Ihalainen, Guzenina-Richardson ja Gustafsson, ei kovin fiksua!

Kun ensimmäisen kerran kuulin, että presidentti Sauli Niinistö perustaa työryhmän pohtimaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyä, muistan sen herättäneen mielessäni lähinnä lievää huvittuneisuutta. Ajatus siitä, että oikeiston näennäisesti miellyttävä sliipattu keulahahmo, joka toimi valtiovarainministerinä aikana jolloin erityisesti lapsilta ja nuorilta leikattiin rajusti, perustaa syrjäytymistä ehkäisevän työryhmän, tuntui mielessäni yhtä pöljältä kuin henkilökohtainen personal trainer, joka suosittelisi laihtumista tavoittelevalle asiakkailleen syötäväksi pelkkiä ranskanperunoita ja piispanmunkkeja.

Vaikka en edes osannut odottaa Niinistön työryhmältä mitään sellaista ulostuloa ”syrjäytymisen” ehkäisyyn, joka perustuisi perusteellisesti pohdittuun yhteiskunnalliseen analyysiin, en myöskään aivan osannut odottaa, että presidentti pykäisi kokoon mittavan politiikan epäpolitisointi-kampanjan, jossa enemmän tai vähemmän tietoisesti luodaan virheellistä kuvaa siitä mitä tekijöitä nuorten pahoinvoinnin, yhteiskunnan eriarvoistumisen tai niin sanotun ”syrjäytymisen” taustalla on. Syrjäytymisen ja sivustolla esitettävien niksien välillä pitäisi todistetusti olla edes heikko kausaalisuhde, suuntaan tai toiseen, jotta kampanjassa olisi edes jotakin järkeä.

Jos palautamme mieleen Kokoomuksen parin vuoden takaisen viisi miljoonaa vihreän sävyä viherpesu-kampanjan, Ihan tavallisia asioita -kampanjassa ei toki ole juuri mitään uutta. Sekä vihreän sävyt että ihan tavalliset asiat noudattavat molemmat samaa kokoomuslaista politiikan epäpolitisointia. Kampanjat pyrkivät aktiivisesti luomaan kuvaa, että jokainen Matti ja Maija Meikäläinen voi olla arjensankari ja yhteiskunnan pahoinvointi/ympäristöongelmat poistuvat, kunhan riittävän monet yksittäiset arjensankarit laittavat pullat uuniit tai sammuttavat toimiston valot työpäivänpäätteeksi, ennen kuin huristelevat katumaastureilla koteihinsa tmv. Huomiota ei kiinnitetä pienimmissäkään määrin yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja mitään yhteiskuntaa velvoittavia poliittisia vaatimuksia ei esitetä edes teorian tasolla, analyysistä puhumattakaan.

Kokoomuksen ja Niinistön tavasta yrittää esittää yhteiskunnalliset ongelmat ennen kaikkea yksilöiden ongelmina ei toisaalta ehkä pitäisi olla erityisen yllättynyt. Sen sijaan siinä kohtaa kun myös Sosialidemokraattien ministeritason toimijat alkavat puolustelemaan kokoomuslaista hömpänpömppä-kampanjaa, on syytä huolestua. 

Lukiessani lehdestä, että ministerit Ihalainen, Guzenina-Richardson ja Gustafsson katsovat, että ”kampanja on ansiokkaasti korostanut välittämisen merkitystä syrjäytymisen ehkäisyssä”, omat ymmärrykseni rajat tulevat vastaan. En enää tiedä onko ministerikolmikko puheidensa kanssa oikeasti vakavissaan, vai esitetäänkö tämä puolustus siksi, että kuvitellaan sen olevan poliittisesti jollain tapaa fiksu veto.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s