”Ne eivät miehitä pelkästään maatamme, vaan myös mielemme,” sanoi palestiinalainen ystäväni kun puhuimme politiikasta ja Israel/Palestiinan tulevaisuudesta. En ole varma mitä ystäväni tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta luulen sen tarkoittaneen sitä kuinka kuinka pitkään jatkuneen miehityksen alaisuudessa eläneiden ihmisten mieli mukautuu miehityksen mielivaltaiseen logiikkaan. Kuinka ihminen alistuu osaansa, passivoituu poliittisesti ja alkaa nähdä normaaleina asioita, joita toisenlaisissa olosuhteissa ei pitäisi lainkaan normaaleina. Kun miehitystilanne vuosi vuodesta vaikeutuu, se heikentää ihmisen kykyä kuvitella, unelmoida ja nähdä hyvää tulevaisuutta sekä tätä kautta myös tavoitella sellaista.
Syksyn 2016 vietin Länsirannalla ihmisoikeustarkkailijana. Miehityksen normalisoituminen ja ajatusten mukautumisen miehityksen logiikkaan tapahtuu yllättävän nopeasti. Tämän huomasin muun muassa tarkkaillessamme Bethlehemissä sijaitsevaa checkpoint 300:a. 
Kyseisen tarkastuspisteen läpi kulkee aamu neljän ja aamu seitsemän välillä yli 6000 palestiinalaista työläistä. Kyseessä on Länsirannan sisällä oleva tarkastuspiste, jota käyttävät erityisesti rakennustyöläiset ja muut raskaan työn tekijät, jotka ovat menossa kahdeksanmetrisen erottelumuurin toiselle puolelle töihin.
Sitä kuinka kauan metallinpaljastimet, sormenjäljet, lupapaperien ja henkilöllisyystodistuksien tarkastukset ja jonotus väentungoksessa vievät aikaa, ei voi koskaan tietää varmaksi etukäteen. Jonain aamuna ihminen voi joutua odottamaan kaksi tuntia päästäkseen tarkastuspisteen lävitse. Kun seuraavana päivänä, sama nöyryyttävä prosessi kestääkin vain puolituntia, edelleen nöyryyttävä ja väärä prosessi tuntuu helposti normaaliin verraten ”tosi hyvältä”.
Välillä tarkastuspisteen läpi menneet työläiset tulivat iloisesti sanomaan meille EAPPI-tarkkailijoille, että tänään tänään checkpoint oli todella hyvä, ja kun aa
muruuhkan jälkeen meiltä kysyttiin minkälainen checkpoint oli tänään, saatoimme niin sanottuna helppona aamuna erehtyä sanomaan sitä hyväksi.
Tosiasiassa koko tarkastuspisteen olemassaolossa ei ole mitään hyvää. Siitä huolimatta, että huutamisen sijaan ehkä tänään sotilas käyttäytyi mukavasti ja sanoi ystävällisesti ”Good morning”, checkpoint luo esteen, jonka läpi pääsevät vain valitut ihmiset tarkkaan määriteltyinä aikoina. Koskaan ei voi tietää varmaksi toimiiko työnantajalle lähtökohtaisesti kuuluva kulkulupa vielä seuraavanakin päivänä, tai käsketäänkö sinua palaamaan kotiin, koska juuri sinä päivänä ketään, jolla on tietty sukunimi ei päästetä lävitse.
Tarkastuspiste vaikeuttaa ihmisten pääsyä terveydenhoitoon ja luo terveydelle vaarallisia tilanteita, kun ihmiset pyörtyvät jonon puristuksessa. Tarkastuspisteen vuoksi monilta ihmisiltä kuluu suuri osa päivästä ja koko elinajasta jonottamiseen. Monet vanhemmat eivät näe lapsiaan, koska varmistaakseen työhön pääsyn työmatkalle saattaa joutua lähtemään jo keskellä yötä. Kotona ehditään käydä hädin tuskin vain nukkumassa.
15. marraskuuta vietettiin Palestiinan itsenäisyyspäivää. ”Meillä ei ole itsenäisyyttä, mutta meillä on kuitenkin itsenäisyyspäivä”, totesi erään paikallisen koulun henkilökuntaan kuuluva palestiinalainen humoristiseen sävyyn juhlapäivää edeltävällä viikolla. Seuraavana päivänä haastattelemani nuori nainen totesi, ettei olosuhteissa, joissa palestiinalaiset elävät voida edes puhua itsenäisyydestä. ”Tämä itsenäisyyspäivä on itsenäisyyttä Oslon porukalle. Niin kauan kuin miehitys jatkuu, mitään itsenäisyyttä ei ole olemassa.”
Itsenäisyyspäivänä koulut Palestiinassa olivat kiinni. Jotkut koulut sulkivat ovensa jo juhlapäivää edeltävänä päivänä. Näiden koulujen henkilökunta oli ohjeistanut lapsia pysymään juhlapäivää edeltävä päivänä kotona, jotta lasten turvallisuus taattaisiin. Aiempien vuosien kokemusten perusteella sotilaiden läsnäolon (partioinnin, joka tav
allisena arkipäivänä voi tarkoittaa mm. lasten pelottelua, laukkujen tarkastuksia, provosointia ym.) oletettiin koulujen välittömässä läheisyydessä tuona päivänä tavallista mittavammaksi ja kouluissa haluttiin välttää mahdollisia yhteenottoja. Parin koulun oppilaat olivat kaikki jääneet kotiin.
Eräässä alakoulussa Israelin armeija esti lasten itsenäisyyspäivän juhlan viettämisen koulun pihalla. Oppilaat olivat pettyneitä ja koulun henkilökunta oli tapauksen johdosta surullinen ja ärtynyt, vaikkei järin yllättynyt. Tapaus konkretisoi sitä kuinka viime kädessä Israelin armeija päättää palestiinalaisen alakoulun lasten juhlastakin.
Koululaisten juhlan estäminen on kuitenkin vielä pientä niiden ongelmien rinnalla, joita palestiinalaiset kohtaavat joka päivä arjessaan. Ongelmat johtuvat si
itä, ettei miehittäjä suostu myöntämään palestiinalaisille heille kuuluvia oikeuksiaan. Palestiinalaisille ei anneta lupaa tehdä suojatietä vilkasliikenteiselle tielle, jonka sadat lapset ylittävät jokaisena koulupäivänä. Palestiinalaiskylään ei saa rakentaa leikkipuistoa, urheilukenttää, koulua, päiväkotia tai kauppakeskusta, koska Israel ei salli palestiinalaisten rakentaa niin sanotulle C-alueelle mitään uutta. Ihmisiä päästetä omille viljelysmailleen, ihmisten asuinpaikkoja käytetään armeijan sotaharjoituskenttinä ja ihmisiä pidätetään mielivaltaisesti tai vangitaan ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä. Lista on pitkä.
”Minulle on ihan sama tuleeko yksi, kaksi vai kuusikymmentä valtiota, kunhan me saamme oikeutemme”, sanoi palestiinalainen ystäväni minulle vähän ennen paluutani Suomeen keskustellessamme politiikasta ja Israel/Palestiinan tulevaisuudesta. Tavallaan olen samaa mieltä. 
Itsenäisyys tarkoittaa itsemääräämisoikeutta ja demokratiaa, sitä että saa päättää omista ja yhteisönsä asioista ja sitä, että on pääsy niihin välttämättömiin resursseihin, joita kulloisessakin tilanteessa tarvitaan ihmisarvoiseen elämään.
Kaupunki asukkaiden ja ympäristön ehdoilla! 