Vaihtoehtoja kaavoituspolitiikkaan!

Valtuustoaloite: Vaihtoehtoja kaavoituspolitiikkaan

Turun kaupungin kaavoituspolitiikan yksi suurimmista ongelmista on, että suuria ja vaikutuksiltaan merkittäviä kaavoja valmistellaan ilman asianmukaista vaihtoehtojen tarkastelua.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta katselmuksella Ruusukorttelin kaava-alueella.

Esimerkki tällaisesta kaavasta on Ruusukorttelin asemakaava, jonka kaikki esillä olleet vaihtoehdot ovat kaavan käsittelyn alusta asti perustuneet samoihin lähtökohtiin erittäin runsaasta rakennusoikeuden lisäyksestä sekä olemassa olevien toimivien päiväkotien purkamisesta uudisrakentamisen alta.

Ruusukorttelin kaavan edettyä asemakaavanmuutosehdotusvaiheeseen, se on usean asiantuntijatahon sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan yksimielisesti antamassa lausunnossa todettu käytännössä toteuttamiskelvottomaksi.

Mikäli kaavan alkuvaiheissa valmisteluprosessissa olisi tutkittu asianmukaisesti kuinka suuri rakennusoikeudenmäärä kaava-alueelle olisi erilaisin ehdoin toteutettavissa, päätöksentekijöillä olisi nyt selkeitä vaihtoehtoja yhden laajalla rintamalla ongelmalliseksi todetun kaavaehdotuksen rinnalle.

Kaavoituspolitiikka, jossa vaihtoehtoja ei tuoda asianmukaisesti esille on tietoinen valinta. Se palvelee suppeasti kaava-aloitteiden tehneiden tahojen etuja ja intressejä. Se ehkäisee julkista keskustelua, vaikeuttaa kuntalaisten osallistumista ja on siten epädemokraattista.

Edelliseen perustuen esitän, että vaikutuksiltaan merkittävissä kaavoissa kaavan valmistelun pohjaksi kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle on valmisteltava erilaisiin maankäytön tapoihin pohjautuvia kaavaluonnoksia. Luonnosten käsittelyn pohjaksi on esitettävä eri vaihtoehtojen edut ja haitat.

Järjestelmällisesti ja hyvin toteutettu vaihtoehtojen valmistelu lisää kaavoituspolitiikan avoimuutta tekemällä näkyväksi sen minkälaisia vaihtoehtoja kaupunkisuunnittelu tosiasiassa tarjoaa. Avoimuuden ja vaihtoehtojen lisäämisen seurauksena on myös kuntalaisten osallisuuden vahvistuminen sekä paremmat kaavat ja kaupunkisuunnittelu.

Turussa 27.2.2017

Elina Sandelin, kaupunginvaltuutettu (vas.)

Advertisement

Maksuton varhaiskasvatus – mistä on kyse?

Ensin rajataan laissa subjektiivista päivähoito-oikeutta, kasvatetaan ryhmäkokoja ja pienennetään valtionosuuksia. Tämän jälkeen aletaan puhua maksuttomuudesta. Mistä on kyse? Nyt esillä olleeseen osa-aikaiseen maksuttomaan varhaiskasvatukseen liittyy sudenkuoppia.

 

Vaalien alla useat puolueet oikealta vasemmalle ovat nostaneet maksuttoman osa-aikaisen varhaiskasvatuksen omalle agendalleen. Yli kolmevuotiaille tarkoitettua osa-aikaista maksuttomuutta perustellaan muun muassa sillä, että se lisäisi lasten osallistumista pedagogisesti tavoitteelliseen varhaiskasvatukseen. Vertailuna tuodaan esille Ruotsi, jossa osallistumisen pedagogiseen varhaiskasvatukseen on Suomea korkeampi, kokopäiväisen päivähoidon maksut ovat selvästi Suomea pienemmät ja varhaiskasvatuksesta 15 tuntia viikossa maksutonta.

Periaatteessa idea maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on oikea. Nyt esillä olleeseen osa-aikaista maksuttomuutta tarjoavaan malliin liittyy myös ongelmia, etenkin kun sitä tarkastellaan Suomessa vastikään varhaiskasvatukseen tehtyjen lainsäädännöllisten heikennysten, toteutuneiden leikkausten, sekä erityisesti Turun kaupungissa olemassa olevan päivähoitotilanteen valossa.

Maksuttomuus ei lisää tasa-arvoa mikäli palvelut eriytyvät ja laatu heikkenee

Maksutonta varhaiskasvatusta on siis perusteltu sillä, että se edistäisi lasten osallistumista varhaiskasvatukseen ja tätä kautta lisäisi lasten tasa-arvoa. Tämä ajatus on kannatettava. Maksuttomuuden edut jäävät kuitenkin toteutumatta mikäli samaan aikaan ei pystytä takaamaan kasvatuksen laatua, vaan sitä heikennetään. Näin onkin jo tehty uuden varhaiskasvatuslain suhdelukumuutoksen, varhaiskasvatukseen kohdistuneiden leikkausten sekä subjektiivisen hoidon rajauksen myötä.

Yksi osa-aikaisen maksuttoman hoidon ongelma liittyy siihen, että lasten tarpeenmukainen hoitopäivä on usein neljää tuntia pidempi. Yhdessä syksyllä 2016 voimaan tulleen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen kanssa (oikeus vain neljä tuntia päivässä tai 20 tuntia viikossa kokoaikaisen hoidon sijaan), maksuton osa-aikainen päivähoito saattaa johtaa epätarkoituksenmukaisen osa-aikaisen hoidon lisääntymiseen sekä tätä kautta palveluiden eriytymiseen ja rapautumiseen. Samaa palveluiden rapauttamista ja sirpaloimista edustaa vastikään esille tuotu hallituksen idea siitä, että kunnat saisivat järjestää esikoululaisten esiopetusta täydentävän päivähoidon maksullisella kerhotoiminnalla, jota ei kosketa varhaiskasvatuslain säädökset.

Kun päiväkodeissa olisi yhä enemmän puolipäiväisessä hoidossa olevia lapsia, ryhmäkoot käytännössä suurenisivat. Koska puolipäivästä lasta ei tarvitse laskea kokonaiseksi, laki mahdollistaa osa-aikaisten lasten ryhmäkokojen kasvattamisen selkeästi korkeammaksi kuin lain laskennallisen yksi kasvatushenkilö per kahdeksan yli kolmevuotiasta lasta. Vaikka hoitopäivä olisi tunneissa vain neljä, jokainen lapsi tarvitsee päiväkodissa yksilöllisen huomion. Uhkana siis on, että osa-aikainen maksuton varhaiskasvatus olisi laadultaan huonoa.

Osa-aikaisen hoidon lisääntyminen lisää naisten osa-aikatyötä

On myös syytä ottaa vakavasti epäily siitä, että rajattu neljän tunnin maksuton hoito yhdessä subjektiivisen hoito-oikeuden rajaamisen kanssa, johtaa myös työolojen heikkenemiseen. Osa-aikaisen hoidon lisääntyminen johtaisi siihen, että kokopäiväisten työntekijöiden sijaan yritettäisiin hoitaa homma ns. kustannustehokkaasti lisäämällä puolipäiväisten työntekijöiden käyttöä.

Jo valmiiksi vaatimuksiin ja vastuuseen nähden alipalkatulla naisvaltaisella alalla tämä tarkoittaisi yhä useammin sitä, että työstä tehdyllä palkalla olisi vaikeaa tulla toimeen, riittämätöntä palkkaa kompensoitaisiin yhteiskunnan varoista ja eläkettä kertyisi liian vähän. Nämä todennäköiset seuraukset huomioonottaen osa-aikaisen maksuttomuuden päivähoidon markkinointi feminismin nimissä, on ongelmallista.

Väitän siis, että lisääntyvä osa-aikaisuus alistettaisiin varhaiskasvatuksen kustannustehokkuuden lisäämiseen, jota luodaan lasten hoidon ja opetuksen laatua heikentämällä sekä pienellä palkalla työtä tekevien naisten selkänahasta repimällä.

Jos hoitopaikoista on pula, maksuttomuus ei lisää varhaiskasvatukseen osallistumista

Puhuttaessa maksuttomasta varhaiskasvatuksessa on myös syytä kysyä, että mikäli varhaiskasvatukseen satsataan lisää rahaa, mihin se juuri nyt pitäisi ensisijaisesti laittaa?
Huolimatta siitä, että Turussa ei ole otettu käyttöön syksyllä 2016 voimaan tullen lakimuutoksen mahdollistamaa päivähoito-oikeuden rajausta, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus on leikannut valtionosuuksia, joita varhaiskasvatukseen on käytetty. Varhaiskasvatukseen on siis kunnassa budjetoitava aiempaa enemmän kunnan omia rahoja, jotta edes nykytilanne saadaan ylläpidettyä.

Turussa päivähoidosta on säästetty jo pitkään. Päivähoitopaikkatarpeen kasvuun ei ole vastattu riittävästi. Vaikka uusia päiväkoti-investointeja kunnallisiinkin hoitopaikkoihin on tehty, ne ovat tulleet vain korvaamaan jo poistuvia paikkoja, ei tuomaan niitä lisää. Vaikka subjektiivisen oikeuden rajausta ei Turussa ole otettu käyttöön, käytännössä joidenkin lasten oikeutta päivähoitoon rajaa pula perheitä lähellä olevista päivähoitopaikoista.

Juuri nyt kaikkein akuuteimmin lisäresursseja tarvitaan siihen että päivähoitojonot poistetaan ja ryhmäkokoja pienennetään siten, että jokainen lapsi saa tarvitsemansa tuen. Päiväkodeille on myönnettävä riittävästi resursseja siihen, että niissä voidaan tehdä lasten tarpeiden mukaisia joustavia ratkaisuja, joilla ryhmien toimintaedellytykset pidetään kunnossa ja lasten ja perheiden muuttuviin tarpeisiin voidaan vastata nopeasti. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että hoitopaikkoja tulisi aina olla alueellisesti hieman tarvetta enemmän. Mikäli täyttö- ja käyttöprosentit lähentelevät sataa ja lapsia riittää jonossa, riittäviä mahdollisuuksia joustaa ja vastata perheiden muuttuviin tarpeisiin ei ole.

Tilanteessa, jossa hoitopaikoista on pula, osa-aikainen maksuttomuus ei lisää varhaiskasvatukseen osallistumista halutulla tavalla. Jos hoitopaikkoja lähipäiväkodeissa ei ole riittävästi, pelkästä maksuttomuudesta ei hyödy yksikään tällä hetkellä varhaiskasvatuksen ulottumattomissa oleva lapsi, vaikka heidän eduilla ja aseman parantamisella maksuttomuutta perustellaan.

Keitä osa-aikainen maksuttomuus hyödyttäisi juuri nyt taloudellisesti eniten?

On myös hyvä pohtia kuka osa-aikaisesta maksuttomasta varhaiskasvatuksesta hyötyisi taloudellisesti juuri nyt eniten. Koska päivähoito on jo nyt kaikkein pienituloisimmille maksutonta (toki maksut nousevat nopeasti, vaikka tulot olisivat kohtalaisen pienet) siitä hyötyisi taloudellisesti eniten keski- ja suurituloiset sekä sellaiset perheet, joissa lasten päivähoidon tarve ei ole per päivä useita maksullisia tunteja. Tämä tarkoittaa usein kahden vanhemman perheitä, joilla on työmarkkinoilla asema, jossa he pystyvät järjestelemään omia työaikojaan siten, ettei lapsen tarvitse olla pitkää päivää päiväkodissa. Esimerkiksi työssäkäyvällä yksihuoltajalla samanlaisia järjestelymahdollisuuksia ei välttämättä ole.

Hyvin ongelmallisena näen myös Sdp:n kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (TS 31.5.2016) esittämän ajatuksen, jossa maksuton osa-aikaisuus toteutettaisiin kustannusneutraalisti perimällä maksuttomuudesta koituvat lisäkustannukset neljä tuntia ylittävästä täydentävästä hoidosta. Elorannan mallissa osa-aikainen lasku maksuttomista tunneista lankeaisi maksettavaksi erityisesti niille perheille, joille neljän tunnin hoito ei riitä, ja joilla ei ole mahdollisuuksia järjestää lapselle lyhyttä hoitopäivää.
Kyseinen malli johtaisi myös voimakkaaseen osa-aikaisen päivähoidon kasvuun, koska se tekisi yli neljän tunnin menevistä hoitotunneista entistä kalliimpia. Osa-aikaisen hoidon kasvaminen taasen mahdollistaa ryhmäkokojen suurentamisen ja varhaiskasvatuksessa työskentelevien työntekijöiden työn silppuamisen.

Edellä esitetystä huolimatta pidän maksutonta varhaiskasvatusta oikeana ja tavoiteltavana asiana. Tapa, jonka itse näen toimivimpana lähteä pienentämään päivähoitomaksuja on se, että jo olemassa olevaa maksuttomuuden muotoa eli nollamaksuluokkaa laajennetaan ja muiden maksuluokkien maksuja kohtuullistetaan. Toimiessa näin päivähoitomaksujen alentamiseen käytettyjä varoja ei sidottaisi tarvetta vastaamattomaan usein liian pieneen tuntimäärään, se ei ohjaisi perheitä käyttämään palvelua tarvetta vähemmän, eikä se lisäisi epätarkoituksenmukaisen osa-aikahoidon lisääntymistä, joka taasen johtaa helposti lapsiryhmien kokojen kasvattamiseen sekä palveluiden eriytymiseen ja niiden laadun heikentämiseen. Lisäksi etu maksujen alentamisesta tulisi tasaisesti kaikille perheille.

Suuri osa päivähoidon kustannuksista maksetaan verovaroista, eikä maksuista luopuminen olisi sellaisessa tilanteessa, jossa yhteiskunnassa päätettäisiin osoittaa reippaasti nykyitä enemmän varoja julkisiin palveluihin, ole mahdotonta. Turussa kokonaan maksuton päivähoito tarkoittaisi  arvion mukaan ainakin 11,3 miljoonan lisäkuluja varhaiskasvatukselle. Juuri nyt olemassa olevia määrärahoja tarvitaan kuitenkin kaikkein kipeimmin mm. ryhmäkokojen pienentämiseen.

Mikäli osa-aikainen maksuttomuus toteutettaisiin Turussa ilman, että ensin hoidetaan muut puutteet, se ei arvioni mukaan hyödyttäisi lasten yhdenvertaisuutta vaan päinvastoin.

Subjektiivisen oikeuden rajaus poistettava ja resurssit laitettava kuntoon

Osa-aikaista maksuttomuutta ajavat ovat oikeassa siinä, että varhaiskasvatuksen maksut ovat Suomessa liian suuret. Myös lasten osallistumista pedagogiseen varhaiskasvatukseen on perusteltua edistää, mutta se edellyttää sitä, että varhaiskasvatus on myös laadukasta.
On kuitenkin tärkeää olla astumatta sudenkuoppiin, joita nyt esillä olleisiin maksuttoman osa-aikaisen päivähoidon ideaan liittyy. Ainakaan Turussa päivähoidon osa-aikainen maksuttomuus tuskin toisi enempää lapsia pedagogisen varhaiskasvatuksen piiriin, kun halukkaille perheille ei tälläkään hetkellä pystytä tarjoamaan päivähoitopaikkaa lapsen lähipäiväkodista hoitopaikkojen riittämättömyyden vuoksi. Tai vaihtoehtoisesti se toisi lisää lapsia varhaiskasvatuksen pariin ilman takeita sen laadusta.

Lainsäädännön tasolla tärkein ja ajankohtaisin vaatimus on rajaamattoman subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen. Se yhdistettynä riittäviin resursseihin on selkein ja vaikuttavin tapa nykytilanteessa lisätä varhaiskasvatuksella lasten yhdenvertaisuutta. Subjektiivisen oikeuden palauttaminen ja resurssien kuntoon saattaminen on tärkeää toteuttaa ennen mahdollista osa-aikaista maksuttomuutta, jotta voidaan välttää osa-aikaisen maksuttomuuden ja rajauksen yhdessä aiheuttama päivähoidon osa-aikaistaminen, joka johtaa helposti palveluiden rapauttamiseen ja sirpaloimiseen.

Vaikka maksuton varhaiskasvatus on periaatteessa kannatettavaa, näyttää siltä, että oikealla ja vasemmalla osa-aikainen maksuton varhaiskasvatus on juuri nyt tietoisesti otettu kuntavaaliteemaksi ilman perusteellisempaa analyysiä varhaiskasvatuksen nykytilasta. Asetelmassa on reipas ripaus populismia.

P.S. Siitä miksi subjektiivinen päivähoito-oikeus on tärkeä olen kirjoittanut kirjoituksessa Varhaiskasvatuksen kohtalonhetket.

Esikoululaisen ja huoltajan yhteiset vapaaliput kaupungin uimahalleihin

VALTUUSTOALOITE

Turun kaupunginvaltuusto

Esikoululaisen ja huoltajan yhteiset vapaaliput kaupungin uimahalleihin

Tuoreen valtakunnallisen uimataitotutkimuksen mukaan joka neljännen kuudesluokkalaisen uimataito on huono. Uimataito on tärkeä kansalaistaito. Uimataitoon perustuvat myös vesipelastustaidot, jotka ovat tärkeitä Turun kaltaisessa merellisessä kaupungissa.

Lasten uimataidon kehitykseen vaikuttaa koulun uimaopetuksen lisäksi uimahallin läheisyys ja käynnit uimahallissa vapaa-ajalla. Erityinen painoarvo lasten uimaaan oppimisessa on lasten vanhemmilla.

Turun kaupunki on vuodesta 2013 alkaen jakanut esikoululaisille maksuttomia uimalippuja.

Jokaiselle esikoululaiselle myönnetyn kymmenen (10) ilmaisen uimahallilipun tarkoituksena on ollut perheiden liikunnan lisääminen ja omatoimisen uinnin lisääminen.

Liput on monissa perheissä otettu ilolla vastaan. Tästä huolimatta perheiden toimeentulovaikeuksien ja aikuisten uimalippujen korkeiden hintojen vuoksi, maksuttomia lippuja jää kuitenkin käyttämättä juuri niiden perheiden osalta, jotka itseasiassa maksuttomia lippuja eniten tarvitsisi.

Aikuisen uimalipun hinta Impivaaran uimahalliin on 7,5 euroa. Esikoululaisten vapaalippua voi käyttää vain maksavan aikuisen seurassa. Lapsen uimakerta vaatii esikoululaisen vapaalippua käyttävältä perheeltä vähintään huoltajan lipun verran. Kun tähän tulevat päälle usein myös esimerkiksi joukkoliikenteen matkakulut sekä muiden kuin esikouluikäisten lasten uintimaksut, uintireissun kustannukset nousevat kipukynnyksen yli ja uimaretket jäävät tekemättä.

Edelliseen perustuen esitän, että jatkossa esikoululaisille annetaan
kymmenen (10) ilmaista uimahallilippua, joissa samalla lipulla pääsee esikoululaisen kanssa uimaan myös hänen huoltajansa.

Uimalipun kehittäminen siten, että se kattaa myös esikoululaisen huoltajan maksun, lisää hyväksi todettujen vapaalippujen käyttöä, edistää lasten uimataitoa aiempaa tasa-arvoisemmin ja tukee erityisesti pienituloisten perheiden lapsien mahdollisuuksia omatoimiseen liikuntaan ja uintiharrastukseen.

Turussa 30.1.2017

Elina Sandelin

Miksi päivähoidon yksityistäminen on lopetettava?

Yksityinen päivähoito ei ole uusi ilmiö suomalaisessa varhaiskasvatuksen kentässä. Pieniä ei-kunnallisia, erilaisista aatteellisista ja pedagogisista lähtökohdista varhaiskasvatusta antaneita päiväkoteja on ollut Turussa jo pitkään. Uusi ilmiö on kuitenkin yksityisen päivähoidon agressiivinen laajentaminen kunnallisen päivähoidon kustannuksella ja samanaikainen suurten päivähoitoyhtiöiden ilmaantuminen varhaiskasvatuksen kentälle.

Vuonna 2010 Turussa otettiin käyttöön päivähoidon palveluseteli. Palveluseteliä on markkinoitu vanhempien valinnanvapauden nimissä. Sittemmin useat turkulaiset perheet ovat ajautuneet tilanteisiin, jossa palveluseteliä on tarjottu ainoana vaihtoehtona päivähoitopaikkaa haettaessa. Joko kunnallisia hoitopaikkoja ei ole ollut riittävästi ja/tai kaupunki on tietoisesti pyrkinyt ohjaamaan yhä enemmän lapsia yksityisiin päiväkoteihin varmistaakseen yksityisten päiväkotien taloudellisen kannattavuuden.

Turussa palveluseteli on siis toiminut välineenä, jolla on tehty tilaa päivähoitobisnestä tekeville suurille ketjuille. Palvelusetelin käyttöönoton jälkeen yksityisen päivähoidon osuus päivähoidosta on noussut noin 20 prosentista yli 30 prosenttiin. Kyse on siis jo melkein kolmanneksesta koko kaupungissa tuotetusta varhaiskasvatuksesta, ei vain pienestä lisämausteesta kunnallisen palvelutarjonnan rinnalla. Verrattuna esimerkiksi Helsinkiin, jossa yksityisen päivähoidon osuus on 11 prosenttia, yksityisen päivähoidon suhteellinen osuus Turussa on lähes kolminkertainen. Ja kuten olemme voineet sanomalehdistä lukea, suuret ketjut tavoittelevat yhä suurempia markkinaosuuksia.

Tuoko palveluiden yksityistäminen säästöä?

Usein väitetään, että yksityinen päivähoito pystyy tarjoamaan palveluita joustavammin, nopeammin tai edullisemmin. Nämä väitteet perustuvat tosiasioiden vääristelyyn ja puutteelliseen analyysin siitä miten palvelutuotannon kokonaisuus toimii. Varhaiskasvatus on perustavanlaatuinen yhteiskunnan tarjoama palvelu, johon jokaisella lapsella on oikeus. Kunnan on järjestettävä päivähoito jokaiselle sitä tarvitsevalla lapselle. Kunnallinen päivähoito ei voi valita asiakkaitaan. Lasten yhdenvertaisuuden kannalta tämä on hyvä asia. Yksityinen yritys voi valita asiakkaansa.

Turussa kunnallinen päivähoito tuottaa pääsääntöisesti kaikkein raskainta ja kalleinta hoitoa ja opetusta vaativien lasten päivähoidon. Yksityinen päivähoito keskittyy pääsääntöisesti lapsiin, joilla ei ole suuria erityistarpeita. Näin ollen on mahdollista tehdä selvityksiä, joissa vertailukelvottomin luvuin yhden lapsen hoito saadaan näyttämään siltä, että hoito yksityisellä puolella tulisi kunnallista halvemmaksi. Laajemmassa kuvassa yksityisen varhaiskasvatuksen lisääminen ei kuitenkaan välttämättä laske koko päivähoidon kustannuksia.

Kunta vastaa myös palvelutuotannon ytimessä olevasta hallinnosta, palveluohjauksesta ja monista tukipalveluista, joista myös yksityiset päivähoitoyritykset hyötyvät. Yksityisen päivähoidon lisäämiseen liittyy riskejä, jotka jäävät aina viime kädessä kunnan vastuulle. Mikäli esimerkiksi yksityinen päiväkoti jouduttaisiin syystä tai toisesta sulkemaan, tai se menisi esimerkiksi konkurssiin, kunnalla on aina viimekädessä vastuu järjestää päivähoitopaikat lapsille. Vaikka tämän tyyppiset tapaukset eivät onneksi ole arkisia, tilanteita on jo nähty eri puolilla Suomea.

Onko halpa hyvää?

Pohdittaessa laadukkaan varhaiskasvatuksen järjestämistä pitkällinen spekulointi siitä kumpi on halvempaa kunnallinen vain yksityinen, tai kuinka kunta saa palvelunsa mahdollisimman halvalla, ei välttämättä ole asian kannalta olennaisinta. Paras palvelu ei suinkaan aina ole se kaikkein halvin.

Jokainen pitkään esimerkiksi Turussa varhaiskasvatuksen parissa työskennellyt on nähnyt työssään kuinka päivähoidosta on säästetty vuodesta toiseen. Päiväkotien tilat ovat täydessä käytössä ja henkilökunnan jaksamista koetellaan yhä vaativammalla työllä ja suuremmilla ryhmillä. Liian pienten budjettien johdosta sijaisten käyttöä on rajoitettu, avustajia vähennetty ja lasten niin sanottuja kertoimia on säästösyistä poistettu. (Kertoimilla on pienennetty lapsiryhmiä, kun keskimääräistä enemmän tukea tarvitseva lapsi on voitu laskea esimerkiksi niin sanotusti kahdenpaikkalaiseksi.)

Karkeasti tarkastellen päivähoidon kustannukset koostuvat henkilöstö- sekä tila- ja tukipalvelukustannuksista. Suurimman osan kustannuksista vie henkilöstokulut. Päivähoidon kustannuksia voidaan sekä julkisella että yksityisellä puolella alentamaan vain lasten ja työntekijöiden oloja huonontamalla tai lasten hoitoaikoja supistamalla. Yleisesti ottaen kaikkiin näistä liittyy lasten oikeuksia ja hyvinvointia sekä kasvatuksen laatua heikentäviä tekijöitä.

Yksi tapa säästää kustannuksia on esimerkiksi tukipalveluita tuottavista työntekijöistä luopuminen. Lastenhoitoalan liiton toiminnanjohtaja Eila Seppälä-Vessari toi Turun Sanomissa (22.1.2017) esille yksityisissä päiväkodeissa työskennenneiltä työntekijöiltä tulleen runsaan palautteen siitä, että tukipalveluihin liittyvät työtehtävät vievät aikaa ja vaikeuttavat keskittämistä kasvatustyöhön. Turussa kunnallisissa päiväkodeissa ruokahuollon ja siivouspalvelut hoitavat oman alansa ammattilaiset. Näin ollen lastenhoitajat ja lastentarhanopettajat saavat siivoamisen tai aamupalan valmistamisen sijaan keskittyä lasten kasvattamiseen ja opettamiseen. Näin tulee olla jatkossakin.

Päivähoitoon kohdistetut jatkuvat säästöt ja päivähoidon alistaminen päivähoitobisneksen voitontavoittelulle heikentää päivähoidon laatua ja tasa-arvoa. Vaikka muutama pieni yhdistyksen tai yrityksen voimin tuotettu päiväkoti ei vielä romuta järjestelmän tasa-arvoa ja toimivuutta, laajamittainen yksityistäminen johtaa palveluiden tarpeettomaan eriytymiseen, hallinnolliseen pirstaloitumiseen ja uusiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Luodessaan yhä laajenevat päivähoitomarkkinat yksityistäminen vie myös päivähoitoon laitettavia resursseja yhä enemmän muuhun kuin itse hoitoon ja opetukseen.

Tarjoaako yksityinen jotain mitä kunnallisista päiväkodeista puuttuu?

Toisinaan tarvetta yksityiselle päivähoidolle on perusteltu sillä, että yksityiset päiväkodit pystyvät tarjoamaan lapsille vaihtoehtoista pedagogiikkaa tai tavalla tai toisella erikoistunutta hoitoa ja kasvatusta. Monet asiat, joilla yksityiset päiväkodit ovat itseään brändänneet, ovat itseasiassa aivan tavallista varhaiskasvatuksen arkea kunnallisissa päiväkodeissa. Draama- ja teatterikasvatus, liikunta, tanssi, musiikki, lastenkirjallisuus, ympäristökasvatus, monikulttuurisuupedagogiikkaa, tai esimerkiksi kuvataidekasvatus ovat teemojaa, joilla on pitkät perinteen monissa turkulaisissa kunnallisissa päiväkodeissa.

Kaikkea sitä mitä kunnallisissa päiväkodeissa tehdään ei välttämättä mainosteta maksetuin mainoksin sosiaalisessa mediassa. Mielestäni on kuitenkin tärkeää kysyä onko kaiken brändäämiselle ja kaupallistamiselle todella tarvetta ja kenen tarpeista silloin on kysymys? Lapsen päivähoitopäivistä on tärkeää saada kuvia lapsen omaan kasvun kansioon, mutta lapsi kasvaa ja kehittyy oikein hyvin, vaikkei kuvia lapsen pulkkaretkistä, jumppatuokioista tai lauluhetkistä löytyisi koskaan yksityisen päiväkotiyrityksen facebook-mainoksista.

Päivähoidon kustannukset katetaan verovaroin sekä päivähoitomaksuin. Suuremman osan näistä muodostaa verovarat. Periaate siitä, että verovarat laitetaan ihmisten tarvitsemiin palveluihin (eli tässä lasten hoitoon ja opetukseen) eikä yritysten voittoihin tai palvelun tuottamisen kannalta tarpeettomiin asioihin (kuten markkinointiin) pätee myös varhaiskasvatuksesta keskusteltaessa.

Palvelusetelipäiväkodeista osa tarjoaa päivähoitoa samaan hintaan kuin kunnallinen puoli, osa pyytää palvelustaan kunnallista päivähoitoa korkeamman hinnan. Mitä vahvemman aseman suurten yhtiöiden päivähoitobisnes kaupungissa saa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se jossain vaiheessa alkaa myös näkyä hoitomaksujen hinnoissa ja palveluiden yhä suuremmassa eriytymisessä. Tämä kehitys on kuitenkin vielä torjuttavissa.

Turussa päiväkoti-ikäisten lasten määrä on ollut kasvussa, joten todennäköisesti hoitopaikkoja tarvitaan jatkossakin lisää. Parhaiten varhaiskasvatuksen laatu ja tasa-arvo turvataan vastaamalla hoitopaikkojen kasvavaan tarpeeseen kunnallisia paikkoja lisäämäällä sekä varmistamalla ettei nykyisiä hyvin toimivia kunnallisia päiväkoteja lakkauteta. Tämän lisäksi päiväkotiryhmiä on pienennettävä, jokaisen lapsen oikeudesta kokopäiväiseen hoitopaikkaan on pidettävä kiinni jatkossakin sekä pidettävä huolta muun muassa siitä, ettei päiväkodeissa työskenteleviä laitosapulaisia vähennetä tai ulkoisteta.