Varhaiskasvatuksen kohtalonhetket

Vuoden 2015 lopulla eduskunta hyväksyi varhaiskasvatuslakiin huononnuksia, joita voi pitää historiallisena suunnanmuutoksena. 1970-luvulta tähän asti lasten päivähoitoa on kehitetty vanhempien työssäkäynnin mahdollistavasta hoidosta lapsen sekä kasvatukselliset ja pedagogiset intressit etusijalle laittavaksi universaaliksi palveluksi. Nyt eduskunnan hyväksymien huononnusten myötä varhaiskasvatusta viedään ajassa ja kehityksessä roimasti taaksepäin palveluiden laatua ja tasa-arvoa heikentäen.

1.8.2016 voimaan astuvan lain mukaan yli kolmevuotiaiden lasten ryhmäkokojen maksimi on kahdeksan lasta yhtä kasvatusalan ammattilaista kohden nyt voimassa olevan seitsemän lapsen sijaan. Ryhmistä, lasten tarpeista ja kehitystasoista riippuen jo nykyinen 1/7 suhdeluku on paikoitellen enemmän kuin lapsen näkökulmasta olisi hyvä, joten suhdeluvun kasvattaminen entuudestaan on vastuutonta.

Ryhmäkokojen kasvattaminen tarkoittaa vähemmän yksilöllistä huomiota, enemmän levottomuutta ja melua sekä suurempaa työtaakkaa päiväkodeissa työskenteleville hoitajille ja opettajille. Liian suuri ryhmäkoko johtaa lasten stressitason kasvuun, heikompiin oppimistuloksiin ja tekee vaikeammaksi esimerkiksi kiusaamistilanteisiin puuttumisen ja niiden ennaltaehkäisyn. Isot ryhmät johtavat myös kasvatushenkilöstön uupumiseen.

Ryhmäkokojen kasvattamisen lisäksi laissa muutetaan lapsen subjektiivista päivähoito-oikeutta siten, että kokopäiväisen päivähoito-oikeuden sijaan lapsella, jonka toinen vanhemmista/vanhempi on kotona esimerkiksi työttömyyden tai hoitovapaan vuoksi, on kokopäiväisen hoidon sijaan oikeus vain 20 hoitotuntiin viikossa.

Ryhmäkokojen kasvattamisen ongelmat on helppo ymmärtää havainnoimalla nykyisiä päivähoitoryhmiä. Niiden kohtuullisena pitäminen on jokaisen lapsen etu, yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen ongelmat taasen välittyvät joskus hieman hankalammin, koska niiden tuottamat ongelmat saattavat ensi alkuun olla vaikeammin havaittavia. Oikeuden rajaaminen ei kuitenkaan ole ryhmäkokojen kasvattamista vähäpätöisempi tai vähemmän ongelmallinen toimenpide.

Oikeuden rajaaminen eriarvoistaa ja kasvattaa ryhmäkokoja

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen voi nähdä askeleena taaksepäin varhaiskasvatusjärjestelmän kehityksessä. Oikeutta rajaamalla palataan malliin, jossa lapsen subjektiivisen oikeuden sijaan lapsen oikeus määrittyy lapsen vanhempien työmarkkinatilanteen mukaan. Oikeuden rajaamisella on voimakkaita lapsia eriarvoistavia ja varhaiskasvatusjärjestelmää kangistuttavia ja byrokratisoivia vaikutuksia. Käytännössä oikeuden rajaaminen myös kasvattaa ryhmäkokoja sen tehdessä työttömien lapsista ns. ”puolikkaita” lapsia mahdollistaen näin laskennallisesti ryhmien suurentamisen.

Lain mukaan kotona olevan vanhemman lapselle on kuitenkin järjestettävä varhaiskasvatusta kokopäiväisesti, ”jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia taikka se on muutoin lapsen edun mukaista”. Toisin sanoen yli 20 tuntia viikossa ylittävästä päivähoidosta tulee lakimuutoksen myötä ikään kuin tarveharkintainen ”sosiaalipalvelu”.

Vaikka lain kohta, jossa turvataan yli 20 tuntia ylittävä hoito tarveharkinnalla, saattaa äkkiseltään kuulostaa hyvältä, ongelmaksi muodostuu se, ettei kenelläkään kunnan virastoissa ole hallussa viisasten kiveä, jonka avulla olisi mahdollista kohtuullisella työllä, ajalla ja vaivalla selvittää milloin laissa esille tuotu lapsen etu laajempaa hoito-oikeutta todella vaatii.

Objektiivisen ja tasavertaisen arvioinnin tekeminen on, jos ei mahdotonta, äärimmäisen aikaavievää sekä pahimmallaan perheitä nöyryyttävää. Tämä kaikki lisääntyvä perheiden tilanteiden ja lapsen edun arviointi sekä siihen liittyvä byrokratia on pois muusta työstä, jota varhaiskasvatuksen eteen kunnissa tehdään.

Turussa hoito-oikeuden rajaamisella alueellisia vaikutuksia

Koska subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen koskee erityisesti työelämän ulkopuolella olevien perheiden lapsia, subjektiivisen päivähoidon rajaaminen vaikuttaisi erityisesti niillä alueilla, joilla asuu paljon lapsia, joiden vanhemmat ovat työelämän ulkopuolella. Viranomaisselvitysten mukaan Turussa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tekisi muutoksia päiväkodeissa erityisesti itäisellä varhaiskasvatusalueella. Joillain puolilla kaupunkia oikeuden rajaamisella olisi melko vähän vaikutuksia lasten hoito-oikeuteen ja ryhmiin.

Suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä on onnistuttu vuosien saatossa luomaan toimiva järjestelmä, jossa työttömän ja työssäkäyvän, pienituloisten ja suurituloisten vanhempien lapset saavat kasvaa, oppia ja kehittyä samojen hyvien palveluiden piirissä. Nyt lakimuutoksen sallima oikeuden rajaaminen ja jatkuvat leikkaukset asettavat tasa-arvoisen järjestelmän vaakalaudalle. Lakimuutos ohjaa työttömien vanhempien lapset osapäiväiseen hoitoon. Rajauksen toteuttaminen siten että siitä koituisi kunnalle säästöjä, vaatii ryhmärakenteiden uudelleentarkastelua ja -järjestelyä. Tämä saattaa johtaa muun muassa siihen, että kustannusten minimoiseksi kunnassa ruvetaan toimimaan tavoilla, jossa työttömien lapsille muodostuu ns. omia osapäiväistä hoitoa tarjoavia ryhmiä ja lasten päivähoito eriytyy yhä enemmän lasten vanhempien työtilanteen ja yhteiskunnallisen aseman mukaan.

Subjektiivisen päivähoidon rajaaminen muuttaisi todennäköisesti huomattavasti myös monien päiväkodinjohtajien työnkuvaa. Erityisesti alueilla, joissa on runsaasti lapsia, joita rajaus koskisi, päiväkodinjohtajien tehtäväksi muodostuisi lasten kasvua ja kehitystä tukevan päiväkodin pedagogisen johtamisen sijaan yhä enemmän vanhempien työssäoloa, tuloja ja perheen tilannetta tarkkailevan ja valvovan viranomaisen toimenkuvaksi.

Voitaneenkin kysyä mitkä kaikki lapsen laajempaa hoidon tarvetta perustelevat seikat ja asiat on todella mielekästä asettaa päiväkodinjohtajan tai muun hoito-oikeuden laajutta arvioivan virkamiehen syynättäväksi? Kuuluuko tieto vaikka vanhemman masennuksesta tai muusta toimintakykyyn vaikuttavasta seikasta varhaiskasvatusviranomaisille? Itse soisin perheille oikeuden määritellä yksityisyytenä rajat ja päiväkodinjohtajille rauhaa keskittyä esimiestyöhön ja päiväkodin pedagogiseen johtamiseen.

On myös oletettavaa, että kunnissa joissa palvelut budjetoitaan hyvin niukasti, päätöksiä tekevät ihmiset ohjataan käyttämään erittäin tiukkaa harkintaa myönteisten päätösten suhteen. Kielteistä päätöksistä on taas oikeus valittaa. Subjektiivisen oikeuden rajaamisen voi siis olettaa johtavan myös raskaisiin ja kalliisiin valitusprosesseihin.

Subjektiivisen oikeuden rajaaminen on ongelmallista erityisesti sen lapsen näkökulmasta, jonka ”etua” arvioinnissa ei tunnisteta, tai jonka edun esille tuominen ei syystä tai toisesta osata edes miettiä. Laajemman päivähoito-oikeuden vaatiminen saattaa myös olla monelle vaikeaa, vaikka se olisi lapsen edun mukaista. Vanhempi saattaa esimerksi pelätä, että tarve pidemmälle hoitopäivälle nähtäisiin osoituksena ”sosiaalisesta ongelmasta” tai puuttellisesta vanhemmuudesta tai että lapsi leimaantuisi muiden silmissä ”ongelmaperheen” lapseksi.

Yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa yhä usemmat pienten lasten vanhemmat joutuvat keskellä taloudellista epävarmuutta, tekemään epäsäännöllisiä pätkätöitä ja kärsimään työttömyydestä, päivähoito on lapsen elämään pysyvyyttä ja turvallisuutta lisäävä tekijä. Varhaiskasvatusjärjestelmän heikentäminen ja säästöjen hakeminen työelämän ja opintojen ulkopuolella olevien vanhempien lapsilta on kestämätön ja vastuuton ratkaisu, johon meillä ei ole varaa.
Turun pidettävä kiinni nykyisen tasoisista palveluista

Torstaina 3. maaliskuuta Turun kaupungin varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen esitteli varhaiskasvatusta käsitelleessä keskustelutilaisuudessa Turun kaupungin päivähoitoikäisten lasten vanhemmille suunnattua kyselyä heidän mielipiteistään ja ajatuksistaan subjektiivisesta päivähoidosta. Kyselyn tulokset olivat kutakuinkin selkeät: selkeä enemmistö vastanneista kannatti subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttämistä.

Maanantaina 7.3. kaupunginhallitus kävi lähetekeskustelun Turun kaupungin linjasta ryhmäkokoja ja subjektiivista päivähoitoa koskien. Omituista kyllä, kyselyn tuloksia ei ollut lähetekekustelun taustamateriaaleissa eikä kyselyn tuloksista olisi kaupunginhallituksessa todennäköisesti kuultu mitään ellei Vasemmistoliiton edustaja olisi asiaa tuonut esille. Kaupunginhallitus kävi lähetekeskustelun ilman minkäänlaisia ennalta päättäjille lähetettyjä taustamateriaaleja.

Eduskunnan hyväksymät lakimuutokset on tehty kapeasta talousnäkökulmasta. Myös kunnallisessa päätöksenteossa varhaiskasvatusta ja sen ”tuottavuutta” on tarkasteltu liian kapeasti sen mukaan mitä yhden lapsen päivähoitopaikka maksaa. Sitä minkälaisia pitkänajan vaikutuksia palveluiden huonontamisella on lasten hyvinvointiin, ja minkälaisia kustannuksia varhaiskasvatuksen leikkaukset aiheuttavat lasten elämänkaaren elinsamyöhemmissä vaiheissa ei ole päätöksenteossa otettu riittävän vakavasti.

Lakimuutoksen myötä Turun saamat valtionosuudet varhaiskasvatukseen pienevät 1,1 miljoonaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Turun olisi pakko heikentää palveluitaan. Kaupungin talous kestää hyvin nykytasoisen palvelun säilyttämisen mikäli näin halllutaan. Valtionosuuksissa menetetty summa tulee moneen kertaa maksettavaksi mm. lisääntyvinä lastensuojelun menoina ja erityisopetuksen tarpeen kasvuna muodossa mikäli varhaiskasvatusta Turussa lähdetään heikentämään ryhmäkokoja suurentamalla tai subjektiivista päivähoito-oikeutta rajaamalla.