Turun eriarvoistavat koulumarkkinat

Suomalaista koulutusjärjestelmää pidetään yleensä tasa-arvoisena, joka luo mahdollisuuksia myös alemmista yhteiskuntaluokista tulevien lasten edetä vanhempiaan korkeampiin yhteiskunnallisia asemiin. 1970-luvulla luodun yhteisnäiskoulujärjestelmämme vahvuus ei ole piillyt niinkään siinä kuinka hyvin se tuottaa huippuosaajia, vaan siinä, että keskitasomme on ollut korkea ja erot heikoimpien ja huippujen välillä niin koulujen kuin yksilöidenkin välillä ovat olleet suhteellisen pienet.


1990-luvun lopulla tilaa saanut uusliberalistinen koulutuspolitiikkaa on kuitenkin muuttanut suomalaista näennäisesti yhtenäistä ja tasa-arvoista koulujärjestelmää viimeisten vuosien aikana roimasti. Erityisesti eri kuntien välille on muodostunut huomattavia eroavaisuuksia siihen kuinka menestyksekkäästi tasa-arvoa luovasta yhtenäiskoulusta on onnistuttu pitämään kiinni ja muutamien suurehkojen kaupunkien (Espoo, Turku, Lahti, Kuopio) kohdalla voidaan myös puhua kuntien sisälle syntyneistä koulumarkkinnoista. Aihetta ovat tutkineet muun muassa turkulaiset koulutussosiologit Risto Rinne, Piia Seppänen ja Virve Sairanen.


Koulumarkkinoiden syntymistä ja mekanismeja tarkateltaessa yksi merkittävä tekijä taustalla on valtiollisen regulaation vähentäminen, joka on jättänyt entistä enemmän valtaa kunnille peruskoulutuksen järjestämisen suhteen. 1990-luvun lopulla tehdyllä lakimuutoksella luovuttiin koulupiireistä ja mahdollistettiin oppilaiden hakeutuminen muihin kuin oman lähialueensa kouluun. Vuoden 1999 alusta voimaan tulleeseen perusopetuslakiin linjatut muutokset siis poikkesivat periaatteiltaan ja käytännön vaikutuksiltaan huomattavasti yhtenäisen peruskoulun ideologiasta, ja avasivat erityisesti kaupungeissa perheille uusia mahdollisuuksia valita koulu, jonne lapsensa laittavat. Tämä puolestaan on vaikuttanut niin sanotun suosiohierarkian syntymiseen koulujen välille, ja jopa jonkinlaisten eliittikoulujen syntymiseen näennäisesti tasa-arvoisen järjestelmän sisälle.


Vanhempien vapaata kouluvalintaa suosiva koulutuspolitiikka on muokannut huomattavasti lukuisia kansallisia perusopetusjärjestelmiä maasta toiseen, joten Suomen kehitystä on mahdollista verrata muihin maihin. Kouluvalintoja ajanutta politiikkaa on Suomessa perusteltu erityisesti tarjonnan monipuolistamisella ja yksilöiden oppimisvalintojen parantamisella. Pitkälle markkinaperusteiseen suuntaan edenneiden maiden kokemukset eivät kuitenkaan osoita, että vanhempien valintaa suosiva politiikka olisi parantanut perusopetuksen laatua tai oppimistuloksia. Vanhempien valintaa suosivan koulupolitiikan on sen sijaan varsin selkeästi osoitettu syventävän oppilaiden sosioekonomisen taustan mukaista jakoa koulujärjestelmässä, lisänneen lasten ja perheiden välistä epätasa-arvoa, ja palvelleen ennen kaikkea valkoisen keskiluokan etua. Suomessa kouluvalintaa ei ole laajennettu koskemaan julkisesti rahoitettuja yksityiskouluja tai täysin yksityisessä omistuksessa olevia kouluja, kuten useissa muissa maissa, vaan koulumarkkinat toimivat julkisen maksuttoman koulujärjestelmän sisällä. Tästä huolimatta markkinoihin sisältyy selkeitä eriarvoisuutta luovia mekanismeja, joiden purkamiseksi vaaditaan sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla tehtäviä toimenpiteitä.


Aiemmin Suomessa vain muutamilla niin sanotun erityisen opetustehtävän saaneilla kouluilla oli ollut mahdollisuus ottaa kouluun oppilaita yli koulupiirirajojen, mutta 1990-luvulta tähän päivään oppilaansa valikoivien luokkien määrä etenkin kaupungeissa on kasvanut huomattavasti. Täsmällistä koko maan kattavaa tilastotietoa aiheesta ei vielä ole, mutta esimerkiksi Turussa vain alle 60 prosenttia ikäryhmästä käy yläkoulunsa ei-eriytyneellä luokalla ja ei-erityineellä luokalla lähikoulussaan opiskelee vain 46 prosenttia yläkoululaisista. Turussa yläkouluikäisistä oppilaista 14 % opiskelee kieliluokilla, 10 % liikuntaluokilla, 17 musiikkipainotteisella, 3 % matematiikka- ja luonnontiedeluokilla ja 3 % latinan kielen ja kulttuurin luokilla.


Yksinkertaistetusti koulumarkkinnoiden eriarvoistava mekanismi tarkoittaa sitä, että vanhempien sosioekonomisella taustalla on selkeä yhteys perheen kouluvalintoihin, sekä siihen tullaanko lapsi valitsemaan kouluun, johon hän hakee. Sosioekonomisen taustan vaikutus näkyy erityisesti lapsen hakeutumisessa painotetun opetuksen luokille, ja koulut, jotka valikoivat eniten lapsia painotetun opetuksen luokille sijoittuvat myös suosiohierarkian huipulle. Lisäksi on havaittu, että korkeakoulutettujen perheiden lapset myös muita harvemmin tulevat torjutuksi hakukohteistaan, joten voidaan sanoa, että koulumarkkinat suosivat erityisesti keskiluokkaisia korkeakoulutettuja perheitä ja heidän lapsiaan.

Vain kahdessa Turun yläkoulussa ei ole lainkaan painotetun opetuksen luokkia, ja koulut joissa painotetun opetuksen luokkia on, eroavat toisistaan muun muassa sen suhteen miltä alueilta oppilaat kouluun hakeutuvat. Osassa kouluista painoteutuille luokille hakee eritoten ko. koulun koulualueella asuvia oppilaita, osassa kouluista oppilaita luokille valitaan laajemmin ympäri kaupunkia. Yhdessä Turun yläkouluista jopa yli 80 prosenttia oppilaista opiskelee painotetun opetuksen luokilla ja 80 prosenttia kyseisen koulun oppilaista tulee muualta kuin koulualueelta.


Yksilöiden ja perheiden näkökulmasta tarkasteltuna on mielestäni täysin ymmärrettävää, että monet perheet lähtevät kilpailemaan korkeammiksi noteeratuista koulutuspaikoista, koska haluavat lapsilleen parasta. Itselleni ei myöskään tule yllätyksenä tutkimustulokset siitä, että koulumarkkinoilla kilpailussa pärjäävät eritoten korkeakoulutetut perheet. Tästä huolimatta on mielestäni aiheellista esittää kysymys miten hyvin yhä laajentuneet koulumarkkinat vastaavat tasa-arvon ideaalia ja onko kokonaiskuvassa markkinoiden laajentumisesta saatava yhteiskunnallinen hyöty siitä koituvan eriarvoisuuden arvoinen? Mielestäni ei.


Mikäli haluamme vahvistaa ja tukea yhteiskunnan tasa-arvoisuutta ja yksilöiden autonomiaa, kaikkeen varhaisessa vaiheessa alkavaan erikoistumiseen on suhtauduttava kriittisesti ja vanhempien valintaa vahvistavien koulutupoliittisten päätösten tekemistä välttää. Joissain kunnissa tässä ollaankin onnistuttu selkeästi Turkua paremmin. Kriittisen suhtautumisen varhaisessa vaiheessa alkavaan erikoistumiseen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, ettei kunnissa saisi olla lainkaan musiikkiluokkia, kieliluokkia tai muita painotettuja koululuokkia, mutta esimerkiksi sitä, että mahdolliset erikoisluokat on sijoitetaan tasaisesti eri puolille kaupunkia, ja että sellaisten koulujen muodostamista, joissa valtaosa tai lähes kaikki oppilaista opiskelee erikoisluokalla, on vältettävä kokonaan.


Mielestäni pitäisi olla selvää, että peruskoulun järjestämisen lähtökohta ei ole “lahjakkaiden huippuyksilöiden” erottelu ja valmentaminen, vaan alueellisen ja yksilöiden välisen tasa-arvon lisääminen sekä turvallisen oppimis- ja kasvuympäristön takaaminen jokaiselle lapselle. Vaikka ”valinnan vapaus” ja tarjonnan monipuolistaminen kuulostaisivat ehkä ensikädessä positiivisilta asioilta, jotka eivät ole pois keneltäkään, vapaasta kouluvalinnasta aiheituvilta ongelmilta ei voi ummistaa silmiä. On selvää, että ainakin Turussa yhä useammin jo peruskoulussa alkava erikoistuminen, ja vanhempien valintaa korostava kouluvalintapolitiikka kasvattaa jo nyt alueellista ja yksilöiden välistä eriarvoisuutta. Tämä on huono kehityssuunta.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s