Not Allowed

Kun lähes kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran ajoin hiukseni kokonaan pois, teko oli poliittisesti yhtä motivoitunut kuin tilanne, jossa jätskikioskilla valitsen vaniljajäätelön sijaan vaihteeksi rommirusinaa. En ajanut tukkaani viestiäkseni sillä mitään seksuaalisesta suuntautumisestani, en erityisemmin suunnitellut kampauksellani järkyttävän ihmisten sukupuolikäsityksiä, enkä myöskään yrittänyt uudella kampauksella viestittää liminaalitilasta, jossa tilapäisesti vapaudutaan yhteisön käyttäytymiskoodeista ja kognitiivista normeista.

Sen sijaan, että kalju kertoisi omasta liminaalitilastani, olen alkanut epäillä, että kalju nainen laukaisee osassa muista ihmisistä liminaalitilalle tyypillisiä käyttäytymismalleja, jolloin voidaan unohtaa yhteisössä normaaleina pidetyt asiallisen käytöksen rajat. Kaljun naisen näkeminen tuntuu toisinaan oikeuttavan tuntemattoman ihmisen koskettamisen ja agressiivisenkin tenttaamisen ihmisen henkilökohtaisimmista asioista. Ja mikäli kalju nainen alkaa oikuttelemaan, eikä annakaan tuntemattoman ihmisen hipelöidä päälakeaan, tai ei vastaa esitettyihin kysymyksiin homoudesta, myös suuttuminen ja huorittelu tuntuu olevan OK.

– Ai ei saa koskea, mitä vitun mikä taideteos sä olet olevinaan? ”Mä oon TAIDETTA, mua ei saa koskea.” Viimeisin lause esitetään kimeällä äänellä ja samanaikaisesti huidotaan käsillä ”naisellisia eleitä” ja heilutellaan takapuolta puolelta toiselle. Lopuksi todetaan painokkaasti: Vitun huora!

***

Koroistenniemellä 2.8.-14.8.2012 oleva Synonyymi naiselle -näyttely syventyy 20 taiteilijan teosten kautta naisen olemukseen. Sitä mitä nainen on, ei mielestäni voida palauttaa hiuksiin, ruumiinmuotoihin, persoonallisuuteen tai biologiaankaan, enkä oikeastaan usko, että naisella, sen enempää kuin miehelläkään, on olemusta, johon sukupuoli viimekädessä määrittyisi. Näyttely kertoo kuitenkin mielenkiintoisella tavalla siitä miten siihen osallistuneet taiteilijat ovat halunneet naiseutta lähestyä. Kuvassa valokuvaaja Pia Jalkasen teos Not Allowed.  Yksi suosikeistani, vaikka itse sanonkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s