Lähikoulut rakentavat tasa-arvoa

Turun kuntapolitiikassa ajankohtainen kiistan- ja huolenaihe on 3.4.2023 kaupunginhallituksen tekemä koulujen väistötiloja koskeva periaatepäätös. Päätöksen mukaan Jäkärlän ja Varissuon koulujen väistötilat järjestetään Kärsämäen AKK:n tiloissa (Jäkärlän koulu) ja Pääsyvuoren koulun yhteydessä sekä osin Kupittaalla Untamonkadulla (Varissuon koulu). Päätöksentekoa on arvosteltu avoimuuden puutteesta, vaihtoehtojen selvittämättä jättämisestä sekä asukkaiden osallisuuden ja lapsivaikutusten arvioinnin ohittamisesta. Kritiikki ja päätöksestä tehdyt oikaisuvaatimukset ovat mielestäni olleet perusteltuja. Asia tulee saattaa kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Keskeisimmät kuntalaisten esille nostamat huolenaiheet ovat huoli pienten lasten koulumatkojen pidentymisestä ja hankaloitumisesta, turvattomuuden kasvamisesta ja lasten oppimisen ja koulunkäynnin edellytysten heikentymisestä. Huolta herättää myös se, miten kestävä ratkaisu on sijoittaa Pääskyvuoren koulun alueelle kahden koulun oppilaat ja kuinka fyysinen tila ja esimerkiksi lähiliikuntapaikat Pääskyvuorella riittävät.

Väistötilaratkaisujen tulee perustua lasten etuun

Väistötilojen järjestämisessä on aina kyse jonkinlaisista kompromisseista. Vaikka mikään ratkaisu ei olisi täydellinen, päätöksentekoa on ohjattava ensisijaisesti lasten etu. Tähän myös perusopetuslaki opetuksen järjestäjää velvoittaa (Pol 3a §). Lasten etua on pohdittava kokonaisvaltaisesti pitkällä tähtäimellä, ei pelkät eurot edellä.

Perusopetuslain mukaan ”opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä” (Pol 6 §). Laki ei suoraan määrittele koulumatkalle maksimietäisyyttä eikä sanele kuntien paikallista harkintaa edellyttäviä ratkaisuja. Lain velvoittava sisältö on kuitenkin otettava vakavasti. Nähdäkseni kaupunginhallituksen periaatepäätöksen mukaisissa ratkaisuissa Jäkärlän ja Varissuon koulujen väistötilaratkaisuja ei järjestetä paikalliset olosuhteet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisiksi ja lyhyiksi.

Lähikouluilla on iso merkitys lasten turvallisuuden tunteelle, oppimisen edellytyksille ja sujuvalle koulun aloitukselle. Lähikoulu ovat tärkeässä roolissa myös alueen yhteisöllisyyden rakentumisessa ja asuinalueiden tasapainoisessa kehityksessä. Väliaikaisetkin koulujen lakkauttamiset tai siirtämiset toisaalle voivat vaikuttaa kielteisesti edellä mainittuihin asioihin, jonka vuoksi väistötilat tulisi ensisijaisesti järjestää samalla alueella, jossa koulu on.

Varissuon koulun väistötilojen sijoittamista Pääskyvuoreen on puolustettu muun muassa vetoamalla Pääskyvuoren ja Varissuon maantieteelliseen läheisyyteen. Tosiasiassa pienten ekaluokkaisten näkökulmasta, kodin ja Varissuon koulun tai kodin ja Pääskyvuoren koulun välillä, voi olla sekä fyysisesti että psyykkisesti huima ero. On hyvin eri asia harjoitella koulumatkaa esimerkiksi Hintsa Knaapinkadulta tai Talpiankujalta Varissuolla sijaitsevaan kouluun kuin Pääskyvuoreen. Kuusi- tai seitsemänvuotiaan lapsen mielessä (ja jaloissa!) Talvitiellä sijaitseva Pääskyvuoren koulu on huomattavasti kauempana kuin mikä tahansa sijainti Varissuolla. Koulumatka Jäkärlästä Kärsämäkeen on oma lukunsa.

Lähikoulu luo turvaa koulun aloitukseen

Lähikoulu on tärkeä koko koulun oppilaille, mutta erityisen tärkeä se on pienimmille koululaisille. Ensimmäisen luokan aloitus on yksi merkittävimmistä nivelvaiheista, joita lapset kohtaavat koulupolullaan. Kun lapsi siirtyy esiopetuksesta ensimmäiselle luokalle, lapsen – ja usein myös perheen – elämässä tapahtuu iso muutos. Koko kouluinstituutio ja sen ympäristö on uusi, ja lapsen näkökulmasta herkästi suurelta tuntuva. Samaan aikaan lapselta edellytetään aiempaa enemmän itsenäisyyttä ja kykyjä huolehtia itsestä. 

Jokainen lapsi kasvaa ja kehittyy omaa tahtiaan. Huoltajia saattaa huolestuttaa, miten lapsen itsenäinen liikkuminen kouluun ja sieltä kotiin tulee sujumaan. Vaikka osalle lapsista pidempikään koulumatka ei ole ylitsepääsemätön haaste, se ei tarkoita, että se olisi yleisesti toivottava ja kaikkien lasten edun mukaista.

Mikäli lapsen koulumatkaan liittyy liian suuria pelkoja tai epävarmuuden tunteita, saattaa se heijastua lapsen oppimiseen ja koulunkäyntiin sekä lisätä lasten huoltajien kuormitusta ja stressiä arjessa. Lasten koulumatkoihin liittyvät haasteet saattavat toisinaan jopa hankaloittaa huoltajan työssä käymistä, koska työssäkäynti ja lapsen tukeminen koulumatkoilla, ei samanaikaisesti ole onnistu, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia huoltajan työuraan ja perheen toimeentuloon ja hyvinvointiin.

Turvallisuuden tunne yksi oppimisen keskeinen edellytys. Jotta lapsi voi keskittyä uusien asioiden oppimiseen, ajatteluun ja itsensä ja taitojensa kehittämiseen, turvallisuuteen liittyvien perusasioiden on tärkeää olla kunnossa. Turvallisuuden tunnetta ja koulumatkojen sujumista tukee lähellä sijaitseva jo entuudestaan edes jotenkin tuttu koulu. Perheiden esille nostamat huolet väistötilaratkaisuista on näin ollen otettava vakavasti eikä huoltajien huolia koulumatkojen pidentymisestä saa ohittaa vähättelemällä.

Lähipalveluiden heikentäminen ei vähennä segregaatiota – päinvastoin

Varissuon koulun väistötilojen sijoittamista Pääskyvuoren koulun yhteyteen on perusteltu myös ”segregaation” eli alueellisen eriytymisen vähentämisellä. Näkökulma perustuu ajatukseen siitä, että siirtämällä (väliaikaisestikin) Varissuon oppilaat Pääskyvuoreen saadaan aikaiseksi oppilaspohja, jossa S2-oppilaiden osuus olisi Varissuon koulua pienempi.

Tilastot S2-oppilaiden määrästä kertovat siitä paljonko kouluissa on oppilaita, joiden viralliseksi äidinkieleksi on rekisteröity jokin muu kuin suomi tai ruotsi. Vaikka virallinen äidinkieli ei vielä suoraan kerro siitä mitä kieliä oppilaat todella osaavat ja miten hyvin, tilastojen tarkastelu on toki tarpeen, kun opetuksen järjestämistä suunnitellaan ja opetusresursseja jaetaan. Yksinkertainen toimintamalli, jossa oppilasalueen rajat vedetään uusiksi, jotta kouluille saadaan toisenlaiset prosenttiosuudet, ei kuitenkaan vielä paranna lasten oppimisen edellytyksiä, tai ratkaise lasten suomen kielen oppimiseen liittyviä monisyisiä haasteita, vaan huonolla tuurilla saattaa toimia jopa päinvastoin.

Segregaatio ei poistu poistamalla lähikouluja sieltä missä tukea koulunkäyntiin ja oppimiseen tarvitaan ehkä muitakin alueita enemmän. Päinvastoin seurauksena todennäköisesti olisi entistä suurempi eriarvoisuus uuden oppilasalueen sisällä ja saman koulun oppilaiden välillä. Segregaation purkaminen edellyttää siis syvempää ymmärrystä ilmiöstä kuin myös oppimiseen tilannekohtaisesti ja paikallisesti vaikuttavista tekijöistä.

Alueellinen eriytyminen ei ole minkään asuinalueen olemuksellinen piirre, vaan seuraus yhteiskunnan eri tasoilla harjoitetusta politiikasta. Politiikkaa, jossa lähipalveluita heikennetään asuinalueilta, joissa sosioekonomista huono-osaisuutta on tilastollisesti keskimääräistä enemmän, on mielestäni koulutuspoliittisesti paljon huolestuttavampaa ja haitallisempaa kuin se, että jossakin kouluissa on keskimääräistä suurempi osuus ns. S2-oppilaita. 

Erityisen riskialtista ja haitallista politiikkaa on viedä lähikoulu pois asuinalueelta, joissa perheet ovat jo suunnitelleet tulevan arjen lähikoulun varaan. (Jos perhe on alun alkaen valinnut asuinalueen, jossa koulu sijaitsee kauempana, todennäköisesti jo asumisvalintoja tehdessä on pohdittu sitä, kuinka lasten koulumatkat asuinpaikasta järjestyvät.) Lähikoulujen lakkauttamiset tai väliaikaiset siirrot voivat johtaa siihen, että perheitä muuttaa toiselle alueelle parempien lähipalveluiden perässä ja alueellinen eriarvoisuus voimistuu entisestään. Tätä Turun kaupunginhallitus tuskin päätöksellään ajaa takaa.

Advertisement

Pormestarien Turku jättää ikäihmiset heitteille?

Turun kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa esittää 28.4. kokoontuvalle sosiaali- ja terveyslautakunnalle massiivista palveluiden supistamista vanhusten ja vammaisten tilapäishoitoon. Mäntyrinteen os. 1 ja Runosmäen os. 5B tilapäishoito ajettaisiin alas ajalla 23.5.-4.9. kokonaan ja Portsakodin os. 2 ja 3 osittain. Saman kokouksen esityslistalla on kotihoidon määräytymiskriteereiden tiukentaminen.

Esitetty palveluiden alasajo ja supistaminen olisi toteutuessaan inhimillinen katastrofi, jonka vaikutukset tulisivat olemaan laajat. Perusteluksi esitykselle kerrotaan työvoimapula, johon ei rekrytointikampanjoidenkaan avulla ole saatu helpostusta. Tosiasiassa hoitajien työolojen ja palkkauksen edellyttämät parannukset on jo vuosia tietoisesti jätetty tekemättä.

Tilapäishoito tukee kotona pärjäämistä

Tilapäishoitoa tarvitaan omaishoitajien lakisääteisten vapaapäivien turvaamiseen sekä arjessa vastaan tuleviin tilanteisiin, joissa kotihoidon tai omaishoidon piirissä oleva ihminen tarvitsee äkillistä ympärivuorokautista hoitoa. Kotihoidon kriteerien tiukentaminen tarkoittaisi sitä, että osa tukea ja apua tarvitsevista ihmisistä jätetään sitä vaille. Palveluiden oikea-aikaisuus on kirjattu jopa esityksen perusteluiksi, vaikka tosiasiassa ratkaisun vaikutukset ovat päinvastaiset. 

Mikäli yhteiskunnan pyrkimyksenä on mahdollistaa ihmisten arki omassa kodissa mahdollisimman pitkään kotiin tuotavien palveluiden avulla, tätä tukevien järjestelyiden on välttämätöntä olla kunnossa. Tilapäishoidon paikkojen alasajo yli kolmen kuukauden ajaksi on käytännössä massiivinen säästötoimenpide, joka esitetään ainoana vaihtoehtona reagoida hoitoalan työvoimapulaan.

Keskeinen ympärivuorokautisen hoivan sekä kotihoidon työvoimapulan syy on Turun kaupungin vuosia jatkunut työolosuhteiden huonontaminen. Vuosia jatkunut sosiaali- ja terveyspalveluiden alibudjetointi ja toinen toistaan seuranneiden uudistamis- sopeutusohjelmien päätösten seuraukset ovat pitkään heikentäneet vanhuspalveluiden tilaa ja työvoiman saatavuutta. Työntekijät väsyvät, uupuvat ja sairastuvat sekä hakeutuvat työtehtäviin, joissa palkkaus ja työolosuhteet ovat paremmat. 

Sen sijaan, että hoitajien palkkausta ja työoloja parannettaisiin, Pormestarien Turku näyttää valinneen toimintatavan, jossa henkilöstöpulaa ei edes yritetä korjata rahalla. Nyt esitettyjen toimenpiteiden avulla kaupunki pyrkii itseasiassa saamaan menosäästöjä. Tilapäishoidon piirissä työskentelevät hoitajat osoitetaan pysyväishoidon tehtäviin. Kotihoidon kriteerien tiukentamisella noudatetaan samaa logiikkaa. Palveluita saavaa joukkoa rajataan ja hoidetaan entistä pienemmällä porukalla. Näin hoitajien palkkoihin menee kaupungin tasolla aiempaakin vähemmän rahaa.

Pormestarien Turku alibudjetoi sosiaali- ja terveyspalvelut

Sosiaali- ja terveyspalveluiden vuoden 2022 talousarvio on selkeästi alibudjetoitu. Myös tämä ilmenee lautakunnan listalta, jossa on käsittelyssä myös vuoden 2022 talouden ensimmäisen osavuosikatsaus, jossa kerrotaan hyvinvointitoimialan toimintakulujen ylitysennusteesta. On ilmeistä, että nyt esitetyt palveluiden supistamiset ovat osa niitä toimenpiteitä, joilla pyritään sopeuttamaan toimialan menoja jo alun alkaen räikeästi alimitoitettua budjetin. Tähän ohjaa myös pormestarisopimus, jonka mukaan ”palvelutuotannon laatua tulee parantaa koko kaupungissa kustannusneutraalisti” ja jossa sitoudutaan edistämään ”toimenpiteitä, joilla hillitään toimintakatteen kehitystä”.

Tilapäishoidon alasajo ja kotihoidon kriteerien tiukentaminen johtavat siihen, että apua ja tukea tarvitsevien kotona asuvien ihmisten mahdollisuudet pärjätä kotona heikentyvät entisestään. Esitettyjen toimenpiteiden vaikutukset myös omaishoitajien jaksamiseen ovat merkittävät. Tällainen politiikka johtaa väistämättä ihmisten toimintakyvyn heikentymiseen ja ympärivuorokautisen hoidon tarpeen kasvuun. Mutta kuinka tähän vastataan, kun myös ympärivuorokautisen hoivan palvelut ovat olleet jo vuosia riittämättömät? Onko tätä pohdittu niissä pöydissä, joissa lautakunnalle tuotavista merkittävistä esityksistä on etukäteen neuvoteltu?

Jättääkö Pormestarien Turku hoitoa tarvitsevat vanhukset kotiin oman onnensa varaan?

Pienet ryhmät lapsen paras tuki

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2021 muutoksen varhaiskasvatuslakiin (HE 148/2021). Lakimuutos säätää varhaiskasvatukseen kolmitasoisen tuen rakenteen ja jatkossa tehostetusta ja erityisestä tuesta, sekä lapsen tarvitsemista tukipalveluista varhaiskasvatuksessa tehdään hallintopäätös järjestämisvastuussa oleva kunnassa. 1.8.2022 voimaan astuvalla lakimuutoksella luodaan tuen jatkuvuutta varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen, sekä vahvistetaan lapsen oikeusturvaa varhaiskasvatuksen tukea koskien. 

Lakimuutos tarkentaa varhaiskasvatuksen tavoitteita lisäämällä inklusiivisten periaatteiden toteuttamisen varhaiskasvatuksen tavoitteiksi lain kolmanteen pykälään. Tavoite on hyvä, mutta tuoko lakimuutos varhaiskasvatuksen arkeen keinoja ja resursseja, joilla inkluusiota, kaikkien lasten yhtäläisiä oikeuksia, yhdenvertaisuutta ja sosiaalista osallisuutta edistetään? 

Budjettilakina hyväksytystä 15 miljoonasta eurosta menee merkittävä osa lisääntyviin hallintokuluihin, joita tehostetun ja erityisen tuen hallintopäätösten valmistelu ja teko edellyttävät. Rahamäärä, joka rahoituksesta jää konkreettiseen lapsiryhmissä annettavan tukeen, on vaatimaton. Riittämättömän budjetin vuoksi varhaiskasvatuksen tuen parantaminen uhkaa jäädä lainkirjausten tasolle. Erityisesti resurssivaje vaikuttaa inkluusion edistämiseen.

Tuen tarve on aina riippuvainen ympäristöstä, jossa lapsi toimii. Melu, hälinä sekä jatkuvat muutokset ryhmässä ja henkilöstössä lisäävät lasten tuen tarvetta jo itsessään. Mitä suurempia lapsiryhmät ovat, sitä useampi lapsi ei näissä pärjää ja henkilöstön kuormitus kasvaa. Näissä tilanteissa yleistyy myös tukea tarvitsevien lasten leimaantuminen ja puhe siitä, että jonkin lapsen ”paikka ei ole täällä”. Tilannetta ei paranna alan henkilöstöpula, joka näkyy päiväkodeissa työntekijöiden puuttumisena, vaihtuvuutena ja uupumisena. Yhä useammalla työntekijällä ei ole koulutusta tehtävään, jota hoitaa. 

Inkluusion toteutumisen kannalta keskeistä on, että toiminnan perusrakenteet ovat kunnossa. Kun ryhmien koko on kohtuullinen, henkilöstö pätevää ja ryhmien kokoonpanot riittävän pysyvät, tuen tarpeisiin pystytään usein vastaamaan jo osana varhaiskasvatuksen laadukasta pedagogista toimintaa. Lisäksi tarvitaan riittävästi erityisosaamista, resursseja ja toimivaa monialaista yhteistyötä, joilla vastataan vaativaa tukea tarvitsevien lasten hoitoon, kasvatukseen ja opetukseen. 

Yli 3-vuotiaiden lasten suhdeluku 1 työntekijä/7 lasta on inkluusion kannalta kestämätön. Epäkohta on myös alle viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevien yli 3-vuotiaiden tätäkin väljempi suhdelukumitoitus. Alle 3-vuotiaiden lasten suhdelukumitoitus 1 työntekijä/4 lasta tulisi pitää voimassa aina sen toimintakauden loppuun, jolloin lapsi täyttää kolme vuotta. Näin vähennettäisiin kesken toimintakauden tapahtuvia muutoksia ryhmien kokoonpanoissa, jotka ovat nyt yleisiä etenkin pienten lasten ryhmissä. 

Päiväkodeissa on myös oltava riittävä määrä varhaiskasvatuksen erityisopettajia, jotka vastaavat erityisopetuksesta ja konsultoivat varhaiskasvatuksen muuta henkilöstöä tuen toteuttamisessa. Tämä tulisi varmistaa säätämällä sitova mitoitus varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrästä suhteessa lapsimäärään. 

Mikäli 1.8.2022 voimaan astuvan lakimuutoksen hyviin tavoitteisiin halutaan aidosti päästä, edellyttää se sekä valtiolta että kunnilta huomattavia taloudellisia lisäpanostuksia varhaiskasvatukseen. Ratkaisu ei ole määräaikaiset hankerahoitukset, vaan pysyvä resurssien lisäys ja ryhmäkokojen pienennys, joka tehdään muuttamalla valtioneuvoston asetusta varhaiskasvatuksen suhdeluvuista (753/2018). Pienentämällä ryhmäkokoja edistetään inkluusiota, tuen oikea-aikaisuutta sekä vähennetään tukea tarvitsevien lasten siirtoja päiväkodista tai päiväkotiryhmästä toiseen. Näin luodaan perusta laadukkaalle varhaiskasvatukselle, jossa jokaisella lapsella on oikeus saada riittävää tukea heti kun tuen tarve ilmenee.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Turun Sanomien Alio-palstalla 21.3.2022. https://www.ts.fi/puheenvuorot/5602470

Neuvoloiden resurssipula rikkoo lapsen oikeuksia

Valtuustoaloite neuvolapalveluiden resurssipulan välittömästä korjaamisesta

Turun kaupungin neuvolapalveluiden pula terveydenhoitajista ja neuvolalääkäreistä rikkoo lapsen oikeuksia ja syventää lasten ja perheiden eriarvoisuutta. Terveydenhuoltolain mukaiset velvoitteet lasten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä eivät toteudu. Asiakasmäärät sekä terveydenhoitajilla että neuvolääkäreillä ovat liian suuret ja sijaisia tehtäviin on vaikea saada. Kaupungin neuvolapalvelut ovat toimineet vajailla resursseilla jo pitkään ennen korona-aikaa. Tilanteen korjaaminen vaatii välittömiä toimenpiteitä.

Neuvolapalveluihin kuuluu mm. lapsen terveen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin edistäminen ja seuranta ensimmäisen ikävuoden aikana keskimäärin kuukauden välein ja sen jälkeen vuosittain sekä yksilöllisen tarpeen mukaan. Resurssien puutteen vuoksi neuvolakäyntejä on peruttu, niitä on tehty lyhennettyinä sekä puhelimitse lasta ja vanhempia näkemättä. Jokaisen lapsen ja perheen asioihin ei ehditä riittävästi paneutumaan. Työntekijöiden vaihtuvuus ja resurssipula katkaisee omahoitajasuhteita heikentäen palvelun laatua ja pitkäjänteisyyttä.

Kun neuvolapalvelut eivät toimi, tarvittavan hoidon, tutkimusten tai tuen saaminen on yhä riippuvaisempaa siitä, minkälaiset resurssit ja valmiudet lapsen vanhemmilla on hakea oikeanlaista hoitoa tai tukea ja hakeutua tutkimuksiin. Mikäli neuvolatarkastukset joudutaan tekemään liian pienillä resursseilla tai ne eivät toteudu lainkaan, lasten terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia asioita jää huomaamatta, tai ne huomataan vasta kun lapsen oireet tai perheen vaikeudet ovat kasvaneet suuriksi.

Terveydenhuoltolain mukaan kunnan perusterveydenhuollon on neuvolapalveluja järjestäessään toimittava yhteistyössä varhaiskasvatuksesta, lastensuojelusta ja muusta sosiaalihuollosta, erikoissairaanhoidosta vastaavien sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa. Neuvolapalveluiden liian pienet resurssit eivät mahdollista lasten ja perheiden tarpeiden mukaista monialaisen yhteistyön tekemistä. Puutteellisen yhteistyön vuoksi lasten tuen tarpeita ei tunnisteta riittävän aikaisessa vaiheessa ja lasten ja perheiden tukitoimet viivästyvät. Puutteellinen yhteistyö lasta hoitavien tahojen välillä heikentää myös tukitoimien vaikuttavuutta ja vaikuttavuuden arviointia.

Edellä esitettyyn perustuen esitän, että Turun kaupunki valmistelee välittömästi toimenpiteet, joilla neuvolapalveluiden kriisi korjataan ja lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä vastuussa olevat terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut saadaan kuntoon. Kriisin korjaamisen edellyttää, että neuvolaan palkataan lisää työntekijöitä, joille varmistetaan kunnolliset työskentelyolosuhteet työn tekemiseksi. Työntekijöiden pysyvyyttä on tuettava palkkausta parantamalla.

Turussa 14.2.2022

Elina Sandelin

Kaupunginvaltuutettu (vas)

Ispoisten uimarannalle ei tarvita kaupallista vesipuistoa

Turun kaupunkiympäristölautakunta päätti 1.2.2022 kokouksessaan hylätä Ispoisten uimarannan (tunnetaan myös Uittamon uimarantana) vesialueen vuokraamisen Suomen Vesipuistot Oy:lle. Lautakunnan päätös syntyi äänin 7-6. Hankkeen hylkäämistä, joka olisi tarkoittanut merkittävän kokoisen vesialueen vuokraamista Ispoisten uimarannalta kyseiselle yritykselle 350 euron vuosivuokralla, kannattivat sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreiden toinen edustaja. Hankkeen puolesta lautakunnassa äänestivät kokoomus, perussuomalaiset sekä toinen vihreistä.

Maanantaina 7.2. kaupunginhallitus käsittelee asiaansa kokouksessaan, koska kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen on päättänyt käyttää asiassa otto-oikeutta ja se tuodaan näin kaupunginhallituksen päätettäväksi. Lautakunnan päätöksenteossa jakautuneet vihreät, näyttää nyt saadun hankkeen tueksi. Kiistelyn hankkeen tukemista vihreät yrittävät oikeuttaa aiemminkin tutuksi tulleella kompensaatiopuheella, viittaamalla tällä kertaa tulevaisuudessa tehtäviin suunnitelmiin mahdollisista uusista uimarannoista. 

Lautakunnan helmikuista päätöstä edelsi asian käsittely lautakunnassa jo viime kaudella. Aluksi hanke yritettiin viedä läpi pelkillä viranhaltijoiden päätöksillä. Asia tuotiin lautakunnan käsittelyyn salavihkaa viime tingassa sähköiselle esityslistalle lisättynä viranhaltijan päätöspöytäkirjana, kun pääsääntöisesti listan asiat julkaistaan viisi päivää ennen kokousta. Esitin tuolloin vasemmistoliiton Alpo Lähteenmäen kannattamana otto-oikeuden käyttämistä asiassa. Tavoitteemme oli, että lautakunta hylkäisi hankkeen, joka on lähtökohdiltaan yleisen edun vastainen.

Nähdäkseni asian käsittelyssä ilmeni yksiselitteisesti, että vesitemppuradan sijoittaminen suositulle Ispoisten uimarannalle oli valmisteltu täysin hanketta edustavan yrityksen taloudellisten intressien näkökulmasta, ottamatta lainkaan tosissaan niitä useiden kuntalaisten perustellusti esille tuomia ongelmakohtia, joita hankkeeseen liittyi. Asiassa aktivoituivat myös useat kuntalaiset.

Keväällä 2021, kun lautakunta käsitteli asiaa ensimmäisen kerran, kuntavaalit olivat ovella. Tuolloin hanke saatiin torpattua kesän 2021 osalta palautusesityksen voimin, vaikka jo tuolloin olisi ollut tarve hylätä Ispoisten uimarannalle suunniteltava hanke kokonaan. Asia palautettiin valmisteluun äänin 7-6. Lautakunnan enemmistö arvioi kyseisen paikan hankkeelle sopimattomaksi. 

Yksi keskeinen syy, jonka vuoksi en kannata vesitemppuradan pystyttämistä ko. rannalle liittyy maksuttomien, kaikille avoimien virkistysalueiden ja palveluiden turvaamiseen. Kaupunkiympäristössä on oltava riittävästi paikkoja, joissa ihmiset voivat viettää vapaa-aikaa ja virkistäytyä ilman, että oleminen kytkeytyy kaupalliseen toimintaan. Epäkaupallisen julkisen tilan arvo liittyy olennaisesti sekä ihmisten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon turvaamiseen. Uimarantareissut lähirannalle ovat monen lapsiperheen kesäloman kohokohta. Vesipuistotkin voivat olla hauskoja, mutta niissä käyminen maksaa. Näin ne eivät tosiasiassa ole kaikille mahdollisia. Kaupalliset huvitukset eivät myöskään aina tuo todellista lisäarvoa virkistyspaikoille. Kun kaupallisten palveluiden sijoittamista kunnan päätöksenteossa suunnitellaan, on tärkeää, ettei suunnittelua tehdä pelkästään kaupallisten toimijoiden ehdoilla.  

Ispoisten uimaranta ei sovi tarvitse vesitemppuradan paikaksi maisemallisten ja ympäristöön liittyvien syiden vuoksi. Pitkäsalmen maisema on arvokas ja rannalla oleva laituri toimii monelle turkulaiselle tärkeänä rauhoittumispaikkana, jollaisena sen sopii toimia jatkossakin. Jo tällä hetkellä Ispoisten uimaranta on hyvin suosittu, eikä tilaa ole yhtään ylämääräistä. Hellepäivinä ja muulloinkin autopaikat ovat usein täynnä. Ranta ei tarvitse kaupallista vetonaulaa houkuttelemaan ihmisiä sinne, koska se houkuttelee ihmisiä jo sellaisenaan. Myöskään mitään selvitystä vesitemppuradan ympäristövaikutuksista mm. mahdollisten mikromuovien tai muun kuormituksen osalta ei lautakunnalle ainakaan viime kaudella esitetty.

Asiasta päättävä kaupunginhallitus ratkaisee, painaako Turun kaupungin päätöksenteossa yksittäisen ulkopuolisen yrittäjän toiveiden toteuttaminen ja taloudellisten intressien edistäminen enemmän, kuin lukuisten kuntalaisten ilmaisemat mielipiteet ja näkemykset oman asuinalueensa ja kunnan kehittämisestä.   

Hanketta ei myöskään voi perustella yleisellä yrittäjäystävällisyydellä. Tällä hetkellä Ispoisten rannalta vesitemppurataa varten oltaisiin vuokraamassa  aluetta 350 euron vuosihintaan. 350 euroa on minimihinta, jota Turun kaupunki perii tonttivuokrissa. Alhaisempaa vuokrahintaa ei siis peritä. Miten yhdenvertaisesti kaupunki kohtelee (vesipuisto)yrittäjiä suhteessa toisiinsa? Tarjotaanko vastaavia puoli-ilmaisia vuokrasopimuksia muillekin yrittäjille, jotka haluavat pystyttää temppuratoja tai muita suosittuihin virkistyspaikkoihin paikkoihin, joiden jo olemassa oleva kävijämäärä takaa yrittäjälle varman voiton? Tuskinpa sentään.

Kuva Ispoisten uimarannalta talvella 2021. Hakemuksessa esitetyn havainnekuvan mukaan kulku vesitemppuradalle kulkisi kuvassa olevalta laiturilta.

Oppimiserot rakentuvat jo varhaislapsuudessa

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu koulujen ja oppilaiden välisistä oppimiseroista ja jopa pöyristelty kasvukeskusten tiettyjen asuinalueiden ”kouluja, joissa ei enää puhuta suomea”. Suuriksi kasvaneet erot oppimisessa on asia, joka on syytä ottaa vakavasti. Keskustelussa kiinnitetään kuitenkin yllättävän vähän huomiota siihen, miten kielen kehitykseen on panostettu (tai jätetty panostamatta) jo ennen koulun alkamista. 

Kielenoppiminen on prosessi, joka voi jatkua koko eliniän, mutta nopeinta oppiminen on varhaislapsuudessa. Lapsi oppii kieltä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kommunikoimalla, leikkimällä, laulamalla, loruilemalla ja altistumalla vaihtelevalle ja monipuoliselle kielenkäytölle. Pieni lapsi oppii ensin kieltä omassa lähiympäristössään ihmisiltä, jotka häntä hoivaavat. Lapsen kasvaessa vertaisoppimisen rooli kasvaa ja myöhemmin mukaan tulee muodollinen kielenopetus. 

Yksi vaikuttavimmista keinoista oppimiserojen kaventamissa on varhaiskasvatuksen tasa-arvoon ja lasten oikea-aikaiseen tukeen panostaminen. Erilaisia selvityksiä ja lakimuutoksia varhaiskasvatuksen kehittämiseksi on viime vuosina tehty useita, mutta riittävät taloudelliset panostukset varhaiskasvatukseen ovat edelleen tekemättä. Myös kunnissa varhaiskasvatuspalveluiden kehittämistä on lasten tarpeiden sijaan määritellyt uusliberalistinen tehokkuusajattelu ja pyrkimykset varhaiskasvatuksen kustannusten jatkuvaan alentamiseen.  

Pelkkä päivähoitopaikka ei riitä

Mikäli tavoitteena on suomen kielen oppiminen, on varmistettava, että lapsilla on pienestä pitäen tosiasiallisesti mahdollisuus päästä ympäristöön, jossa kyseistä kieltä voi oppia. Pelkkä päivähoitopaikka ei kuitenkaan vielä riitä. Varhaiskasvatuksen ympäristön ja siellä tapahtuvan toiminnan on oltava riittävän hyvin suunniteltua ja toteutettua. Mikäli työntekijät vaihtuvat jatkuvasti, ryhmäkoot ovat liian suuria ja arki lapsen näkökulmasta ennakoimatonta, on epärealistista olettaa, että oppimisessa edettäisiin kovin suurin harppauksin. Edellytykset oppimiselle ovat huonot, jos ympäristö ei ole lapselle fyysisesti ja psyykkisesti turvallinen.

Turvallisuuden tunne rakentuu riittävälle pysyvyydelle, luottamukselle, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemiselle sekä lapsen kohtaamiselle ja osallisuudelle. Jotta varhaiskasvatusryhmistä saadaan rakennettua sellaisia, että nämä edellytykset täyttyvät, tarvitaan ammattitaitoinen ja pysyvä henkilöstö, turvalliset ja toimivat tilat sekä riittävän pienet ryhmäkoot, joissa jokaisen lapsen yksilöllisiin tuen tarpeisiin voidaan vastata. 

Jos valtaosa suomenkielisen päiväkodin lapsiryhmän lapsista ei puhu suomen kieltä, ryhmään on välttämätöntä saada henkilökuntaa, jolla on vahva pedagoginen osaaminen ja erinomainen suomen kielen taito. Mikäli kasvatustehtävissä toimiva henkilöstö on ensisijainen – ehkä jopa ainoa – kyseisen kielen malli lapsille, kasvatushenkilöstön rooli suomen kielen mallina korostuu huomattavasti. Lisäksi henkilöstöltä vaaditaan tavanomaistakin vahvempia ja monipuolisempia pedagogisia valmiuksia kielen opettamiseen. Ehdot täyttävän henkilöstön saaminen näihin ryhmiin on varmistettava, vaikka palkankorotuksin.

Mitä kieliä yhteiskunnassa arvostetaan?

Monikieliset perheet ovat heterogeeninen joukko, josta yleistysten tekemistä on hyvä välttää. Yhden yleistyksen kuitenkin uskaltanen tehdä. Työskennellessäni monikulttuurisissa päiväkodeissa, asia, jota monikielisten lasten vanhemmat ylivoimaisesti eniten varhaiskasvatukselta odottivat, oli lapsen suomen kielen taidon oppiminen. Toisinaan suomen kielen taitoa arvostetaan niin korkealle, että sitä käytetään myös kotona, vaikka lapsen kielitaidon kehittymistä tukisi usein paremmin se, että vanhempi puhuisi lapselleen omaa äidinkieltään. 

Julkisessa keskustelussa monikielisten perheiden lasten kielitaidosta puhuttaessa oman äidinkielen osaamisen arvo tuodaan edelleen yllättävän harvoin esille. Muiden kielten käyttö saatetaan virheellisesti esittää jopa suomen kielen taidon kehittymistä estävänä tekijänä, vaikka tosiasiassa vahva oman äidinkielen osaaminen edistää sekä muiden kielten oppimista että yleisesti lapsen kognitiivisia kykyjä. 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2018) edellyttää varhaiskasvatukselta lasten oman äidinkielen oppimisen tukemista. Perusteiden mukaan lapsille tulee mahdollisuuksien mukaan järjestää tilaisuuksia käyttää ja omaksua omaa äidinkieltään. Konkreettiset tavat, joilla sekä varhaiskasvatuksessa että laajemmin muuten yhteiskunnassa tuettaisiin monikielisten lasten oman äidinkielen oppimista, vaatii vielä paljon lisää kehittämistä. 

Kasvatusympäristöstä ja yhteiskunnasta välittyvät viestit kertovat jo pienelle lapselle, minkä kielen oppimista yhteiskunnassa arvostetaan ja minkä kielen osaamista pidetään tärkeänä. Oman äidinkielen arvon ja merkityksen tunnustamatta jättämisen seurauksena lapsi saattaa jopa alkaa hävetä äidinkieltään ja omaa kielellistä ja kulttuurista identiteettiään. Jo pieni lapsi saattaa vältellä oman äidinkielen käyttämistä, joka taasen estää kyseisen kielen taidon kehittymisen. Mikäli lapselle muodostuu jo pienenä negatiivinen kuva omasta kielellisestä ja kulttuurillisesta identiteetistä, on sillä kielteisiä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin, itsetuntoon, sosiaalisiin suhteisiin ja oppimisen edellytyksiin. 

Lasten tarpeet vs. tuotannollinen tehokkuus

Asuinalueilla, joihin on keskittynyt sosioekonomista huono-osaisuutta, on tärkeää panostaa vielä tavallista enemmän siihen, että lapsilla on mahdollisuus osallistua laadukkaaseen, sensitiiviseen ja hyvin resursoituun varhaiskasvatukseen jo lapsen ollessa pieni. Myös monikielisten lasten varhainen aloitus päiväkodissa mahdollistaisi sen, että lapset oppisivat äidinkielentasoisen tai sitä lähellä olevan suomen kielen taidon jo pienenä. Vaikka päiväkodissa olisi vähemmistö äidinkieleltään suomea puhuvia lapsia, ei ole mahdotonta, että tällaisessa päiväkodissa olisi enemmistö lapsia, jotka ennen esiopetuksen aloittamista osaisivat suomea äidinkielentasoisesti tai lähes äidinkielentasoisesti.    

Lain mukaan jokaisella lapsella on subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen. Käytännössä lapsen pääsyä varhaiskasvatuksen piiriin saattaa kuitenkin estää tai hidastaa monet tekijät. Turun kaupungin tavoite päiväkotien täyttöasteeksi on 100 prosenttia. Tavoitteena siis on, että kaikki päiväkotipaikat ovat käytössä. Tavoitteen toteutuminen tarkoittaisi sitä, että täynnä olevista päiväkodeista on käytännössä mahdoton tarjota lapsille päivähoitopaikkaa joustavasti kesken vuotta, ilman pitkää odotusta. Paikka kyllä osoitetaan lakisääteisten määräaikojen puitteissa, mutta sitä saatetaan tarjota oman asuinalueen ulkopuolelta tai vaikkapa eri yksiköstä kuin saman perheen jo päiväkodissa olevalle lapselle. Tällaisissa tapauksissa, mikäli päiväkodin aloittaminen ei ole perheen tilanteen kannalta välttämätöntä, saattaa aloitus venyä myöhempään ajankohtaan – ehkä ensi syksyyn, kun uudet lapsiryhmät aloittavat, vaikka lapsen kehityksen ja oppimisen kannalta aikaisempi ajankohta olisi ollut tarpeen. 

100 prosentin täyttöasteen tavoittelun sijaan, varhaiskasvatuspalveluissa tulisi olla jatkuvasti tietty määrä väljyyttä. Tämä turvaisi sen, että sekä lasten tavallista suurempiin tuen tarpeisiin kyetään vastaamaan ja uusille lapsille voitaisiin tarjota päivähoitopaikkaa joustavasti myös kesken kauden. Tämä edellyttää uusliberalistisen eetoksen hylkäämistä, jossa varhaiskasvatuspalveluiden järjestämistä ohjaavassa poliittisessa päätöksenteossa tuotannollinen tehokkuus ohittaa lapsen edun ensisijaisuuden.  

Pysyvä henkilöstö turvataan korottamalla palkkoja

Turussa, kuten useissa muissakin kunnissa, varhaiskasvatus kärsii merkittävistä rekrytointivaikeuksista: 25 prosenttia varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä toimivista työntekijöistä ei ole muodollisesti päteviä. Pitkään jatkunut henkilöstöpula ei kosketa varhaiskasvatuksessa vain opettajia, vaan niin ikään pätevien varhaiskasvatuksen lastenhoitajien rekrytointi on hankalaa. Erityisen haasteellisia ovat myös lyhytaikaiset sijaisjärjestelyt. Alan työskentelyolosuhteet ovat vuosivuodelta tulleet vaativimmiksi. Työstä saatava palkka ei vastaa työkuormitusta. Henkilöstö uupuu, hyvät opettajat ja hoitajat kaikkoavat muihin tehtäviin. 

Koko varhaiskasvatus alana tarvitsee kunnolliset palkankorotukset. Tämän lisäksi palkkausjärjestelmää tulee kehittää siten, että työtehtävien vaativuus ja henkilöstön osaaminen huomioidaan tehtäväkohtaisissa peruspalkoissa nykyistä paremmin. Haasteellisimmissa työympäristöissä tarvitaan osaavimmat ja pätevimmät opettajat ja hoitajat. Alle 3-vuotiaiden ja 3–5-vuotiaden opetusta ei pidä palkkauksessa arvottaa esiopetusta alemmalle tasolle. Pienten lasten kasvatus ja opetus ei ole isompien lasten opetusta helpompaa tai vähäpätöisempää. Lapsen kasvu ja oppiminen on kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana poikkeuksellisen intensiivistä ja esimerkiksi peruskielitaito opitaan jo ennen esi- ja perusopetuksen alkamista. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lapsen tuen tarpeet havaitaan, sitä sujuvampaa ja vaikuttavampaa lapsen tukeminen oppimisen polulla on.

Puutteet peruspalveluissa syventää eriarvoisuutta

Lasten oppimiseen varhaiskasvatuksessa vaikuttaa myös päiväkodin ulkopuoliset olosuhteet. Lasta ympäröivien aikuisten hyvinvointi (tai pahoinvointi) heijastuu yleensä myös lapsiin. Varhaiskasvatuksen lisäksi panostuksia tarvitaan myös muihin lapsiperheiden käyttämiin palveluihin. Turussa lapsiperheiden sosiaalityössä ei ole nimellisestikään resursseja ennaltaehkäisevään työhön. Neuvoloiden resurssit ovat tiukalla ja yksittäisten lasten ja perheiden tilanteisiin paneutumiseen on vain vähän aikaa. Myös jonot puheterapeutin tai toimintaterapeutin arvioon ovat pitkät, puhumattakaan siitä kuinka kauan kestää, että kuntoutusta tarvitseva lapsi pääsisi esimerkiksi terapiapalveluiden piiriin. 

Puutteet yhteiskunnan peruspalveluissa ja lasten kehityksen ja oppimisen riittämätön tuki nakertaa lasten yhdenvertaisuutta. Kun tukea ei saa ajoissa ja riittävästi, alun perin pienistäkin haasteista saattaa kasvaa suuri vyyhti, jonka selvittäminen ja korjaaminen on huomattavasti varhaisen tuen antamista vaikeampaa. 

Kasvukeskusten monikulttuurisissa ja -kielisissä lähiöissä kasvaa lapsia, joiden suomen kielen taito on noussut yleiseksi pöyristelyn aiheeksi. Lasten ja nuorten suomen kielen taitotason ihmettelyn sijaan on ehkä pikemminkin syytä ihmetellä sitä, miten peruspalveluiden rapauttaminen ja eriarvoistuminen yhteiskunnassamme on ollut mahdollista. ”Koulut, joissa ei puhuta suomea” ovat myös kouluja, joissa osataan enemmän kieliä kuin missään muualla Suomessa. Kasvukeskusten monikielisten lähiöiden lapset voivat olla tulevaisuudessa Suomen kielitaitoisinta väestöä – mikäli tähän annetaan mahdollisuudet.

Valtuustoaloite rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Lähivuodet ja vuosikymmenet ovat ratkaisevia ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen näkökulmasta. Tutkittujen tapausten perusteella peruskorjaaminen on purkavaa uudisrakentamista tehokkaampi keino välttää päästöjen syntymistä lähivuosikymmeninä. (Purkaa vai korjata? Hiilijalanjälkivaikutukset, elinkaarikustannukset ja ohjauskeinot. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:9)

Kaavoitusmonopolia käyttävillä kunnilla on suuri valta vaikuttaa siihen kuinka herkästi olemassa olevia rakennuksia puretaan ja kuinka pitkiksi rakennusten elinkaaret määrittyvät. Kaupungin omien investointiratkaisujen kestävyyden ja ilmasto- ja ympäristövaikutusten arvioinnin lisäksi kunta voi merkittävästi vaikuttaa siihen ohjataanko kiinteistön omistajia purkamaan tai korjaamaan vanhoja rakennuksia tai esimerkiksi näiden yhdistelmään, projekteihin, joissa uu- disrakentaminen yhdistetään peruskorjaamiseen.

Rakentamisen kautta ilmastopäästöjä syntyy kaikissa rakennuksen elinkaaren vaiheessa, jotka voidaan eritellä tuotevaiheeksi, rakentamisvaiheeksi, käyttövaiheeksi ja elinkaaren lopuksi. Tarkasteltaessa rakennusten koko elinkaaren aikana syntyviä päästöjä rakentamista edeltävän ja rakennusaikaisten päästöjen suhteellinen osuus kasvaa rakennusten energiatehokkuuden parantuessa.

Niin sanottu hiilipiikki syntyy tuotevaiheen alussa rakennusmateriaalien valmistamisesta. Korjattaessa tuote- ja rakentamisvaiheen päästöt muodostuvat kuitenkin uudisrakennusvaihtoehtoa huomattavasti vähäisemmiksi, silloin kun vähintäänkin olemassa olevan rakennuksen runko perustuksineen saadaan hyödynnettyä, eikä päästöjä niiden valmistamisesta näin ollen synny.

Hiilipäästöjen lisäksi rakentaminen kuluttaa monia luonnonvaroja. Rakennusten elinkaaren pitkäikäisyys on kokonaisvaltaisesti ympäristön kannalta kestävää politiikkaa.

Edellä esitettyyn perustuen esitän, että Turun kaupunki arvioi jatkossa kai- kessa kaikissa kaavamuutosehdotuksissa ja rakentamisen ohjaamisessa ilmasto- ja ympäristövaikutukset. Rakennusten mahdollista purkamista koskevissa päätöksissä ratkaisuja arvioidaan ja ohjataan ratkaisuihin, joilla pienennetään rakentamisen hiilijalanjälkeä ja kestävää luonnonvarojen käyttöä.

Turun kaupunginvaltuustossa 21.9.2021

Elina Sandelin, kaupunginvaltuutettu (vas)

Valtuustoaloite Wäinö Aaltosen museon esteettömyyden parantamiseksi

Wäinö Aaltosen museon päänäyttelytilat on porrastettu kolmeen eri tasoon. Ensimmäiselle tasanteelle pääsee porrashissin avulla. Ensimmäisen ja toisen tason välillä kulkee tavarahissi. Kolmannelle tasolle johtavat ainoastaan portaat.

Päänäyttelytilasta erillisen Valokuvakeskus Perin näyttelytilaan pääsee ainoastaan portaita pitkin. Tähän tilaan pyörätuolia tai rollaattoria käyttävä ihminen ei pääse lainkaan.

Julkisten kulttuuripalveluiden tulee olla yhdenvertaisesti kaikkien kuntalaisten ulottuvilla. Yhdenvertaisuuden edistäminen ja toimenpiteisiin ryhtyminen on viranomaisten lakisääteinen velvollisuus.

Edellä esitettyyn perustuen esitän, että Turun kaupunki ryhtyy toimiin museon esteettömyydessä todettujen puutteiden korjaamiseksi.

Turun kaupunginvaltuustossa 23.8.2021

Elina Sandelin

Kaupunginvaltuutettu (vas)

Wäinö Aaltosen museo

Luottamustoimipaikkojen jakoa Pormestarien Turussa

Turun Vasemmistoliiton edustajisto kokoontui lauantaina 14.8. päättämään osallistuuko vasemmistoliitto Minna Arven johdolla ”Pormestarien Turku – Toiminnan vuosikymmen” pormestarisopimukseen. Sopimus on merkittävä kaupungin politiikkaa sitova paperi, johon liittyy isoja periaatteellisia, taloudellisia ja poliittisia riskejä ja vasemmistoliiton politiikan vastaisia kirjauksia, kuten rakennuttamisen piilottaminen yhtiöön.

Edustajistosta sopimusta vastaan käytettiin useita puheenvuoroja ja asiasta äänestettiin. Äänestyksen tuloksena sopimukseen päätettiin lähteä äänin 54 puolesta, 25 vastaan ja 1 tyhjä.

Itse pyrin loppuun saakka puolustamaan kantaani ja perustelemaan sitä miksi vasemmistoliiton ei sopimukseen tulisi lähteä. Tämän vuoksi minut sivuutettiin luottamustoimipaikkajaosta jo sen valmisteluvaiheessa. Luottamuspaikkajakoa varten olin esittänyt ensisijaisiksi toiveikseni joko kaupunginhallituksen, kaupunkiympäristölautakunnan tai sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenyyden. Edustajiston kokoukselle valmistellussa pohjaesityksessä minulle ei osoitettu mitään paikkaa. Sama syrjintä koski myös muita valtuustoryhmän jäseniä, jotka eivät olleet kesän aikana, ennen edustajiston käsittelyä sopimuspaperia allekirjoittaneet ja osoittaneet riittävää kuuliaisuutta ”Pormestarien Turulle”. Toimintatapa, jossa valtuutetuilta edellytettiin sitoutumista pormestarisopimukseen jo ennen (!) kuin asiasta oli järjestön päätös tullakseen huomioiduksi luottamustoimipaikkajaossa, on ennenkuulumaton ja demokratian vastainen.

Ottaen huomioon vaiheet ja tavat, joilla edustajiston kantaan oli etukäteen vaikutettu, pidän äänestystulosta kohtalaisen tiukkana. Edustajiston kannan pohjustamiseen kuului olennaisesti muun muassa sopimusta kritisoineiden henkilöiden julkinen arvostelu ja henkilöön menevä leimaaminen. Tässä kunnostautui erityisesti kesällä vielä kaupunginjohtajan virassa toiminut, tuleva pormestari Minna Arve (kok).

Sain kuntavaaleissa 781 ääntä. Vasemmistoliitolla on ollut periaatteina että luottamustoimipaikkoja jaettaessa huomioidaan ehdolla olleiden kuntavaaleissa saatu äänimäärä, kokemus ja osaaminen. Pormestarien Turussa nämä periaatteet, kriteerit ja menettelytavat näyttävät muotoutuvan Arven kabineteista johdetuiksi.

Kaukonäköisyyttä kaavoitukseen

Arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori Panu Savolainen kirjoittaa Turun Sanomissa 1.8.2021 Woldemar Baeckamnin suunnitteleman Turun puhallintehtaan vanhimman osan suojelun puolesta ja vaatii kaukonäköisyyttä Itäharjun kaavoittamiseen. Itäharjun Voimakadun asemakaavoitusprosessissa puhallintehtaan koko rakennusta uhkaa sen purkaminen. Purkamista on perusteltu muun muassa sillä, että purkamalla tilalle saadaan ”toimivampi kaupunkirakenne”, joka käytännössä tarkoittaa enemmän rakennusoikeutta uudisrakentamiselle.

Savolainen tuo kirjoituksessaan esille vahvat perustelut Puhallintehtaan rakennuksen arvokkaimman osan säästämiselle: suojeluarvot, historiallinen kerroksellisuus, historiallisesti arvokkaiden rakennusten merkitys vetovoimatekijänä ja uudistuvien alueiden identiteetin ja houkuttelevuuden luojina. Savolaisen mukaan on selvää, että historiallisten kohteiden säästäminen on kiinteistökehittäjienkin etu, esimerkkeinä mm. Åbo Akademin Arken ja useat kohteet Aurajoen rannalta. Myös ilmastopolitiikka puoltaa vanhan rakennuskannan säästämistä.

Savolaisen peräänkuuluttama kaukonäköisyys tulisi Turun kaavoituksessa ottaa vakavasti niin Itäharjun vanhan teollisuusalueen kuin muidenkin kohteiden kohdalla. Lyhytnäköisessä tarkastelutavassa rakennusperintö ja kulttuurihistorialliset arvot jäävät kiinteistönomistajien ja sijoittajien lyhyen tähtäimen voiton tavoittelun jalkoihin. Mikäli vanhojen arvorakennusten purkamisen sallivat kaavat hyväksytään ja oikeutetaan ”ei ollut muita mahdollisuuksia” -puheella, jää näkemättä mitä mahdollisuuksia arvorakennusten suojeleminen olisi tullessaan tuonut. Hyvä kaupunkisuunnittelu ei voi perustua pelkkään asuinrakentamisen määrän maksimointiin.

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli Voimakadun asemakaavan luonnosta 22.6.2021. Tuolloin kritisoimme Vasemmistoliiton Alpo Lähteenmäen kaavaluonnosta siitä, että sen ratkaisut perustuvat yksipuolisesti yksityisten aloitteentekijöiden taloudellisiin intresseihin. Kaavaluonnoksen ratkaisu puhallintehtaan koko rakennuksen purusta on valmisteltu lyhyen tähtäimen yksityisen taloudellisen edun näkökulmasta. Nähdäkseni 1950-luvun modernistista teollisuusarkkitehtuuria edustavan puhallintehtaan alkuperäisen osan suojelulle on vahvat perusteet. Rakennuksen vaikuttavin osa alkuperäinen tehdashalli, jolla on varmasti löydettävissä uusia käyttötarkoituksia joko julkiseen tai yksityiseen toimintaan. Kuten Savolainen kirjoittaa, se voisi olla uuden asuinalueen historiallinen sydän.

Voimakadun kaavaluonnoksen ongelmat ovat toki suojelukysymystä laajempia. Suhteessa rakentamisen tehokkuuteen Voimakadun kaavaluonnoksen sisälle jäävät piha-alueet ja nk. puistikko ovat hyvin pieniä. Kaava-alue sijoittuu vanhalle teollisuusalueelle, jonka maankäyttöön kohdistuu tulevaisuudessa isoja muutoksia. Itäharjun kehittäminen tulisi perustua riittävän tarkkaan osayleiskaavaan, jolloin alueen asemakaavoitus etenisi – lyhytnäköisen yksityisiä etuja palvelevan eetoksen sijaan – selkeästi harkitun kokonaisnäkemyksen ja yleisen edun mukaan.

Puhallintehtaan alkuperäinen tehdashalli on vuodelta 1956.

Toinen kuva tehdashallista. Ikkunat Peronkadun suuntaan.

Pormestarien Turku – mitä ja keiden ehdoilla?

Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmä ja Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunta kokoontuvat maanantaina 5.7. yhteiskokoukseen, jossa päätetään, osallistuuko vasemmistoliitto kokoomuksen Minnan Arven johdolla valmisteltuun pormestarisopimukseen.

Tulevana maanantaina tehtävä päätös on yksi valtuustokauden (joka ei tosin vielä ole edes alkanut) merkittävimmistä, joten on perusteltua avata sitä mitä nyt ehdotetussa pormestariohjelmassa lukee, ja tarkastella sitä vasemmistoliiton tavoitteiden näkökulmasta.

Ohjelmapaperin keskeisin ja politiikkaa eniten määrittelevin osuus on ohjelman alussa, joka koskee taloutta. Sopimukseen kirjattuja taloutta määritteleviä raameja ja periaatteita on useita. Nämä määrittelevät kaupungin henkilöstöpolitiikan ja palveluiden kehittämisen reunaehdot. Kuntalaisten palveluiden ja Turun jo pitkään retuperällä olleen henkilöstöpolitiikan kannalta sopimus ei lupaa hyvää. Keskeisiä tavoitteita ovat käyttömenojen kasvun hillitseminen ja kaupungin investointikyvyn turvaaminen. Arven pormestarisopimus asettaa selkeästi ns. vetovoimainvestoinnit ja kaupungin investointikyvyn turvaamisen julkisten palveluiden parantamisen edelle.

Toimintakatteen kasvulle asetetaan vuotuiset enimmäisrajat. Tulopohjaa kaupungille halutaan saada rakentamista kiihdyttämällä ja ”aktiivisella työllistämis- ja kasvupolitiikalla”. Velan määrälle asetetaan velkakatto ja kertyneiden ylijäämien laskiessa alle 80 miljoonan euron, tehdään erillisiä sopeutuksia. Palvelutuotannon laatua tulee sopimuksen mukaan parantaa ”kustannusneutraalisti”. Toimintakatteen kasvua ”hillitään ensisijaisesti tuottavuutta parantamalla rakenteellisten uudistusten kautta, palvelutasoa heikentämättä”.

Nähdäkseni kirjaukset ovat poliittisesti kestämättömiä. Turun kaupungissa on menneiden valtuustokausien aikana jatkuvasti tavoiteltu menosäästöjä ja sopeutettu toimintaa erilaisten ”rakenteellisten uudistusten” avulla. Käytännössä tämä on tarkoittanut tuottavuuden hakemista kaupungin työntekijöiden selkänahasta. Ei ole ihme, että useiden palveluiden parissa kärsitään jatkuvista rekrytointivaikeuksista ja henkilöstön vaihdoksista, jotka vaikuttavat palveluiden laatuun. Sosiaali- ja terveyspalveluiden, ja esimerkiksi varhaiskasvatuksen palveluiden parantaminen ja epäkohtien korjaaminen edellyttää merkittäviä taloudellisia lisäpanostuksia, joita ei saada kustannusneutraaleilla toimenpiteillä tai ”rakenteellisia uudistuksilla”. Päinvastoin tarvittaisiin politiikkaa, joilla korjataan aiemmilla ”rakenteellisilla uudistuksilla” jo aiheutettuja epäkohtia, kuten esimerkiksi vanhustenpalveluiden puutteita ja riittämättömyyttä.

Investointipolitiikka

Vasemmistoliiton neuvottelutavoitteiden kannalta ensilukemalta ohjelmassa voidaan pitää myönteisenä kirjausta koulujen ja päiväkotien korjausten ja rakentamisen nopeuttamisesta. Kirjaus on kuitenkin ylimalkainen, eikä siihen sitoutuminen oletetusti muuta valtuustopuolueiden erilaisia näkemyksiä siitä minkälainen koulu- ja päiväkotiverkon tulisi olla. Ohjelmassa ei luvata Lausteen koulurakennuksen ja sen yhteydessä toimineiden palveluiden uudisrakennuksia, eikä se vie eteenpäin Pansio-Pernon yläkoulua, joita vasemmistoliitto on ajanut. Ohjelmassa ei myöskään vasemmistoliiton tavoitteiden mukaisesti sitouduta vanhusten asumispalveluiden lisäämiseen, vaan siinä on ainoastaan kirjaus sen mahdollisuuden tutkimiseen. Todellisena huolena on, että julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden parantamista edellytettävät investoinnit, kuten muun muassa Varissuon terveysaseman tilojen korjaaminen, jätetään pitkälti soteuudistuksen jälkeiseen aikaan.

Sopimuksesta löytyy kuitenkin konkreettisia, mittaluokaltaan huomattavasti suurempia ja monin tavoin kyseenalaisempia investointihankkeita. Ohjelmassa sitoudutaan Kupittaan kannen toteuttamiseen (infrahankkeen tarveselitysvaiheessa hankkeen kustannusarvio oli 98 miljoonaa), valtuuston päätökseen ratapihan elämyskeskuksesta (30 miljoonan sitoumus hankkeeseen) sekä uuden konserttitalon rakentamiseen nopeassa aikataulussa tavoitevuotena 2025.

Ohjelmaan konkreettisesti ja varmasti kuuluvat investoinnit ovat kokoomukselle tärkeitä mittaluokaltaan useita kymmeniä ja yhteensä satoja miljoonia. Kaikkiin edellä mainittuihin hankkeisiin liittyy isoja riskejä, ja ne lisäävät kaupungin velkaa huomattavasti. Vasemmistoliitto ei vastusta investoimista, mutta kaupungin on investoitava kuntalaisten kannalta aidosti tärkeisiin asioihin ja kohteisiin – ei uusiin ”Logomon siltoihin”, jotka syövät rahat kuntalaisten palveluista.

Konserttitalon osalta ohjelmapaperissa ei todeta mitään konserttitalon paikasta, mutta nopeaan aikatauluun sitoutuminen tekee vaikeaksi jo päätetyn paikan vaihtamisen. Konserttitalon rakentaminen Itsenäisyydenaukiolle kansalliseen kaupunkipuistoon olisi ratkaisuna täysin järjetön. Ylipäänsä konserttitaloasian ratkaiseminen edellyttää ensin sen ratkaisemista mitä tehdään vanhalle suojelulle Aninkaistenmäen konserttitalolle.

Raitiotiestä ohjelmapaperissa on linjaus, jonka mukaan päätökset joukkoliikenneratkaisusta tehdään kustannus- ja kannattavuusarvion pohjalta. Linjaus mahdollistaa raitiotietä kannattaville sen, että he voivat sanoa, että raitiotien suunnittelua jatketaan, ja toisaalta raitiotien vastustajille, että ohjelma ei sido asian suhteen mihinkään. Käytännössä raitiotiehanke jatkaa Turun politiikassa epämääräisenä taustalle jäävänä asiana, johon viitaten kaupunkirakennetta tiivistetään.

Pormestarisopimus jatkaa Turun kaavoituksen nykylinjaa

Kaupungin kestävän kasvun perustaksi tarvitaan riittävän tarkka yleiskaavoitus, joka pohjautuu realistiseen näkemykseen kaupungin kasvusta. Vasemmistoliiton tavoitteena neuvotteluissa oli kunnan kaavoitusmonopolin vahvistaminen sekä alueellisten yleiskaavojen valmistelu. Sopimuksessa kaavoituksen osalta linjataan käytännössä lähes päinvastaista. Sopimuksessa kumppanuuskaavoituksen linjataan jatkossa olevan ensisijainen vaihtoehto pienehköissä yksityisissä aloitteissa. Uusista osayleiskaavoista ja yleiskaavoituksen vahvistamisesta sopimuksessa ei ole sanaakaan, vaan kaavoitusta koskevasta osiosta ilmenee, että Turun täydennysrakentamista halutaan Arven sopimuksessa jatkaa pitkälti entiseen tapaan.

Kokoomuksen kädenjälki näkyy vahvasti myös periaatteessa, joissa kaavoitukselle ja luvitukselle halutaan määritellä palvelulupauksia ja käsittelyaikoja. Sujuva lupakäsittely on toki kunnan toiminnan kannalta tärkeää. Kaavoituksessa kohtuuttomien viivästysten estäminen on hyve, mutta pelkkää nopeutta tärkeämpää on kaavoituksen lopputulos ja laatu. Kaavoituksen laatua tulisi parantaa kunnan kaavoitusmonopolia vahvistamalla ja tekemällä keskustaan sekä Kupittaa-Itäharjun kehittyvälle alueille omat erilliset osayleiskaavat.

Pormestariohjelmassa sitoudutaan sopeutusohjelmaan läpivientiin

Vasemmistoliiton neuvottelutavoitteiden mukaan vasemmistoliitto ei sitoudu leikkauksiin, vaan palveluiden parantamiseen. Pormestarisopimus edellyttää kuitenkin sitoumusta vuoden 2019 lopulla tehtyyn sopeutusohjelmaan eli leikkauksiin. Sopeutusohjelman toteutumista seurataan ja tarvittaessa ”ohjelmaa päivitetään kokonaistaso säilyttäen”. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli jotkin sopeutusohjelman leikkaustavoitteet osoittautuvat toteuttamiskelvottomiksi, sitoudutaan leikkaamaan jostain muualta. Pormestarisopimus jatkaa siis samaa kokoomusvetoista leikkauspolitiikkaa, jota Turku on kuluneet vuodet tähän asti tehnyt.

Sopeutusohjelman mukaan julkisiin palveluihin kohdistetaan lukuisia erilaisia sopeutustoimia. Pormestarisopimuksessa hyvinvointia ja palveluiden edistämistä kuvaavassa kappaleessa ohjelmassa myös linjataan, että ”kaupunki vastaa palveluvelvollisuuksistaan pyrkien käyttämään aktiivisesti kolmannen sektorin ja yksityisen palveluita” ja todetaan, että kaupunkilaisten valinnanvapautta lisätään. On perusteltua sanoa, että näihin kirjauksiin vedoten palveluntuotannossa pyritään palveluiden uusiin ulkoistamisiin ja yksityistämisiin.

Kärkiohjelmien määrä kasvaa – entä laatu?

Aiemman kolmen kärkiohjelman sijaan pormestarien Turussa kärkiohjelmien määrä kasvaa viiteen. Valitettavasti taloudenraamit vievät pohjan kärkiohjelmien konkreettiselta toteutumisesta, joten en näe syytä niistä ilakoimiseen. Ohjelmien alkuunsaanti edellyttänee uusien koordinaattoreiden tai muiden hallinnollisten työntekijöiden palkkaamista hankkeisiin, mutta muuhun ei taida sitten rahaa riittääkään. Hyviltäkään kuulostavat hankkeet eivät lämmitä tilanteessa, jossa perustoiminta ja keskeiset palvelut ovat riittämättömästi budjetoituja.

Kenen etuja sopimus ajaa?

Vasemmistoliiton neuvottelijat ovat kertomansa mukaan neuvotelleet tosissaan ja tehneet parhaansa saadakseen paperiin vasemmistoliiton kädenjäljen näkymään. Kiitos siitä heille. Tästä huolimatta lopputuloksena on sopimusehdotus, joka on nähdäkseni kylmää kyytiä kaupungin henkilöstölle ja kuntalaisten tasa-arvoisille julkisille palveluille. Sopeutusohjelman leikkausten läpiviemiseen ja ongelmahankkeisiin sitoutuminen on nähdäkseni kaukana vasemmistoliiton politiikasta.

Mikäli vasemmistoliitto hyväksyy pormestariohjelman ja sitoutuu siihen, sillä on mahdollisuus saada apulaispormestarin paikka Kokoomuksen johtamassa pormestariohjelmassa. Pelkkien luottamustoimipaikkojen saamisen nimissä sopimukseen ei kuitenkaan pidä lähteä. Päätöksiä sopimukseen lähtemisestä ei pidä myöskään tehdä pinnallisten ”pitää olla niissä pöydissä missä päätetään” -fraasien perusteella, vaan arviointi ohjelman mielekkyydestä ja puolueen vaikutusmahdollisuuksista sen sisällä, tulee perustaa realismiin siitä minkälaista politiikkaa sopimuksessa vasemmistoliitolta todella edellyttää.

Vanhustenhoitoa ei kehitetä leikkauksilla

Hyvässä yhteiskunnassa peruspalvelut toimivat. Kun vanhenemme tai sairastumme, hoitoa ja käytännön apua saa kotiin matalalla kynnyksellä, ja kun tilanne sitä edellyttää, oikeus asuinpaikkaan, jossa saa hoitoa tai tukea vuorokauden kaikkina aikoina, tulisi olla itsestäänselvyys. Palveluiden saanti ei saa olla kiinni ihmisen tuloista, varallisuudesta tai sosiaalisesta asemasta.

Vanhustenhuollon tilan tarkasteleminen herättää kysymyksen siitä, miten hyvä yhteiskuntamme todella on. Keväällä 2019 valtakunnallisen kohun keskellä olivat yksityiset hoivajätit, joiden toiminnasta valvontaviranomaiset olivat havainneet merkittäviä puutteita; työvuorolistoihin merkittyjä ”haamuhoitajia”, laajamittaista aliravitsemusta ja esimerkiksi puutteita lääkehoidossa, hygieniassa ja ulkoilu- ja viriketoiminnassa. Hoivajättien härskin toiminnan suitsemiseksi ei riitä pelkkä valvonta, vaan tarvitsemme selkeät pelisäännöt siitä, ettei voitontavoittelua ihmisten hoidon laatua näivettämällä sallita.

Vanhustenhoidon heikon tilan ydinsyy on palveluiden vuosia kestänyt krooninen alibudjetointi, sekä huolenpitoon ja hoivaan keskittyvän hoitotyön arvostuksen puute. Ilmiöllä on myös moniulotteisia sukupuolten tasa-arvoon liittyviä ulottuvuuksia, jotka liittyvät naisvaltaiseen hoitoalaan, naisten laajalti tekemään vapaaehtoiseen hoivatyöhön sekä iäkkäimpien ihmisten sukupuolirakenteeseen.

Vanhustenhuollon leikkauksia on vuosien mittaan oikeutettu puheilla rakenneuudistuksista ja kevyempiin palveluihin panostamisesta. Vuonna 2019 valtuusto päätti sopeutusohjelmassa 15 miljoonan leikkauksista vanhuspalveluihin. Vain Vasemmistoliitto äänesti vastaan.

Puutteita vanhustenhoidossa on myös kunnallisesti tuotetuissa palveluissa. Turun tarkastuslautakunnan vuoden 2019 arviointikertomus antaa surullisen kuvan kaupungin kotihoidon tilasta. Asiakkaat ovat entistä enemmän monisairaita ja hoitotyö yhä vaativampaa. Liian suuret asiakasmäärät ja työntekijöiden kiire vaikeuttavat muun muassa ravitsemuksen tilan seurantaa ja hallintaa. Työntekijöiden palkkataso on Turussa naapurikuntiin nähden selkeästi heikompi, joka on yksi syy siihen, että ala kärsii laajamittaisista rekrytointivaikeuksista. Kotihoidon hoitajapula heijastuu hoitajien jaksamiseen ja hoidon laatuun. Vasemmistoliitto onkin valtuustossa vaatinut hoitajien palkkojen nostamista naapurikuntia vastaavalle tasolle.

Hyvä vanhustenhoito edellyttää korkeatasoista esimies- ja johtamistyötä, olemassa olevien resurssien oikein kohdentamista, työntekijöiden ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä ja palveluiden jatkuvaa kriittistä arviointia niiden kehittämiseksi. On kuitenkin selvää, että kaiken tämän perustana tulee olla riittävät resurssit. Minkäänlaisilla työtehtävien uudelleen järjestelyillä, palvelurakenteen muutoksilla tai panostuksilla lähijohtamiseen, ei turvata hyvää hoitoa ja hoivaa, mikäli palvelut ovat lähtökohtaisesti alibudjetoitu.

Vanhustenhoidon kehittämistä on ohjattava ihmisten todellisilla tarpeilla ei julkisten menojen sopeuttamisella. Tulevan valtuuston yksi tärkeimmistä tehtävistä on osoittaa vanhustenhoidolle resurssit, joilla ratkaistaan sekä krooninen hoitajapula että muut palveluiden epäkohdat.

Aurinko paistaa – oikeus ulkoiluun kuuluu kaikille!

Turun kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin, kuntavaaliehdokas nro 350, Vasemmistoliitto

Valtuustoaloite kuurojen, kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten ja nuorten kielellisten oikeuksien vahvistamisesta

Sisäkorvaistutteiden yleistymisen myötä yhä useampi syntymäkuuro kuulee, mutta ilman sisäkorvaistutetta lapsi on edelleen kuuro. Teknologian ja apuvälineiden edistymisen myötä on kuitenkin yhteiskunnassa tapahtunut kehitys, jossa kuurojen ja kuulovammaisten lasten oikeudesta viittomakieleen on tingitty, vaikka viittomakieli ei haittaa puheen oppimista.

Kuurojen, kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten ja nuorten kaksikielisyyttä on tuettava varhaislapsuudesta alkaen. Varhaislapsuus on lapsen kielen kehityksen kannalta merkittävää aikaa. Äidinkielen oppiminen tukee sekä lapsen kielen kehitystä, tunne- ja vuorovaikutustaitoja, osallisuutta sekä kognitiivisten kykyjen kehittymistä.

Oikeus omaan äidinkieleen on tasa-arvokysymys. Mahdollisuudet viittomakielisiin oppimispolkuihin sekä oikeus opiskella viittomakieltä äidinkielenä on turvattava. Viittomakieli voi olla myös kuulevan lapsen äidinkieli (CODA-lapset, children of deaf adults).

Viittomakielen oppimista on tuettava kotiin tarjottavalla viittomakielen kotiopetuksella sekä palkkaamalla varhaiskasvatukseen ja kouluihin riittävästi viittomakieltä äidinkielentasoisesti osaavia työntekijöitä. Myös tulkkipalveluita on oltava riittävästi saatavilla.

Edellä esitettyyn perustuen esitän, että Turun kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin kuurojen, kuulovammaisten sekä viittomakielisten lasten ja nuorten kielellisten oikeuksien parantamiseksi:

1. Kaupunki tekee selvityksen, jossa arvioidaan kuinka nykyisissä kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa taataan kuurojen ja kuulovammaisten lasten ja nuorten oikeus viittomakielen oppimiseen ja sen käyttöön. Saavatko lapset ja nuoret opetusta tasa-arvoisesti? Lisäksi selvitetään saavatko viittomakieliset lapset ja nuoret riittävästi tulkkipalveluita kouluissa, päiväkodeissa ja muissa kunnallisissa palveluissa? Selvitys valmistellaan yhteistyössä kuurojen, kuulovammaisten ja viittomakielen ammattilaisen kanssa.
2. Päiväkoteihin ja kouluihin palkataan riittävästi viittomakieltä äidinkielentasoisesti osaavaa henkilöstöä. Selvityksen pohjalta valmistellaan myös mahdolliset muut toimenpiteet, joilla kuurojen, kuulovammaisten ja viittomakielisten lasten ja nuorten kielellisiä oikeuksia, tasa-arvoa ja osallisuutta vahvistetaan.

Turun kaupunginvaltuustossa 17.5.2021

Elina Sandelin

Kaupunginvaltuutettu (vas)

Turun kaupunginvaltuutettu Elina Sandelin (350, vas)

Valtuustoaloite: Psykoterapeuttiosaamisen vahvistaminen kunnan perustason sosiaali- ja terveyspalveluissa

Mielenterveyspalveluiden resurssien riittämättömyys ja hoidonsaantia koskeva eriarvoisuus on herättänyt keskustelua Suomessa jo vuosia. Korona-aika on kärjistänyt tilanteita entisestään. Muun muassa nuorisopsykiatrian osastoilla nuoria on jouduttu sijoittamaan patjoille sairaalan lattioille, kun osastopaikat eivät ole riittäneet edes kaikkein vaikeimmin oireileville potilaille.  

Mielenterveyspalveluiden parantaminen ja yhdenvertaistaminen vaatii lisää resursseja ja ennen kaikkea julkisten perustason mielenterveyspalveluiden vahvistamista. Psykososiaalista hoitoa ja tukea, kuten esimerkiksi psykoterapiaa, on saatava riittävän helposti ja se on oltava jokaisen saavutettavissa ikään, maksukykyyn tai esimerkiksi työmarkkina-asemaan katsomatta. Esimerkiksi Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian tavoitteena on yksilön työkyvyn ylläpito tai palauttaminen, ja kriteerit jättävät jo lähtökohtaisesti monet ihmiset ko. kuntoutuksen ulkopuolelle. 

Julkisuudessa on keskusteltu psykoterapeuttien riittävyydestä ja terapiaa tarvitsevien ihmisten kohtaamista haasteista löytää sopiva terapeutti. Kyse ei ole vain siitä, etteikö koulutettuja psykoterapeutteja olisi riittävästi, vaan myös siitä, että ihmisten mahdollisuudet saada psykoterapiaa ovat hyvin eriarvoiset. Maksukykyisellä, lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivän ihmisen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää itselleen sopiva terapeutti, kuin ihmisen, jonka terveydentila ei riitä monivaiheisiin yhteydenottoihin potentiaalisten terapeuttien suuntaan, tai jolla ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa mielenterveytensä hoitamisesta.

Nähdäkseni kuntien perustason palveluiden psykoterapeuttiosaamisen vahvistamisella voidaan parantaa ihmisten mahdollisuuksia saada terapiaa aidosti matalalla kynnyksellä. HUS tarjoaa psykiatriaan erikoistuville lääkäreille mahdollisuuden opiskella työajalla psykoterapeutiksi. Työnantaja maksaa opinnot ja niitä saa tehdä työajalla. Nuorisopsykiatrian linjajohtaja Laura Häkkisen mukaan opintojen kustantaminen lääkäreille toimii rekrytointivalttina ja tuo lisää psykoterapiaosaamista julkiseen terveydenhuoltoon. (Lääkärilehti 12.4.2021) 

HUS:n psykiatrialla erikoistuville lääkäreille tarjoamaa mahdollisuutta kouluttautua psykoterapeutiksi työn ohessa kannattaa Turussa kokeilla myös muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamisen kehittämiseksi sekä mielenterveyttä tukevien palveluiden parantamiseksi. Mahdollisuus kouluttautua psykoterapeutiksi työn ohessa olisi myös merkittävä rekrytointivaltti, jolla voidaan sitouttaa työntekijöitä perustason julkisten mielenterveyspalveluiden kehittämiseen.

19.4.2021 jätin Turun kaupunginvaltuustossa aloitteen, jossa esitin, että (1) sosiaali- ja terveyslautakunnalle valmistellaan esitys palveluista, joiden parissa psykoterapiaosaamista vahvistetaan. (2) Tämän pohjalta muodostetaan kriteerit, joiden perusteella työntekijöille tarjotaan mahdollisuutta psykoterapiaopintoihin työajalla työnantajan kustannuksella. (3) Koulutukseen osallistuvien työntekijöiden kanssa tehdään koulutussopimus, johon sisältyy suunnitelma siitä, kuinka koulutuksessa saatavaa psykoterapiaosaamista hyödynnetään kaupungissa sekä koulutuksen aikana että sen jälkeen.

Kunnallisissa palveluissa ei valita asiakkaita, ei harjoiteta kermankuorintaa vaan kaikkia tuetaan ja hoidetaan. Monella kunnissa työskentelevällä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisella on kokemusta vaativasta mielenterveystyöstä ja hyvät edellytykset psykoterapeutiksi kouluttautumiseen. Soveltamalla HUS:n psykiatrialla lääkäreille tarjottua mahdollisuutta kouluttautua työajalla, voidaan parantaa perustason mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja saada kentälle julkisten ja yhdenvertaisten mielenterveyspalveluiden kehittämiseen sitoutuneita osaavia ja kokeneita psykoterapeutteja.

Potilaat heitteillä?

Kulunut koronavuosi on tehnyt entistä näkyvämmäksi julkisten terveyspalveluiden resurssien rajallisuuden. Kevättalvella Turussa tapetilla on ollut muun muassa nuorisopsykiatrian kriisi. Vakavasti oireilevia nuoria sijoitettiin patjoille sairaalan lattialle, kun vuodepaikkoja ei enää riittänyt edes kaikkein vaikeimmin oireileville. Hyvin samantyyppisistä vaikeuksista uutisoitiin myös Tampereen nuorisopsykiatrian osalta huhtikuun puolivälissä.

Psykiatrisen hoidon riittämättömät resurssit ei kuitenkaan ole pelkästään koronasta johtuva asia. Nuorten lisäksi se koskettaa myös muita ikäryhmiä. Vaikka koronatoimien sosiaaliset vaikutukset ovat kärjistäneet tilannetta entisestään, psykiatrisen hoidon resursseista ja hoitoon pääsyn pitkittymisestä on keskusteltu Turussa ja laajemminkin Suomessa jo vuosia.  

Erityisesti lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon puutteisiin tarjotaan herkästi ratkaisuksi epämääräistä puhetta ennaltaehkäisystä. Ennaltaehkäisy on kiva sana, jota on vaikea olla kannattamatta, mutta kun mieli on jo sairastunut, tarvitaan psykiatriaan erikoistuneiden terveydenhuoltoalan ammattilaisten osaamista ja vahvaa tukea arjen kannatteluun.

Liian usein puhe ennaltaehkäisystä yhdistyy politiikkaan, jossa korjaavia palveluita pyritään yksiviivaisesti korvaamaan halvemmilla ja kevyemmillä ratkaisuilla. ”Kevyemmät” palvelut eivät kuitenkaan ole kaikkien ihmisten tarpeisiin riittäviä, eikä avohoidon kehittäminen poista tarvetta psykiatriselle sairaalahoidolle. Sairaansijoja on oltava riittävästi, jotta vakavasti oireileville potilaille voidaan varmistaa turvallinen hoitoympäristö. Hyvä hoito vaatii aikaa, pitkäjänteisyyttä ja monipuolisia resursseja: lääkäreiden, psykologien ja terapeuttien erikoisosaamista sekä konkreettista tukea, apua ja ohjausta ihmisten arkeen, kunkin ihmisen yksilölliset tarpeet huomioiden. 

Psykiatristen sairaalapaikkojen alasajo liittyy laajempaan kansalliseen ja kansainväliseen kehitykseen, jossa laitoshoitoa on pitkän ajan kuluessa ajettu alas niin palveluiden tehostamisen, keventämisen kuin potilaiden oikeuksienkin nimissä. Vaikka kevyempien palveluiden lisääminen on parantanut lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien ihmisten hoidonsaantia ja laajentanut hoitoon hakeutuvien ihmisten joukkoa, vahvasti avohoitoa painottaneella politiikalla on käytännössä jätetty osa kaikkein raskainta hoitoa tarvitsevista ihmisistä heitteille.  

Nähdäkseni sekä valtakunnallisesti että paikallisesti psykiatrisen hoidon kehittämistä ja mielenterveyspolitiikkaa on ohjannut liian voimakkaasti julkisten palveluiden sopeuttaminen. Julkisten palveluiden sopeuttaminen on vaikeuttanut ja vaikeuttaa erityisesti sosioekonomisesti huonossa asemassa olevien ihmisten hoitoon pääsyä, hoidon saantia ja hoidon riittävyyttä. Sopeuttamisen sijaan lähtökohtana on oltava riittävän laadukkaan hoidon takaaminen kaikille, myös kaikkein eniten hoitoa tarvitseville ihmisille. 

Julkisen sektorin mielenterveyspalveluilla on varmistettava, että sekä lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivät että vakavammin oireilevat ihmiset saavat tarvittavan hoidon ja arjen tuen. Hyvä hoito kuuluu jokaiselle ihmiselle – ikään, maksukykyyn tai työmarkkina-asemaan katsomatta.