Valtuustyöskentelyä vuonna 2014: Strategian ja leikkausten ristiriitoja

”Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja kulttuurikaupunki, jossa on hyvä elää ja onnistua yhdessä.”
Turun kaupunkistrategian visio lienee puhki kuluneimmista fraaseista, joka jäi mieleeni vuodesta 2014. Vision mantramaisella lausunnalla on alkanut yksi jos toinenkin valtuustoseminaari vuoden 2014 aikana. Strategia on kaupungin organisaation toimintaa ohjaava dokumentti, jonka kiintopisteenä on Turku vuonna 2029.

Kriittisellä silmällä luettaessa strategiasta voi löytää useita kyseenalaistettavia kohtia ja sanamuotoiluja, mutta paperiin sisältyy myös useita tärkeitä poliittisia linjauksia ja tavoitteita. Strategian mukaan Turun kaupungin elinvoiman ja kasvun tulee rakentua sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävälle perustalle. Mainitaanpa paperissa myös mm. hyvinvointierojen kaventaminen sekä kaupunkisuunnittelu, jossa kävelyä ja pyöräilyä edistetään liikkumismuotona. Hiilineutraaliksi kaupungiksi Turku halajaa strategian mukaan vuoteen 2040 mennessä.

Lopullisesta valtuuston hyväksymästä strategiapaperista tuli melko kohtuullinen. Myös Vasemmistoliiton valtuustoryhmä hyväksyi strategian saatuaan neuvotteluissa useita omia esityksiään paperiin. Suhtautumiseni strategiatyöskentelyyn ei kuitenkaan ollut aivan yksiselitteistä.

Ennen valtuustokäsittelyä strategiaa hiottiin useissa eri tilaisuuksissa mm. valtuustoseminaareissa. Työskentelyyn liittyi mm. pisteestä pisteeseen kiertävää ryhmätyöskentelyä valtuutettujen kesken ja ryhmäkeskusteluja, joissa eri puolueista kootut valtuutetut saivat tietyn määrän aikaa vastata eri tyyppisiin tehtävänantoihin. Kritisoiminen voi toki helpompaa kuin paremman työskentelymenetelmän esittäminen, mutta etenkin strategiatyöskentelyn ryhmätyöosuudet vaikuttivat poliittisen vaikuttamisen kannalta usein näennäisiltä ja toivat konkreettisen vaikuttamisen sijaan mieleen valtuutettujen muodollisen ”osallistamisen”.

Kaupungin strategiatyöskentelyn voi nähdä prosessina, jossa kiteytetään valtuuston hyväksymä tai yhteisesti hyväksytty yleistasoinen näkemys siitä mihin ja minkälaiseksi kaupunkia pitkällä tähtäimellä kehitetään. Toisaalta strategiatyöskentelyn voi nähdä prosessina, jossa poliittiset näkemyserot, intressiristiriidat ja ylipäänsä vaikeat kysymykset häivytetään. Lopputuloksena saadaan kauniiden korulauseiden kokonaisuus, joka voidaan konsensuksen hengessä yhdessä hyväksyä, ja josta voidaan tämän jälkeen leikata ja liimata kivoja lauseita kaupungin mainoslehtisiin ja internetsivuille.

Valtuuston ja sen eri ryhmien yhdessä työstetystä ja hyväksytystä kohtalaisesta paperista voisi olla tyytyväinen, jos luotto paperin todelliseen ohjaavuuteen olisi vahvoilla kantimilla. Valitettavasti Turun kaupunkistrategia periaatteineen ja tavoitteineen sekä vuonna 2014 harjoitettu käytännön politiikka leikkauksineen tuntui muodostavan selkeitä ristiriitoja jo alkupisteestä asti.

Valtuuston vuotta 2014 varjosti Turkuun kovalla kädellä osuneet valtionosuuksien leikkaukset. Valtionosuusleikkauksiin Turku-sopimuspuolueet pyrkivät vastaamaan tekemällä ns. Uuudistamisohjelma2-leikkausohjelman. Ohjelmassa listattiin eri tyyppisiä toimenpiteitä, ja toimenpiteille asetettiin säästötavoitteita. Myöhemmin hyväksytyt säästötavoitteet ikään kuin leivottiin vuoden 2015 toimialojen budjetteihin ja kaupungin talousarvion sisään.

U2 oli jatkoa vuonna 2013 tehdylle U1 ohjelmalle, jonka toimenpiteet verrattuna U2-ohjelmaan näyttäytyvät huomattavasti pienimuotoisemmilta. U2-ohjelmassa mikään toimiala ei säästynyt leikkauksilta. Osa säästötoimenpiteistä oli kannatettavia, mutta osa hyvin ongelmallisia. Eritoten huomattavia, ja ongelmallisia, leikkauksia kohdennettiin sivistystoimialalle kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisiin toimintoihin.

U2-ohjelmasta ja siihen liittyneestä päätöksentekoprosessista välittyi vaikutelma, että sen sijaan, että pohdittaisiin kunnolla ja perusteellisesti miten esim. valtionosuuksien leikkauksiin vastataan, oleelliseksi nousi se, että tehdään jotain ja nopeasti, vaikka näiden harkitsemattomien ratkaisujen vaikutukset ja seuraukset olisivat epäselviä tai jopa kestämättömiä. Leikkausten varjossa ja/tai säästöjen nimissä valtuustossa vietiin läpi myös selkeitä ideologisia ”uudistuksia”, yksityistämiskehitystä, jossa kunnan omana työnä tuottettuja palveluita on korvattaan palvelusetelijärjestelmän laajentamisilla.

Henkilökohtaisesti tuntui hetkittäin hyvin turhauttavalta ensin pohtia valtuustoseminaarissa sanamuotoja ollako Turku ”kulttuurikaupunki”, ”yliopisto- ja kulttuurikaupunki” vai jotain muuta, ja toisessa hetkessä istua kokouksessa, jossa saman porukan enemmistö (Turku-sopimuspuolueet) tekee miljoonaleikkauksia mm. lastensuojelusta ja vammaispalveluista ilman minkäänlaista asiaa koskevaa kunnollista valmistelua saatika avointa poliittista keskustelua. Strategian periaatteet ja leikkausten todellisuus ajautui jo alkumetreillä huomattavaan ristiriitaan.

Omassa valtuustotyössäni olen kiinnittänyt huomiota ja vastustanut mm. lastensuojeluun, koulutukseen ja vammaispalveluihin kohdistettuja epärealistisia ja kohtuuttoman suuria leikkauksia. Tiettyjen leikkausten vastustamisessa ei ole mielestäni ole ollut kysymys pelkästään siitä mihin leikkaukset kohdistetaan, vaan myös leikkausten suuruudesta, ja siitä minkälaisella vauhdilla mitäkin talouden sopeutustoimenpiteitä on mielekästä toteuttaa. Näin ollen tyypillisesti poliitikoille esitetty kysymys ”no mistä sitten pitäisi leikata, jos kasvatuksesta ei saa leikata?” on toisinaan jo lähtökohtaisesti ongelmallinen, tai ainakin osittain väärin asetettu.

Kunnan taloudellisesta kestävyydestä pitää huolehtia, ja juuri tämän vuoksi on syytä vastustaa erityisesti niitä leikkauksia, jotka lyhyellä tähtäimellä tuovat mahdollisesti pientä menonvähennystä, mutta pitkällä tähtäimellä oletettavasti vain lisäävät kunnan menoja samaisella tai jollain muulla toimialalla.

Kuluneen valtuustokauden aikana erityistä huolta olen kantanut myös 543057_476810139000420_921339005_nsiitä, että kunnallispolitiikassa merkittävissä asemissa olevilla toimijoilla ei kaikilla näytä olevan käsitystä siitä, että kunta ja kuntatalous eroaa monin eri tavoin yrityksen talousta, kotitalouksista puhumattakaan. Kotitalouden, yrityksen,ja kunnan talouden hoitaminen ei ole samanlaista, vaikka retoriset vertailut kunnan ja yrityksen tia kunnan kotitalouden välillä houkuttelvat monia poliittisia toimijoita. Esimerkiksi säästö varhaiskasvatuksesta voi helpostikin tarkoittaa menojen lisäyksiä tulevaisuudessa niin perusopetuksessa, lastensuojelussa, terveydenhuollosta ja monilla muilla toimialoilla. Yhdellä sektorilla toteutunut säästö ei ole läheskään aina kunnan kokonaisetu, edes rajatusti taloudellisesta näkökulmasta tarkastellen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s