Uusi Turku lupailee rajuja leikkauksia ja suljettua kabinettipolitiikkaa

Uusi Turku-sopimus allekirjoitettiin lauantaina 15.12. kahdeksan valtuustoryhmän puolesta Vasemmistoliiton jäädessä ainoaksi sopimuksen ulkopuoliseksi valtuustoryhmäksi. Vasemmistoliiton uuden valtuustoryhmän ja kunnallistoimikunnan yhteiskokouksessa päätettiin hyvän ja avoimen keskustelun jälkeen torstaina 13.12. hylätä sopimus äänin 13 vastaan, 6 puolesta, ja 2 tyhjää.

Puolueen sisällä näkemykset sopimusta kohtaan olivat moninaiset, enemmistön ollessa sitä vastaan ja joidenkin toimijoiden suhtautuessa sopimukseen sen hyväksyvästi. Oma asenteeni sopimusta kohtaan oli koko neuvottelujen ajan kriittinen, mutta kannatin kuitenkin osallistumista neuvotteluihin nähdäksemme miten voimme sopimukseen vaikuttaa. Neuvottelujen edetessä kantani kehittyi eri syistä yhä selkeämmin sopimuksen vastaiseksi ja lopputulemana olen erittäin tyytyväinen päätökseemme jäädä monin tavoin ongelmallisen sopimuksen ulkopuolelle.

Lopullisen sopimustekstin ja siihen liittyvien sitoumusten muodostuttua itselleni selkeni, ettei sopimuksessa mukanaolo olisi riittävässä määrin mahdollistanut arvojeni ja periaatteideni mukaisen politiikan tekoa. Siihen lähtiessä olisimme todennäköisesti joutuneet joko rikkomaan sopimuksen pelisääntöjä hyvin pian valtuustokauden alussa, tai siunaamaan valtuustosalissa ja lautakunnissa päätöksiä, jotka olisivat vastoin omia vaalilupauksiani ja periaatteita. Vaikka politiikassa pitää tehdä kompromisseja, puhe siitä kuinka kompromissit ovat välttämättömiä ei oikeuta päätöksentekijöille mukaan lähtöä ihan mihin tahansa diileihin. Nyt käsillä olleessa tilanteessa arvioin, että nyt kyseessä on sopimus, johon ei ollut riittäviä perusteita lähteä mukaan.

Ymmärrän kuitenkin hyvin, jos joku saa Turku-sopimusta lukiessa tekstistä äkkiseltään suhteellisen harmittoman kuvan. Sopimus vilisee ympäripyöreitä lausumia mm. kestävästä kehityksestä, palvelujen turvaamisesta sekä uudistamisesta (uudistusretoriikka muistuttaa kokoomuksen vaaliohjelmasta). Harva lienee myöskään halukas sanomaan, että vastustaa ”tervettä taloutta”, joka on asetettu sopimuksen yhdeksi perusperiaatteeksi. Koska tiedän, että osa kuntalaisista pohtii, ihmettelee ja jokunen jopa pöyristelee ratkaisuamme jäädä pois sopimuksesta, on tarpeellista avata tarkemmin syitä, joiden vuoksi itse en sopimukseen menoa kannattanut.

Jaottelen sopimukseen ja sopimusneuvotteluihin liittyvät ongelmat neljään kohtaan, joista ensimmäinen (1) koskee avoimuutta, toinen (2) sopimuksessa esitettyjä talousraameja, kolmas (3) konkretian puutetta tai epämääräisiä ilmaisuja sopimuspaperissa, sekä neljäs (4) sopimukseen liittyneitä kyseenalaisia luottamuspaikkasuhmurointeja. Näiden neljän kohdan jälkeen käsittelen lyhyesti kritiikkiä, jota sopimuksen ulkopuolelle jättäytyminen on herättänyt puolueen sisällä ja ulkopuolella ja sitä millä tavalla hahmotan ryhmämme paikan alkavalla valtuustokaudella.

Uusi Turku-sopimus vähentää päätöksenteon avoimuutta

Sopimuksen yksi suurimmista ongelmista liittyy mielestäni sopimuksessa olevien ryhmien välisiin pelisääntöihin. Sopimuksesta erilliseen paperiin kirjattujen sääntöjen mukaan:

”Sopimuksessa mukanaolon on perustuttava luottamukseen. Siksi osapuolten kesken on vallittava riittävä luottamus sopimuksen tavoitteiden toteutumisesta kaikilla päätöksenteon tasoilla. Jos joku ryhmä ei sopimuksen merkittävissä asioissa ole enemmistön kanssa samaa mieltä tai jos neuvottelijoiden yhteisestä näkemyksestä huolimatta jostain ryhmästä tulee poikkeavia esityksiä, muilla ryhmillä on oikeus arvioida ko. ryhmän asemaa sopimuksessa. Merkittäviä sopimusasioita ovat ainakin uudistusohjelman hyväksyminen, kaupungin talousarvion hyväksyminen, omaisuuden myynnit ja omaisuusjärjestelyt ja yleiskaavat.”

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sopimuksessa mukana olevilla puolueilla ei ole oikeutta edellä mainituissa hyvinkin merkittävissä asioissa tehdä lautakunnissa ja valtuustossa esityksiä, jotka poikkeavat ryhmien enemmistön kannasta, eikä sopimusosapuolten enemmistön kannasta poikkeavaa äänestyskäyttäytymistä hyväksytä. Se miten näin voimakkaasti päätöksentekoa sitovan sopimuksen noudattaminen kaikilla päätöksenteon tasoilla voi onnistua, jää toki nähtäväksi. Oma kysymyksensä on myös se, keiden intressien mukaista päätöksenteon näin kokonaisvaltainen kontrollointi sen kaikilla tasoilla voi olla. Myös tämä jää nähtäväksi ja analysoitavaksi tarkemmin myöhemmin.
Mielestäni poliittista kulttuuria, jossa ei haluta vaihtoehtoja näkyville, ei pidä tukea ja valtuustosalissa pitää saada tehdä poikkeavia esityksiä ja äänestää oman kantansa mukaisesti. Vaalien alla erityisesti Vihreät pitivät näkyvästi esillä politiikan avoimuuden vaadetta. Vihreiden uudessa varsin kiinnostavassa demokratiaohjelmassa puolue kertoo edustavansa ”ylpeästi uutta, avointa poliittista kulttuuria”. Ohjelman mukaan ”valmistelu ja päätöksenteko voidaan siirtää ulos tunkkaisista kabineteista päivänvaloon kansalaisten keskusteltavaksi” ja ”kunnanvaltuustojen, lautakuntien ja kunnanhallitusten kokoukset […] on muutettava avoimiksi, esimerkiksi suorien verkkolähetysten avulla”. Nämä Vihreiden linjaukset ovat mielestäni kannatettavia, mutta on kiinnostavaa pohtia kuinka nämä periaatteet ovat yhdistettävissä Turku-sopimuksen pelisääntöihin, jossa myös Vihreät ovat mukana. Mielestäni ei kovinkaan hyvin. Kannatan valtuuston kokousten videokuvaamista avoimuuden lisäämiseksi, mutta mikä olisi valtuuston tai lautakuntien kokousten taltioinnin politiikan avoimuutta lisäävä vaikutus, jos tästä huolimatta päätökset yhä enemmän tehdään suljettujen ovien takana pienemmissä piireissä?

Terve ja vastuullinen taloudenhoito vaatii pitkäjänteisyyttä

Neuvottelujen aikana tuotu selkeästi esille, että tulevalla valtuustokaudella on tarvetta leikata rajusti ja toinen sopimuksen suuri ongelma liittyykin siihen kirjattuihin talousraameihin. Vastuullinen taloudenhoito on kunnallispolitiikan kovinta ydintä, mutta puhe talouden tasapainoittamisesta ilman käsitystä siitä miten tämä tehdään kestävästi ja lakisääteiset palvelut turvaten, on mielestäni mielivaltaista. Vaikka taloustilanne olisi kuinka huono, emme saa tehdä lyhytnäköistä politiikkaa, jossa harkitsemattomilla leikkauksilla aiheutetaan inhimillistä kärsimystä ja pahoinvointia, josta koituvat kulut tulevat pitkällä tähtäimellä leikkauksiakin kalliimmiksi. Vanha viisaus siitä, että pakkasella on tyhmää pissata housuihin, vaikka se toisi hetkeksi mukavan lämmön tunteen pöksyihin, pitää edelleen paikkansa.

Jotta mukaan lähtö sopimukseen, joka esittää tiukkoja talousraameja, olisi perusteltu, pitäisi mielestäni olla jonkinlainen (edes hatara) käsitys siitä miten raameissa voitaisiin realistisesti pysyä, sekä jonkinlainen yhteisymmärrys keinoista, joiden avulla niissä pysytään. Tällä kertaa näytti siltä, että meidän keinot eivät olleet riittävissä määrin muiden kanssa jaettuja.

Pidän myös hämmentävänä sitä, että mikäli on laajasti puolueiden kesken jaettu konsensus siitä, että taloudellinen tilanne vaatii kunnallisveron korottamista, miksi kunnallisveron korottaminen päätettiin vanhan valtuuston toimesta tehdä vasta vuonna 2014 suoraan yhdellä prosentilla kun olisi ollut mahdollista nostaa veroa maltillisesti Vasemmistoliiton esittämä 0,25 prosenttia jo vuoden 2013 alusta. (Tämä kohta ei suoranaisesti liity sopimukseen, mutta tuon tämän esille tässä, koska asia liittyy laajemmin siihen kuinka rajujen leikkausten tarvetta esitetään välttämättömyytenä, jolle ei ole mitään vaihtoehtoja.) Vaikka kunnallisveronkorotuksilla ei tehtäisikään suuria ihmeitä kaupungin tulopuolella, mielestäni on hämmentävää, että samat puolueet puhuvat nyt rajujen leikkausten tarpeesta, mutta olivat valmiita jättämään veronkorotusten teon kokonaan vuoteen 2014.

Uusi Turku-sopimuksen yleisluontoisuuden hyödyt ja haitat

Uusi Turku-sopimus on tyyliltään ja sisällöiltään hyvin yleisluontoinen, kuten laajasti eri puolueiden konsensuksen kautta syntyneeltä paperilta voinee ehkä odottaakin. Paperi jättää talousraameja lukuunottamatta hyvin monet asiat erittäin tulkinnanvaraisiksi. Sopimuksen yleisluontoisuutta voidaan pitää sekä hyvänä että huonona asiana. Toisaalta yleisluontoisuus tarkoittaa sitä, että suuri osa merkittävimmistä kamppailuista käydään vasta valtuustokauden aikana, kuten tulee ollakin, ja toisaalta yleisluontoisuus tarkoittaa sitä, että kivoilta ja kannatettaviltakin kuulostaviin kirjauksiin on suhtauduttava kriittisesti: kaikkeen ensisilmäykseltä kivankuuloiseen ei voi luottaa, koska tarkemmista yksityiskohdista, ei sopimuksessa vielä ole päästy perille.

Vasemmistolaisesta näkökulmasta olisi mahdollista ehkä ajatella, että mikäli olisi syytä olettaa, että Vasemmistoliitolla olisi sopimuksen sisällä vahvat mahdollisuudet vaikuttaa siihen kuinka sopimuksen kirjauksia toteutetaan, sopimukseen lähtö olisi voinut joiden kirjausten osalta olla joidenkin mielestä perusteltu ratkaisu. Itse kuitenkin näen, että sopimukseen saadut muutamat yleisluontoiset sinänsä hyvät kirjaukset (esim. ”tasataan hyvinvoinnin eroja kaupungin eri alueiden välillä, lähipalveluista pidetään huolta ja maahanmuuttajien kotouttamistoimintaa kehitetään alueiden väliseen eriarvoisuuteen puututaan”), eivät riitä perusteeksi sille, että olisimme lähteneet sopimukseen, joka sekä vähentää päätöksenteon avoimuutta että sisältää liian vähän meidän poliittisista näkemyksistä käsin kirjattuja linjauksia. Jos ympäripyöreiden yleisluontoisten ilmausten sijaan sopimuksessa olisi jotain konkreettisia ilmaisuja siitä kuinka esimerkiksi Pansion yläkoulun rakennushanke käynnistetään valtuustokauden alussa tai että lähikirjastojen resursseja vahvistetaan, tai maahanmuuttajien kielenoppimisen resursseja vahvistetaan, sopimukseen mukaan menolle olisi ollut enemmän perusteita.

Yhtenä esimerkkinä harmittoman kuuloisista kivoista lauseista kiinnittän huomiota sopimuksessa olevaan lauseeseen ”Kulttuuri ymmärretään Turussa laajasti niin, että se tarkoittaa myös liikuntaa ja urheilua”. Periaatteessa ajatuksena tässä ei ole mitään moitittavaa, onhan liikuntaa niin ikään inhmillistä kulttuuria, mutta kun lausuma on kirjattuna UusDSCF1108i Turku-sopimuspaperiin oleelliseksi muodostuu mikä lausuman merkitys tässä kontekstissa. Kirjaus herättää kysymyksen yritetäänkö lauseella myöhemmin oikeuttaa tai perustella sitä että kulttuurille suunnatuista rahoista voidaan entisestään leikata, vai mitä kirjauksella haetaan takaa?

 Sopimuksen yleisluontoisuus ei siis mielestäni lähtökohtaisesti ole yksisilmäisesti hyvä tai huono asia, mutta kun tiedostetaan, että vaikka olisimme sopimukseen lähteneet neuvotteluryhmässä ryhmämme valta vaikuttaa siihen kuinka yleisluontoiset kirjaukset lopulta tulkitaan olisi joka tapauksessa ollut hyvin rajattu, koska esimerkiksi näkemykset keinoista, joilla kunnan taloutta hoidetaan järkevästi eroavat monin kohdin muiden ryhmien näkemyksistä, sopimuksen yleisluontoisuus näyttäytyy vasemmistolaisesta näkökulmasta ongelmalliselta.

Pelattiinko Vasemmistoliitto ulos epäreilulla luottamuspaikkajaolla?

Sosiaalisessa mediassa on esitetty näkemyksiä siitä, että syy Vasemmistoliiton päätökseen hylätä sopimus selittyisi epäreiluilla, vaalituloksen sivuuttamalla tavalla suhmuroida luottamustoimipaikkoja. Tässä on osaltaan perää ja puolueellemme tarjottu paikkajako ei ole ollut reilu. On kuitenkin syytä korostaa, että perusteita jättäytyä sopimuksen ulkopuolelle olisi riittänyt siinäkin tapauksessa, että neuvotteluissa Vasemmistoliitolle tarjotut luottamustoimipaikkadiili olisi ollut ryhmällemme parempi ja henkilökohtaisesti olisin äänestänyt sopimukseen lähtöä vastaan vaikka meille tarjottu paikkajako ei olisi ollut niin huono.

Mielestäni luottamustoimipaikkojen arvo on ensisijaisesti välineellinen (niistä käsin tehdään politiikkaa) eikä itseisarvo (esim status tai palkinto tietyille henkilöille). Näin ollen mikäli tiettyjä luottamustoimipaikkoja saadaan vain sitoutuessa puolueen vastaisiin poliittisiin diileihin, paikat eivät voi toimia sopimukseen lähdön perusteena. Näkemykseni on, että sopimuksen ja luottamustoimipaikkojen jaon kytkeminen yhteen sopimuksen sisältöjen kanssa on demokratian näkökulmasta kyseenalaista, ja paikkajako ja sopimus sisältöineen ja pelisääntöinen tulisi pitää erillään toisistaan.

 Vasemmiston tulee haastaa ei tukea oikeistohegemoniaa

Politiikassa pitää tehdä ratkaisuja, jotka näyttävät omien poliittisten päämäärien saavutettavuuden näkökulmasta perustelluimmilta. Keskustelu siitä milloin eri tyyppisiin kompromisseihin tai hallitussopimuksiin pitää lähteä ja milloin ei, ei Vasemmistoliiton sisällä ole teemana uusi. Jokainen neuvottelutilanne on aina omanlaisensa ja vain harvoin tilanteet ovat yksiselitteisiä tai mustavalkoisia. Sen sijaan, että olisi olemassa yksi oikea rationaalinen ratkaisu, jonka puolue voi tehdä, valintojen rationaalisuus riippuu paljon siitä minkälaisista lähtökohdista käsin ylipäätänsä politiikkaa lähestyy: painottaako pitkäntähtäimen vaikuttamista vai lyhyellä tähtäimellä saavutettavia myönnytyksiä, ja yksi oleellinen kysymys on myös mitä yksittäiset poliittiset toimijat mitä näkevät vaikuttavan politiikkaan kokonaisuudessaan.

 Itse haluan toimia politiikan puolesta, jossa yksittäisiä päätöksiä ei keinotekoisesti eristetä siitä laajemmasta kontekstista, joka on luonut edellytykset tai mahdollisuudet ylipäänsä kyseessä olevien päätösten tekemiselle. Tämän vuoksi haluan yksittäisten kokouksissa tehtävien tärkeiden päätösten lisäksi on vaikuttaa myös valtuustosalien, lautakuntien kokousten tai muiden päättävien elimien ympärillä olevaan poliittiseen mielipideilmapiiriin.

 Mielestäni on erittäin ongelmallista kertoa ihmisille, ettei esimerkiksi kannata hoitohenkilökunnan lomautuksia tai leikkauksia kasvatus- ja opetustoimeen, jos kuitenkin valtuustosalissa äänestää näiden vastutettavien toimenpiteiden puolesta. Vaikka joskus on pakko hyväksyä vähemmän hyviä ratkaisuja saadakseen jotain muuta läpi, henkilökohtaisesti haluan välttää sitä, että valjastaisin vahingossakaan omaa poliittista toimintaani nykyisen oikeistohegemonian ylläpitämiseen, johon vasemmisto tai vasemmistolaisiksi itsensä enemmän tai vähemmän identifioituvat poliittiset toimijat mielestäni helposti sortuvat. En kannattanut sopimuksesta ulosjäämistä siksi, että sillä voitaisiin taata Vasemmistoliiton menestys seuraavissa vaaleissa näyttämällä hyvältä mediassa, vaan siksi, että koen vahvasti, ettei pitkällä tähtäimellä vasemmistolaisen poliitiikan tekeminen olisi riittävässä määrin onnistunut sopimuksen sisältä käsin.

 On usein kuultu ajatus, että koska meillä on vain x määrä [nyt yhdeksän] valtuutettuja, meidän on tehtävä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Mielestäni vaatimus yhteistyöstä on ilmiselvä. Pitää kuitenkin huomioida, että vaikka jättäydymme pois sopimuksesta, se ei estä kaikkea yhteistyötä muiden puolueiden toimijoiden kanssa. Toisekseen ryhmän vaikutusmahdollisuudet eivät perustu pelkästään valtuutettujen lukumäärään vaan myös laadullisilla tekijöillä ja ahkeruudella voi kunnallispolitiikassa saada asioita aikaiseksi.

 Yksi kritiikki jonka olen kuullut useaan kertaa on se, että jättäytyessä ulkopuolelle jäämme paitsi kaikesta valmistelua koskevasta tiedosta. Asiassa on jonkin verran perää, ja ollessamme sopimuksen ulkopuolella, emme varmasti saa kaikkea suljettujen kabinettien suhmurointeja heti tiedoksemme. Sopimuksen ulkopuolelle jääminen ei kuitenkaan tarkoita etteikö kaupungin virkamiehillä olisi edelleen lakiin perustuva velvollisuus antaa meille tietoja valmisteltavissa olevista asioista. Sopimuksen ulkopuolelle jääminen ei myöskään tarkoita etteikö kukaan enää kuuntelisi meitä, ja toisaalta sopimuksen ulkopuolelle jättäytyminen ei myöskään tarkoita ettemmekö voisi olla joissain kysymyksissä sopimuksessa olevien ryhmien kanssa samaa mieltä, ja että ulkopuolelle jäädessä jäisimme aina kaikessa yksin.

 Siitä huolimatta, että asema valtuustossa ainoana sopimuksen ulkopuolisessa ryhmässä ei ole olisikaan helppo, argumentit siitä, että vain mukana ollessa voi vaikuttaa, tarkastelevat asiaa liian mustavalkoisesta ja kapeasta näkökulmasta. On realistista myöntää, että nykyisissä poliittisissa olosuhteissa Vasemmistoliitto on altavastaavan asemassa niin Turun kunnallispolitiikassa kuin laajemmassakin valtakunnallisessa ja globaalissa kontekstissa. Se että jättäydyimme ryhmämme kanssa Uusi Turku-leikkauspaperin ulkopuolelle, tarjoaa mielestäni vasemmistolle todellisia mahdollisuuksia aloittaa avoimen ja radikaalin vasemmistolaisen politiikan tekemiseen, jossa ymmärretään tosiasia, että politiikkaa todella tehdään niin kaduilla kuin kabineteissakin, ja aina pidemmällä kuin neljän vuoden aikajänteellä.