympärillä on suojeltua rakennuskantaa, jonka kaupunkikuvallinen arvo on kaavoituksessa varmistettava. Sijoittamalla konserttitalo Itsenäisyydenaukiolle, tämä ei ole mahdollista. Lisäksi sijainti on liikenteellisesti erittäin vaikea. Liian ahdas rakennuspaikka rajaisi myös arkkitehtonisia ratkaisuja, joilla rakennus edes teoriassa voidaan toteuttaa, ja sulkee mahdollisuudet tehdä rakennukseen joskus tulevaisuudessa mahdollisesti tarvittavia laajennuksia.  

Toisin sanoen uudisrakennuksen täysin hasardi paikan valinta tekee hankkeesta riskialttiin. On hyvin mahdollista – joidenkin arvioiden mukaan jopa todennäköistä – että kaavan valmistuttua se kaatuisi hallinto-oikeudessa, jonka seurauksena koko hanke lykkääntyisi. Näin ollen ilman asianmukaista riskianalyysia aloitetussa hankintaprosessissa veronmaksajien varoja olisi kulutettu jo huomattavia määriä hankkeeseen, jonka toteutumisesta ei olisi mitään takeita. Tällaisessa skenaariossa on mahdollista, että vanhan konserttitalon kiinteistönjalostuksessa olisi edetty jo pitkälle ja orkesterin tilatarveratkaisussa olisi aloitettava uudestaan lähtöruudusta. Tämä tuskin olisi uutta musiikkitaloa toivovienkaan toimijoiden näkökulmasta hyvä lopputulema. Ainoa voittaja tilanteessa olisi todennäköisesti hankintaprosessin kumppaniksi valittu rakennuttaja.  

Päätöksenteon poikkeuksellinen kiire on huolestuttavaa ja vaarallista 

Kaupunkiympäristölautakunnan yhteisesti sopiviin niin sanottuihin herrasmieskäytäntöihin kuuluu, että asian ollessa ensimmäisen kerran lautakunnan käsittelyssä, siitä annetaan ensimmäisessä käsittelyssä esittely. Tämän jälkeen asiasta keskustellaan. Mikäli asiaa esitetään jätettäväksi pöydällä ja yksikin lautakunnan jäsen tätä kannattaa, asian ollessa ensimmäistä kertaa käsittelyssä se jätetään pöydälle seuraavaan kokoukseen. Näin merkittävien asioiden käsittelylle ja päätöksenteolle saadaan riittävä harkinta ja poliittinen keskustelu. Asioiden pöytääminen on tarpeellista erityisesti silloin kun kokonaisuus vaatii monen asian huomioon ottamista ja päätöksentekoon liittyy suuria taloudellisia tai muita riskejä.   

Tiistaina 17.11. lautakunnan käsittelyssä en ollut ainoa, jolle kokouksessa tuli yllätyksenä, että vaikka taloudellisesti hyvin merkittävään, ja asiasisällöltään monisyiseen konserttitaloasiaan liittyvät kaavat olivat jäämässä pöydälle, uuden konserttitalon hankintaprosessiasia jäisi pöydälle vain lautakunnan enemmistön näin äänestäessä. Asian esittelyn jälkeen esitin Alpo Lähteenmäen kannattamana, että asia jätetään pöydälle. Äänestyksessä asia meni tasan (6 jaa, 6 ei, 1 tyhjä), jolloin lautakunnan puheenjohtajan vihreiden Saara Ilvessalon ääni ratkaisi ja asian käsittelyssä siirryttiin päätöksentekoon.  

Kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 16.11.2020 talousarviopäätöksensä yhteydessä, että konserttitaloasian yhteydessä tehdään hanketta koskeva riskianalyysi. Tällaista riskianalyysiä ei kuitenkaan vielä ole tehty.

Koska konserttitaloasiaan liittyviä lukuisia isoja epävarmuustekijöitä ei ole päätöksentekijöiden ja viranhaltijoiden kesken riittävällä tavalla punnittu, valmiuksia hankintaprosessista päättämiseen ei ole ollut. Näin ollen esitin lautakunnassa hankintaprosessin keskeyttämistä ja lautakunnalle esitetyn päätösehdotuksen hylkäämistä. Esitykseni hävisi ja hankintaprosessi aloitettiin äänin 6–3, 4 tyhjää. Näin ollen uuden konserttitalon hanketta viedään eteenpäin jo ennen kuin kaavaa on olemassa. Asia hyväksyttiin kokoomuksen ja vihreiden äänin, SDP:n, keskustan ja yhden vihreän lautakunnan jäsenen edustajien äänestäessä asiassa tyhjää. 

Asiaan voi kuitenkin vielä vaikuttaa. Viimeistään nyt Turussa on syytä ottaa tuumaustauko, keskeyttää hankintaprosessi, käsitellä asiaan liittyvät riskit perinpohjin ja valita realistisempi ja kestävämpi ratkaisu orkesterin ja konserttitoiminnan tuleviin tarpeisiin.

Varhaiskasvatuksessa ei ole halpuutettavaa

Niiden vuosien aikana, jotka olen ollut mukana Turun kuntapolitiikassa, varhaiskasvatuksesta on pidetty monia korupuheita, mutta konkretian tasolla asia on kiinnostanut valtuuston enemmistöä ensisijaisesti siitä näkökulmasta, kuinka kustannuksia varhaiskasvatuksesta voitaisiin alentaa. Vuoden 2021 talousarviokäsittely ei tuonut tähän muutosta.  

Talousarvio ohjaa jälleen kerran varhaiskasvatuksen kustannusten alentamiseen. Tilanteessa, jossa jo nyt toimitaan liian pienillä resursseilla, on selvää, että säästöt varhaiskasvatuksesta johtavat väistämättä palvelun laadun, lasten hoidon ja opetuksen ja lasten oikeuksien heikentämiseen. Pyrkimys kustannusten alentamiseen kirjattiin talousarvioon jopa erikseen erillisellä kokoomuksen tekemällä ja vihreiden kannattamalla muutosesityksellä: Varmistetaan, että sivistystoimialalla varhaiskasvatuksen kustannukset pyritään saattamaan verrokkikaupunkien tasolle laatimalla tarkempi selvitys kustannusten syntymisestä ja säästömahdollisuuksista. (Kaupunginvaltuuston hyväksymät talousarviomuutokset, muutosesitys 24.) 

Budjettisovussa mukana olleiden puolueiden kirjaus pohjautuu todellisuudesta irrallaan olevaan ajatukseen siitä, että varhaiskasvatuksessa, jonka kustannukset muodostuvat suurelta osin työntekijöiden (pienistä) palkoista, olisi jossain päin ”löysää”, josta voidaan säästää.  

Kirjauksessa viitatuissa niin sanotuissa verrokkikaupungeissa varhaiskasvatuksen kustannuksia on tuotettu Turkua halvemmalla. Kaupunkien välillä tehdyt vertailut antavat kuitenkin vain rajallisen näkökulman asiaan. Varhaiskasvatuksen kustannukset suhteutettuna palvelun piirissä olevaan yksittäiseen lapseen ei ota huomioon alueellisia eroavaisuuksia ja lasten erilaisia tarpeita. Turku on kaupunkina alueellisesti voimakkaasti eriytynyt, jonka seurauksena myös kunnallisissa palveluissa on siitä johtuvia vaihtelevia tarpeita.  

On myös vaarallista olettaa, että kustannuksiltaan halvin, olisi se mitä kaupungin tulee varhaiskasvatuksessa tavoitella. Turun varhaiskasvatuksen kustannusten muodostumista on vertailu ja selvitetty moneen otteeseen. Sen perusteella on linjattu suurempien yksikkökokojen puolesta, ”jotka mahdollistavat henkilöstön joustavamman käytön”, lakkautettu pieniä kunnallisia päiväkoteja, kasvatettu yksityisen palveluntuotannon osuutta jne.  

Turun varhaiskasvatuksen kustannuksissa ei ole löysää, josta leikata, vaan pikemminkin on selkeä tarve lisäresursseille. Itseasiassa asia ei koske vain Turkua, vaan lisäresurssien tarve on valtakunnallinen. On perusteltua olettaa, että se koskee myös näitä verrokkikuntia, joiden kustannusten tasolle Turun valtuuston enemmistö pyrkii kaupungin palvelut halpuuttamaan. Kustannusten alentamispyrkimyksissä sivuutetaan varhaiskasvatuksen laatua koskevat asiat, joita muun muassa ”Vain kaksi kättä” ja ”Ei leikkirahaa” -kansanliikkeet sekä esimerkiksi kansalaisaloite varhaiskasvatuksen suhdelukujen tarkemmasta määrittelystä, ovat ansiokkaasti viime vuosien aikana nostaneet esille. 

Puhe Turun budjettivaltuustossa 16.11.2020

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, 

Talouspolitiikkaa, jota Turussa on monet vuodet tehty, on määrittänyt riskialttiit investoinnit, palveluiden leikkaukset ja yksityistäminen, sekä demokratian ja avoimuuden heikentäminen ulkoistamisella ja yhtiöittämisillä. Tulevaisuudessa kuvaan astuu lisäksi vallan keskittäminen pormestarille ja muutamille johtaville viranhaltijoille. Kaupungin resursseja suunnataan liikaa sinne missä niitä jo on, ja liian vähän sinne missä niitä eniten tarvitaan.  

Kuluneen vuoden aikana on lukuisia kertoja kuultu fraasi investointien priorisoimisen tärkeydestä. Prioriteeteissa niin kutsutut elinvoimainvestoinnit ja liike-elämän intressit näyttävät kuitenkin vuodesta toiseen menevän kuntalaisten tarpeiden, tasa-arvon ja lähiöiden palveluiden edelle. Esimerkiksi Lausteen koulun ja sen yhteydessä toimineiden muiden peruspalveluiden tulevaisuus on tietoisesti jätetty epävarmuuden tilaan.  

Olemme nähneet, että Turussa tehdään investointeja, joissa miljoona sinne tai tänne on pikkujuttu, kun kyse on niin sanotusta vetovoimasta ja kaupunkikehittämisestä. Mutta kun kyse on jokapäiväisestä arjesta, kuten koululaisten ja päiväkoti-ikäisten lasten ruoasta, jokaisesta eurosta etsitään vimmaisesti ”löysää”. Jo nyt halvalla tuotettu ruoka-annos, on jälleen kerran kaupungin taloudessa leikkauskohde. Säästötoimena esitetty nk. lautasmalli, johtaa siihen, että sitä montako kasvis- tai lihapyörykkää lapsen lautaselle riittää tänään, lasketaan tulevaisuudessa entistä tarkemmin. Leikkauksen perustelu ympäristösyillä on viherpesua. Ruokahävikkiä minimoidaan laitoskeittiöissä jo nyt aktiivisesti.   

Hyvät valtuutetut, 

Kaupungin taloudenhoito ei ole koskaan herättänyt itsessäni suurta luottamusta, mutta koskaan ennen en ole ollut siitä niin huolestunut kuin nyt. Koronakevät, sitä seurannut kesä ja syksy, on ollut vaikeaa aikaa monelle ihmiselle. Terveyskeskuksen ajanvarausnumerossa on pysyvä ruuhka, kiireettömän hoidon jonot ovat kasvaneet, neuvolakäyntejä on jäänyt toteutumatta, vanhusten palveluissa on liian vähän työntekijöitä ja lapsilla ja nuorilla oppimisvajetta. Jo valmiiksi tiukilla olleiden kaupungin työntekijöiden jaksaminen on entistään huonontunut, kun työntekijät joustavat ja paikkaavat muun muassa karanteeneihin asetettuja työkavereitaan.  

Kokoomuksen ja kokoomusta talouspolitiikassa tukevien puolueiden budjettisopu on kylmäävää. Ajatus siitä että sivistystoimialan budjetista voidaan leikata ilman, että opetuksen laatu heikkenee kun näin kirjataan, on irti todellisuudesta. Ihmettelen miksi kuntalaisten arviointikykyä edes aliarvioidaan näin tökerösti sellaista väittämällä.  

On selvää, että koulutusleikkaukset heikentävät opetuksen laatua, kun jo nyt resursseista on pula. Opetuksen laadun heikkeneminen vaikuttaa eniten niihin oppilaisiin, joiden kodeissa ei ole resursseja kompensoida koulujen liian pienten opetusresurssien puutteita. On huolestuttavaa, että oppilaiden vanhempien koulutustaustat määrittävät yhä enemmän lasten ja nuorten oppimistuloksia. Tätä suuntausta budjettisopuesitys voimistaa entisestään. 

Koulut eivät kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa lapsia ja nuoria pitää tukea. Oppiminen on mahdollista, kun lapset ja nuoret voivat hyvin. Aikuisten arkinen stressi ja huolet välittyvät helposti myös lapsiin. Jatkuva stressin ja kaaostilan kielteiset vaikutukset lasten ja nuorten oppimiseen on asia, josta on vahva tieteellinen näyttö. Tämän vuoksi koulutuksen resurssien lisäksi perheiden jaksamista ja hyvinvointia on tuettava myös monella muulla tavalla.  

Olen jo aiemmin nostanut esille lapsiperheiden kotipalvelun parantamisen. Pidän hyvänä sitä, että tämä keskeisen palvelun merkitys on valtuustoryhmien kesken tunnistettu, mutta kirjaus, joka budjettisopupaperissa on, ei puutu keskeiseen ongelmaan, eli siihen, että kotipalvelun palveluntuotanto on pirstaloitunut ja ulkoistettu. On selvää, että kaupungin on vaikeaa koordinoida ja kehittää palvelua, johon kaupungilla ei ole yhtään rivityöntekijää, joka palvelua tuottaa. 

Kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus

 

Kupittaan siirtolapuutarha on vuosikymmeniä keskustelua herättänyt paikallispoliittinen aihe Turussa. Keskustelun taustalla on vuosia kestäneet pyrinnöt lakkauttaa puutarha ja korvata se rakentamisella. 

Viime valtuustokaudella uudistamisohjelmassa linjattiin silloisten Turku-sopimuspuolueiden voimin, että Kupittaan siirtolapuutarhalle selvitetään uutta paikkaa. Selvitys on nyt edennyt niin pitkälle, että keväällä 2020 valtuusto hyväksyi Koroisiin kaavan uudelle siirtolapuutarhalle. 

Suhtauduin Koroisten puutarhan kaavaan kriittisesti monista syistä, joista yksi on sen selvä kytkös Kupittaan siirtolapuutarhan tulevaisuuteen. Vähintään mitä valtuustossa tuolloin olisi pitänyt tehdä, olisi ollut jättää kaava pöydälle ja turvata ensin Kupittaan siirtolapuutarhan mökkeille pitkäaikaiset vuokrasopimukset, jolloin Kupittaan puutarhan tulevaisuus olisi turvattu ainakin sopimusten ajaksi.  

Koroisten uuden siirtolapuutarhakaavan tarkoituksena ei ole parantaa siirtolapuutarhatoiminnan edellytyksiä Turussa, vaan mahdollistaa ”liian arvokkaalla” paikalla nähdyn Kupittaan puutarhan ”siirtämisen” halvemmalle maalle voimalinjan ja rautatien viereen, jonka maankäytön kehittämisestä ei ole saatavissa samaan tapaan taloudellisia tuottoja kuin keskusta-alueelle sijoittuvan alueen. Tämä on uusliberalistista maankäyttöpolitiikkaa, jossa maankäyttöä ohjataan ensisijaisesti sen mahdollisen (usein kertaluontoisen) taloudellisen tuoton näkökulmasta. Ajattelutapa ei jätä tilaa kulttuurihistoriallisille arvoille ja luontoarvojen vaalimiselle, ja se alistaa luonnonmonimuotoisuuden ja kaupunkitilassa tapahtuvan inhimillisen toiminnan lyhyen aikavälin voitontavoittelulle. 

Ei ole yllättävää, että Koroisten uusi siirtolapuutarhakaava hyväksyttiin valtuustossa juuri viime keväänä ja nyt päättäjien pöydälle on tuotu yleiskaavaehdotus, jossa Kupittaan puutarha on korvattu rakentamisella. Nähtäväksi jää löytyykö valtuustossa kaunopuheita siirtolapuutarhatoiminnasta puhuneilta tahtoa puolustaa myös vuodesta 1934 toiminutta, kulttuurihistoriallisesti kiistattomasti arvokasta Kupittaan puutarhaa, kun yleiskaavaehdotuksesta päätetään.  

Yleiskaavan luonnosvaiheessa Kupittaan siirtolapuutarhan kohdalla oli vielä merkintä RP/C (siirtolapuutarha tai keskustatoimintojen alue). Vasemmistoliitto ajoi kaavaan merkintää, joka olisi rajannut alueen käytön vain siirtolapuutarhakäyttöön, mutta valtuuston enemmistö oli luonnoskäsittelyssä toista mieltä. Kaavaehdotuksessa luonnoksen RP/C-merkintä on muutettu yksiselitteiseksi C-merkinnäksi. Linjaus puutarhan korvaamisesta muulla toiminnalla halutaan siis nyt tehdä aiempaa suoremmin. C-merkinnäksi tarkoittaa, että alueen pääasiallisia toimintoja olisivat keskustamainen asuminen, palvelut, hallinto ja työpaikkatoiminnot.  

Mielestäni yleiskaavassa Kupittaan siirtolapuutarhan alue tulee osoittaa yksiselitteisellä RP-merkinnällä, joka rajaa alueen käytön sen nykyiseen käyttötarkoitukseen. Lisäksi siirtolapuutarhan mökkien omistajille tulee tehdä pikaisesti pitkäaikaiset vuokrasopimukset, joilla taataan rauha puutarhan toiminnalle.  

Kokoomuksen suunnalta on esitetty ajatus ”hybridimallista”, jossa osa puutarhan alueesta osoitettaisiin rakentamiseen ja osa puutarhasta säästettäisiin. Ajatus on järjetön. Kupittaan siirtolapuutarha on kompakti, kulttuurihistoriallisesti, kaupunkikuvallisesti ja kaupunkiluonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas alue, jonka reunaan tai keskelle ei tule rakentaa. Koko puutarhan alue tulee merkitä yleiskaavassa yksiselitteillä RP-merkinnällä. 

Kiistely siitä tuleeko Kupittaan puutarha säilyttää, on syytä jättää historiaan ja tunnustaa Kupittaan siirtolapuutarhan arvo ja merkitys osana kaupungin paikallishistoriaa ja vuodesta 1934 jatkunutta elävää kulttuuriperinnettä.