Vuosi kaupunginvaltuutettuna

Ensimmäinen vuoteni Turun kaupunginvaltuutettuna on takana, 3/4 valtuustokaudesta edessä. Vuosi on ollut täynnä työtä, hämmästelyä, uuden opettelua ja jatkuvaa tasapainoilua omien resurssien ja voimien kohdentamisen suhteen. Kokouksia, esityslistoja, kaavakarttoja, katselmuksia, raportteja ja muuta on riittänyt normityöviikon päälle niin paljon, että politiikan ulkopuoliset harrastukset ovat jääneet vähälle.

 

 

Vaikka hetkittäin mieleni valtaa voimakas riittämättömyyden tunne, tunne siitä kuinka asioiden eteenpäin vieminen on hidasta ja vaikeaa, ja kuinka oma aika ei riitä, olen kiitollinen ja erittäin tyytyväinen, että saan toimia monien tärkeiksi katsomieni asioiden parissa sekä kaupunginvaltuustossa että kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa.

 

 

Valtuustotyöskentelyssä olen ollut tyytyväinen Turun Vasemmistoliiton ratkaisuun ottaa heti valtuustokauden alussa selvä pesäero Turku-sopimukseen, jonka allekirjoittivat kaikki muut valtuustopuolueet kuin Vasemmistoliitto. Ymmärrykseni mukaan monissa Suomen kunnissa on tapana tehdä erityyppisiä valtuustosopimuksia, joissa valtuustokauden alussa sovitaan tietyistä asioista, joiden puitteissa valtuuston merkittävät päätökset tehdään. Eri kunnissa sopimuspolitiikka on toiminut toisistaan poikkeavilla tavoilla, enkä pidä sopimusten tekemistä lähtökohtaisesti vastustettavana asiana, mutta Turussa sopimuspolitiikan muoto on saavuttanut tilan, joka on mielestäni räikeästi avoimuuden vastainen. Tämän vuoksi pidän Turun Vasemmistoliiton asemaa ns. oppositiossa erittäin merkittävänä. Sopimuksen ulkopuolelle jättäytyminen ei tarkoita yhteistyöstä kieltäytymistä, vaan kieltäytymistä sellaisista pelisäännöistä, joiden mukaan ei halua peliä pelattavan.

 

 

Oma näkemykseni on, että politiikassa saadaan keskimäärin parhaita lopputuloksia, ja poliittisten prosessien lopputuloksia arvostetaan enemmän, mikäli prosessi on ollut aidosti avoin ja keskusteleva ja keskustelussa on kuultu laajasti eri osapuolia, eikä päätöksiä ole väenvängältä yritetty tehdä mahdollisimman nopeasti, suljetuissa kabineteissa, vallanpitäjien pienen ydinjoukon kesken. Turun sopimuspoliittista käytäntöä saa kiittää muun muassa siitä, että valtuusto päätti kesäkuussa uudistamisohjelman hyväksymisen myötä hyväksyä perusopetuksen ryhmäkokojen kasvattamisen 1,5 oppilaalla, [joka taasen vasta myöhemmin ymmärrettiin tarkoittavan todennäköisesti myös perusopetuksen pienentämiseen tarkoitettujen POP-rahojen (1,25 milj) menetystä], vaikka lähes kaikista puolueista on pidetty valtuustosalin pöntössä puheita sen puolesta kuinka tärkeää kohtuullisen kokoisen ryhmäkoot.

 

 

Valtuustotyöskentelyä ehkä vielä enemmän omaa aikaa on vienyt kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta, jonka toimintaan alan vasta nyt pikkuhiljaa päästä sisään. Lautakuntaan kuuluu niin kaavoitusasiat, ympäristönsuojelu kuin ympäristöterveydenhuolto, ja se kokoontuu yleensä kerran viikossa, tiistaisin. Lautakunnassa toisena Vasemmistoliittolaisena on kanssani vaikuttanut Wellu Koivisto, jota ilman olisin varmasti ollut melkoisen hukassa viikottain vaihtuvien esityslistojen ja kaavakarttojen kanssa. Kiitos siitä Wellulle! Lautakuntatyöskentelystä suurinta kritiikkiä annan itselleni siitä, että lautakunnassa käsittelyssä olleista kaava- ja ympäristöasioista viestiminen ulospäin on jäänyt omalta osalta vähemmälle kuin olisi mielestäni hyvä. Ensimmäinen vuosi on kuitenkin ollut raskas ja jo pelkästään kokouksiin valmistautuminen on vienyt niin paljon aikaa, että kirjoittaminen esim. tähän blogiin kokousten jälkeen on jäänyt vähälle.

 

 

Vuoden kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnassa istuneena, olen yhä voimakkaammin sitä mieltä, että yksi suurimmista ongelmista joita meillä Turussa on kaupunkisuunnittelun suhteen, liittyy autoihin. Liian monelle ihmiselle väite ”tosiasia vain on, että autot lisääntyy” näyttäytyy vakavastiotettavana, lähes vaihtoehdotomana lausuma todellisuudesta ja tulevaisuudesta. Tämä on seikka, jonka näen sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävän elinympäristön kehittämisen kannalta hyvin ongelmallisena. Oma näkemykseni on, että kaupunkimme on – ehkä monin tavoin myös tahattomasti – suunniteltu ja rakentunut liiaksi yksityisautoilijoiden ehdoin. Liikenteeseen ja pysäköintiin liittyviä ongelmia ja haasteita ei ratkaista kestävällä tavalla rakentamalla lisää kaistoja ja parkkipaikkoja, vaan kehittämällä yksityisautoilulle vaihtoehtoisten liikkumistapojen – joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn – edellytyksiä suhteessa yksityisautoiluun. Voidaksemme kehittää kaupunkiamme niin sosiaalisesti kuin ekologisesti kestävämpään sekä inhimillisesti viihtyisämpään suuntaaIMGP0054_2n on ensialkuun myös tunnustettava, että esimerkiksi pyöräilijöiden ja yksityisautoilijoiden näkökulmasta on keskenään ristiriitaisia intressejä.

 

 

Pyöräilyn edellytysten kehittäminen vaatii todellista muutosta ajattelumalliin, jossa oikeus päästä sujuvasti joka paikkaan omalla autolla näyttäytyy autopuolueen puhemiesten puheessa joskus lähes perusoikeuteen rinnastettavalta oikeudelta, jonka kyseenalaistava ihminen marginalisoidaan henkilökohtaisiin elämäntapoihin tai elämäntilanteeseen liittyvillä kommenteilla. Kaupunkirakenteemme, jossa suuri osa ihmisistä asuu vain muutaman kilometrin päässä keskustasta, tarjoaa välimatkojen puolesta erittäin hyvät edellytykset pyöräilylle yhtenä varteenotettavimpana liikkumismuotona, ja on sääli, että tätä potentiaalia ei ole vielä saatu riittävissä määrin aktualisoitua, ja sen sijaan parkkiruudut ovat saaneet tarpeettoman pyhän ja koskemattoman aseman julkisessa kaupunkitilassamme. Elämä maaseudulla ilman autoa voi olla vaikeaa jossei mahdotonta, mutta Turun kokoisessa kaupungissa lähtökohtien on oltava toiset.

 

 

————

 

 

 

Parisen viikkoa sitten Turun Sanomat kyselivät uusilta valtuutetuilta näkemyksiä ja kokemuksia valtuustotyöskentelystä. Tässä vielä lopuksi omat vastaukseni, jotka lähetin toimitukseen.

 

 

1. Mitkä asiat ovat yllättäneet sinut Turun valtuustotyössä?

 

 

 

Olen yllättynyt tilanteista, joissa valtuuston enemmistö on ollut valmis siunaamaan merkittäviä päätöksiä, joiden pohjaksi ei ole saatu riittävää määrää asianmukaisia taustaselvityksiä tehtävien päätöst

 

en laajemmista ja pitkäaikaisista vaikutuksista. ”Säkki päässä”-tyylinen hätiköity päätöksentekotapa on tullut ilmi niin valtuuston päätöksessä lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimala-hankkeeseen kuin valtuuston kesäkuussa hyväksymän leikkauslistan eli niin sanotun uudistamisohjelman kohdalla, johon sisältyi muun muassa päätös säästää kasvattamalla perusopetuksen ryhmäkokoja.

 

 

2. Millaisena pidät omaa vaikutusvaltaasi Turun päätöksentekoon?

 

 

 

Vasemmistolaisen valtuutetun asema voimakkaasti kokoomusjohtoisessa valtuustossa on altavastaava, mutta johdonmukaisella ja ahkeralla työllä vasemmisto pystyy hivuttamaan kokonaisuutta oikeudenmukaisempaan ja yhdenvertaisempaan suuntaan.

 

 

3. Annetaanko uusille valtuutetuille tilaa Turun politiikassa vai onko kaikki valta kokeneempien käsissä?

 

 

Uuden valtuutetun lienee turha odottaa, että tila annetaan, vaan se tulee itse ottaa. Omassa valtuustoryhmässä olen kokenut, että tilan ottaminen onnistuu hyvin ja uuden valtuutetun toimintamahdollisuudet ja vaikutusvalta puolueen kantoihin on merkittävä.

 

 

 

4. Onko valtuusto Turun keskeisin päätöksentekofoorumi? Jos ei: mikä on tai mitkä ovat?

 

 

Valtuusto on symbolisesti keskeisin päätöksentekofoorumi, jonka tosiasiallista valtaa on Turussa luovutettu aivan liikaa epädemokraattisiin yhteyksiin, kuten virkamiehille ja Turku-sopimuspuolueiden ryhmäpuheenjohtajien keskinäisiin neuvotteluihin. Pienten ja keskisuurten puolueiden vaikutusmahdollisuudet suljettujen ovien takana päätökset hyvin pitkälle valmistelevassa sopimusryhmässä näyttäyvät hyvin rajallisilta ja näin ollen valta näyttäisi keskittyvän eritoten suurimpien valtuustoryhmien (kok ja sd) ryhmäpuheenjohtajille ja heidän taustavaikuttajilleen. Merkittävää valtaa käytetään on myös kaupunginhallituksessa, suurimmissa lautakunnissa, kiinteistöliikelaitoksessa ja esimerkiksi yhtiöiden hallituksissa.

 

 

5. Mikä on kaikkein tärkein asia, johon Turun valtuuston pitää ensi vuonna keskittyä?

 

 

 

Valtuustossa tärkeimmäksi asiaksi tulee nostaa ihmisten perusoikeuksien turvaaminen. Valtuustotasolla on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota peruspalveluissa oleviin epäkohtiin ja tehtävä päätöksiä, jotka ratkaisevat ongelmia. Turun kaupungin on muun muassa perustettava sosiaalinen yritys, joka tarjoaa vajaakuntoisille, vammaisille ja muille heikossa työmarkkina-asemassa oleville ihmisille oikeaa työtä työehtosopimusten mukaista palkkaa vastaan.

 

 

 

6. Oletko halukas jatkamaan valtuustossa vielä tämän vaalikauden jälkeen?

 

 

Politiikka on kestävyyslaji, jossa saavutetaan tuloksia vain pitkäjänteisellä ja johdonmukaisella työllä. Tämän vuoksi haluan jatkaa valtuustossa myös tämän vaalikauden jälkeen.

 

Uusi Turku säästää kouluista ja leikkaa kokoomuksen pillin mukaan

Ensimmäinen kokemani kaupunginvaltuuston talousarviokokous on takana. Omat tunnelmani eivät kokouksen ja siellä päätettyjen asioiden suhteen ole katossa, mutta tämä ei vähennä käsitystäni siitä, että työtä, jota teemme Vasemmistoliiton valtuustoryhmän kautta Turun kaupunginvaltuustossa todella tarvitaan.

Eilisen kokoukseen ja talousarvioon liittyen surettaa erityisesti se, kuinka typerään poliittiseen ratkaisuun Uusi Turku-sopimuspuolueet päätyivät pitäessään talousarvion yhteydessä kiinni ratkaisusta ”uudistaa” Turkua muun muassa perusopetuksesta/sivistystoimialalta säästämällä.

Kesäkuun valtuustonkokouksessa Turku-sopimuksessa mukana olevat puolueet hyväksyivät niin sanotun uudistamisohjelman, jossa kaikki muut puolueet kuin Vasemmistoliitto sopivat ryhmäkokojen kasvattamisesta 1,5 oppilaalla. Nyt joulukuussa toimenpiteen mukainen budjetti hyväksyttiin valtuustossa, vaikka tämä tarkoittaa hyvin todennäköisesti myös valtion perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettujen niin sanottujen pop-rahojen (n. 1,25 milj) menettämistä. Pop-rahojen menettäminen taasen saattaa tarkoittaa ryhmäkokojen suurentamisesta jopa vielä 1,5 oppilasta huomattavasti enemmän, koska muita realistisia tapoja säästää perusopetuksesta ei enää ole.

Koko talousarvion kokonaisuudessa verrattain pienellä tai kohtuullisella määrärahalisäyksellä (2 milj) sivistystoimialalle ryhmäkokojen kasvu oltaisiin voitu estää ja näin toimien varmistaa myös pop-rahojen saaminen Turkuun. Vasemmistoliiton esitys määrärahasta, joka olisi turvannut ryhmäkoot nykyisen suuruisina, ei kuitenkaan saanut kannatusta yhdeltäkään Turku-sopimuksessa olevalta valtuutetulta.

Määrärahan sijaan sopimuspuolueet esittivät talousarvion yhteyteen tekstimuotoista kirjausta: ”Selvitetään onko sivistystoimessa mahdollisuutta osoittaa perusopetuksen ryhmäkokojen kasvattamista vastaava säästöjen osuus muualta samalla ajanjaksolla, ja samalla selvitetään muitten suurten kaupunkien tilanne ryhmäkokojen osalta. Käynnistetään neuvottelu OKM:n kanssa ryhmäkokoihin liittyvän pop-rahan tarkoituksesta.” Omaan korvaan sopimusryhmien kirjaus vaikuttaa epätoivoiselta viimeiseltä venklausyritykseltä, jolla yritetään toivottamasti pelastaa viimeisiä pop-rahansaantimahdollisuuksia sekä ennen kaikkea omia kasvoja typerän poliittisen päätöksen edessä.

Eilisessä kokouksessa Turku-sopimuksessa mukana olevat puolueet hyväksyivät siis kaupunginjohtajan valmisteleman talousarvioesityksen sellaisenaan, eikä mitään esityksiä määrärahoihin tehty valtuustosalissa muiden kuin sopimuksen ulkopuolelle jättäytyneen Vasemmistoliiton suunnalta. Vastakkainasettelujen aika näyttää todella olevan Turussa ohi, kaikkien muiden puolueiden paitsi Vasemmistoliiton osalta.

Jokaiselle jotain kivaa kivojen kirjausten listalta!

Kokousta varten sopimuspuolueet olivat kuitenkin koonneet valtuustoon yhteisen listan erinäisistä ”selvitetään/kootaan/kehitetään” -kirjauksista, joihin sisältyi myös edellä esille tuotu sivistystoimen vaihtoehtoisten säästömahdollisuuksien selvittely. Listalta löytyy jokaiselle jotain: Vihreät lienevät tyytyväisiä kun ”kehitetään kestävän kehityksen budjetointia”, kokoomuslaiset kun ”kustannustietoisuutta ja tiedolla johtamista viedään eteenpäin kaikessa kaupungin toiminnassa” ja RKP kiittänee kirjausta ”selvitetään ruotsinkielisten sosiaalisten palveluiden kokoaminen omaksi kokonaisuudeksi”.

PS tai Mäenpään SiVaRi-puolue lienee tyytyväinen kun listasta löytyy myös kirjaus ”arvioidaan maahanmuuttajien erityispalveluihin ja kotouttamiseen liittyvät kustannukset ja selvitetään valtion osuus näihin kustannuksiin”. Sosialidemokratit yrittänevät taasen profiloitua Pansio-Pernon asioiden ajajina kirjauksella ”kootaan Pansio-Pernon alueen kehittämiseksi tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet ja tehdään niiden perusteella jatkolinjaukset alueen kehittämiseksi”. Kirjauksista löytyy kaikille kivoja selvittelypyyntöjä, mutta itse määrärahojen jakaminen näyttää kaupungissa tapahtuvan hyvin pitkälti kokoomuksen pillin mukaan.

Talousarvion käsittely ja demokratiavaje?

Kuunnellessani pidemmän aikaan valtuustotyötä tehneiden valtuutettujen puheita sekä valtuustosalissa että sen ulkopuolella, itselleni jäi vahvasti vaikutelma siitä, että vuosien mittaan talousarvion käsittelyprosessit ovat muuttuneet roimasti, eikä suunnanmuutoksen voida välttämättä sanoa johtaneen tosiasiallisen demokratian lisääntymiseen.

Kokous alkoi ryhmäpuheenjohtajien maksimissaan kymmenenminuutin pituisilla puheenvuoroilla ja tämän jälkeen oli vuorossa puheenvuorot, joiden pituus oli rajattu viiteen minuttiin. Toisin kuin aiemmissa kokouksissa, nopeita repliikkejä ei sallittu, joka ehkä rajasi tarpeettomimpia välihuuteluja keskustelusta pois, mutta toisaalta myös oikeasti vähensi keskustelun dialogisuutta, kun valtuutetut puhuivat omia juttujaan, mutta eivät kovin voimakkaasti debatoineet keskenään.

Jos aiemmin valtuuston talousarviokokoukset olivat käsittelyn yksityiskohtaisuuden vuoksi kaksipäiväisiä ja ”parhaimmillaan” salissa äänestettiin jopa yli 200 muutosesityksestä, nyt talousarviokokous paukutettiin läpi reilussa neljässä tunnissa ja äänestyksiä oli seitsemän. Muutosesitysten tai äänestysten määrä ei toki sinällään ole itseisarvo, mutta tarkastelun taso, jolla talousarvio käsitellään ja hyväksytään valtuustosalissa vaikuttaa tulleen jo niin yleiselle tasolle, että se ei ehkä palvele demokratiaa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kiintoisa huomio kokonaisuudessa on myös seikka, jota kommentoi salissa Vasemmistoliiton Pirjo Rinne, vuodesta 1973 valtuustossa istunut Sosialidemokraattien Jukka Mikkola ja salin ulkopuolella useampi muukin valtuutettu: valtuutetuille toimitetusta talousarviokirja oli tänä vuonna aikaisempaa vaikealukuisempi eikä kirjasta löytynyt samalla tavalla yksityiskohtaista informaatiota siitä mihin rahat ovat kohdennettu kuin aikaisemmin.

Kokoomuksen valtuutettu Olli A. Manni osasi toki omassa puheenvuorossaan kertoa, että demokratiavajauksesta ei kuitenkaan ole kyse, tietoa saa virkamiehiltä ja aiDSCF6521nakin heidän ryhmässä keskustellaan asioista syvällisesti. Minun on kuitenkin vaikea täysin niellä väitettä siitä, että tietoa saa, kun jo pelkkä sopimusryhmien välinen sekoilu uudistusohjelmassa linjatussa ryhmäkokojen kasvattamisessa 1,5 oppilaalla, huomataan loppuvuodesta perustuneen vääriin arvioihin, ja päätettäessä talousarviosta ei olla vieläkään varmoja, tarkottaisiko ryhmäkoista 1,5 oppilaalla kasvattaminen luokkien kasvattamista vielä huomattavasti suuremmalla luvulla. Ja mitä tulee asiakeskusteluun, näyttää siltä, että Mannin viittama ryhmässä käyty syvällinen keskustelu talousarvioon liittyvistä asioista näyttää jääneen turhan pitkälti puolueiden suljettujen ryhmähuoneiden sisään.

Valtuustopuheenvuoro 2.12. (tagit: ”uudistamisohjelma”, talousarvio, ryhmäkoot, varhaiskasvatus, lastensuojelu)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kesäkuun valtuuston kokouksessa hyväksytyllä Turun uudistamisohjelmalla ja hallituksen perjantaina julkistamalla rakenneuudistuspaketilla on, sekä ideologisesti että päätöksenteonprosessin muotona, selkeitä yhtymäkohtia.

Molemmat paketit tai ohjelmat perustuvat näkemykselle siitä, että olemassa olevassa taloudellisessa tilanteessa on väistämätöntä tehdä kattavia ja laajamittaisia toimenpiteitä, joiden avulla julkisen sektorin toimintaa tehostetaan. Vaihtoehtoja on vähän. Molemmat ohjelmat toimivat päätöksentekoprosessin uusina ylimääräisinä apuvälineinä, joilla yritetään helpottaa useiden, ihmisille myös aidosti epämieluisten, päätösten läpi saamista mahdollisimman kivuttomasti laajan poliittisen konsensuksen alla.

Molempien ohjelmapaperien vaikuttavuus siihen minkälaiseksi ohjelmaa myöhemmin seuraava budjetti tai kaupungin talousarvio rakentuu on huomattava: Turussa uudistamisohjelmassa etukäteen sovitut toimenpiteet on leivottu hallintokuntien talousarvioesitysten pohjana olleiden ohjelukujen sisälle, ja tämän lisäksi, ryhmien välisessä sopimuksessa olevat puolueet ovat hyväksyneet jo ennen talousarviokokousta, ettei muutoksia talousarvion lukuihin valtuustosalissa edes esitetä.

Ohjelmissa on yhtymäkohtia myös konkreettisella sisällöllisellä tasolla. Molemmissa ohjelmissa haetaan säästöjä muun muassa koulujen ryhmäkokojen kasvattamisella. Hallituksen rakennepaketissa koulunkäynninohjaajat, eli vanhanaikaisesti sanottuna “kouluavustajat”, halutaan laskea osaksi opettaja-oppilassuhdetta, kun taas kesäkuussa hyväksytyssä Turun uudistamisohjelmassa haluttiin säästöjä kasvattamalla perusopetuksen luokkakokoja 1,5 oppilaalla.

Hyvät valtuutetut,

uudistamisohjelman yhteydessä tehty päätös luokkakokojen kasvattamisesta on ratkaisu, jonka tulkitsin kesäkuun valtuuston kokouksessa menneen läpi hyvin heikoilla, jokseenkin fiilispohjaisilla perusteluilla: koska kaikki hallintokunnat, myös sivistystoimiala, haluttiin mukaan uudistustalkoisiin, ryhmäkokoja on suurennettava. Menkööt vaikka pop-rahatkin, pääasia, että uudistetaan.

Mielestäni päätös on poliittisesti täysin kestämätön eikä päätöksestä saatavia säästöjä ole rinnastettu realistisella tavalla niihin pitkäaikaisiin kokonaisvaikutuksiin, joita sillä on oppilaisiin, joita päätös koskettaa. Kohtuullisten kokoisten ryhmäkokojen täDSCF6528rkeyttä lapsille ja nuorille sekä laajemmin koko yhteisöllemme, ei näytetä ymmärretyn päätöstä tehtäessä.

Hyvät valtuutetut,

6. toukokuuta valtuuston käsittelyssä oli tarkastuslautakunnan raportti Turun kaupungin varhaiskasvatuspalveluista. Raportissa, josta keskusteltiin tässä salissa muistaakseni yli kaksi tuntia, tuotiin esille varsin selvästi muun muassa se, että päivähoitopaikkojen määrä kaupungissa ei ole riittävä, etenkään pohjoisessa ja itäisessä Turussa.

Nyt seitsemän kuukautta tarkastuslautakunnan raportin valtuustokäsittelyn jälkeen, on edelleen auki millä tavoin olemassa oleviin puutteisiin ollaan puuttumassa, ja millä tavalla ja aikataululla kipeästi tarvittavat palvelut tullaan tuottamaan. Asian suhteen ei olla tehty päätöksiä valtuustossa ja 11. marraskuuta kaupunginhallituksen käsittelyssä ollut sivistystoimialan varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys on puutteelliseksi ja ristiriitaiseksi todetun valmistelun vuoksi palautettu valmisteluun.

Herääkin kysymys, kauanko tiedossa olevien puutteiden, kuten vaikkapa päivähoitopaikkojen vajauksen itäisellä varhaiskasvatusalueella, voidaan vaan antaa odottaa?

Mielestäni on hyvin ongelmallista, että olemme nyt tilanteessa, jossa valtuusto on päättämässä ensi vuoden talousarviosta, mutta talousarviosta puuttuvat investoinnit uusien mahdollisten päiväkotien osalta, vaikka on selvää, että tarvitsemme palveluntarjonnan lisäystä erityisesti kunnan omana työnä tarjottaviin päivähoitopalveluihin.

Hyvät valtuutetut,

kuten olemme täällä salissa kuluneen vuoden aikana useamman kerran kuulleet, panostuksia lastensuojeluun ollaan tehty, mutta panostusten tulokset eivät näy. Talousarviosta hyvinvointitoimialan alta voimme lukea karua kieltä lastensuojelun sijaishuollon ostopalveluiden menojen ylittymisestä.

Mitkä siis ovat tästä asiantilasta tehtävät johtopäätökset? Ovatko lastensuojeluun tehdyt panostukset olleet riittämättömiä vai väärinkohdistettuja, vai eikö panostusten vaikutukset ole vielä näkyvissä?

Panostaminen ennaltaehkäisyyn ja kevyempiin palveluihin on toki kannatettavaa, mutta samanaikaisesti on pidettävä huolta siitä, että kaupungilla on myös riittävä määrä omia laitospaikkoja niille nuorille, jotka tarvitsevat laitospaikan sijoitusperheen sijaan, jotta ostopalveluiden menot eivät jatkuvasti karkaa hallinnasta omien laitospaikkojen vajauksen vuoksi.

Lisäksi puhuttaessa lastensuojelun menojen hallussa pitämisestä on toki myös muistutettava, että lasten ja nuorten hyvinvointiin, ja tätä kautta lastensuojelullisten palveluiden tarpeeseen, vaikuttavat myös monet muut kuin suoranaisesti lastensuojelun alle kuuluvat asiat, eikä pitkällä tähtäimellä esimerkiksi koulujen ryhmäkoot ja varhaiskasvatuspalveluiden riittävyys sekä palvelun laatu ole merkityksetön seikka siinä monisyisessä kokonaisuudessa.